Hei, taas me lennetään!
| Hei, taas me lennetään! | |
|---|---|
| Airplane II: The Sequel | |
 |
|
| Ohjaaja | Ken Finkleman |
| Käsikirjoittaja | Ken Finkleman |
| Tuottaja | Howard W. Koch |
| Säveltäjä | Elmer Bernstein |
| Kuvaaja | Joseph F. Biroc |
| Leikkaaja | Tina Hirsch |
| Pääosat | |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
 Yhdysvallat |
| Tuotantoyhtiö | Paramount Pictures |
| Levittäjä |
Paramount Pictures Netflix |
| Ensi-ilta |
10. joulukuuta 1982 1. heinäkuuta 1983 |
| Kesto | 85 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Edeltäjä | Hei, me lennetään! |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Hei, taas me lennetään! (Airplane II: The Sequel) on jatko-osa elokuvalle Hei, me lennetään. Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Ken Finkleman. Elokuva sai ensi-iltansa 10. joulukuuta 1982.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähitulevaisuudessa Kuu on asutettu siirtokunta, jonka pinnalle on rakennettu lentokenttä. Mayflower One -nimistä kuusukkulaa valmistellaan laukaisuun Houstonissa.
Maassa työskentelevän laukaisuryhmän johtaja Kessu (Chuck Connors) ei pidä meneillään olevasta tilanteesta, mutta myöntyy lentoyhtiön johdon tahtoon. Yksi sukkulan matkustajista on tietokonevirkailija Elaine Dickinson (Julie Hagerty), joka työskenteli ensimmäisessä elokuvassa lentoemäntänä. Elaine on jo kauan sitten jättänyt Ted Strikerin (Robert Hays) ja on tätä nykyä kihloissa Simon Kurtzin (Chad Everett) kanssa, joka on yksi sukkulan miehistön jäsenistä. Dickinsonin ja Kurtzin ohella sukkulan miehistöön kuuluvat kapteeni Clarence Oveur (Peter Graves), yliperämies Dunn (James A. Watson, Jr.) sekä navigaattori Dave Unger (Kent McCord). Striker itse on joutunut mielisairaalaan, sillä hänet on julistettu henkisesti tasapainottomaksi sen jälkeen, kun hänen lentämänsä kuusukkula murskaantui testilennolla. Striker uskoo, että tuomiota käytettiin hänen vaientamisekseen, sillä hän tietää kuusukkulassa olevan ongelmia, jotka tekevät siitä vaarallisen. Nyttemmin Strikeria ahdistelevat hänen jo ensimmäisessä elokuvassa mainitussa, tuntemattomassa sodassa tekemänsä toimet. Näistä Strikeria kiusaa erityisesti ”Macho Granden” yllä tapahtunut välikohtaus, jossa hän menetti koko laivueensa. Kun Striker lukee kuusukkulan lähestyvästä laukaisusta, hän pakenee mielisairaalasta ja ostaa lipun kyseiselle sukkulalennolle.
Lennon aikana sukkulassa tapahtuu oikosulku, ja ROC-tietokone kehittää oman mielen ja suuntaa sukkulan kohti aurinkoa. Unger ja Dunn yrittävät sammuttaa tietokoneen, mutta imeytyvät ulos avaruuteen sukkulan ilmaluukusta. Oveur yrittää pysäyttää ROC:in, mutta tietokone kaasuttaa hänet hengiltä. Kurtz hylkää Elainen ja pakenee sukkulan ainoalla pakokapselilla. Striker kutsutaan jälleen kerran pelastamaan päivä, mutta ensin hänen on keksittävä keino saada tietokone pois päältä. Lennonjohtaja Steven McCroskey (Lloyd Bridges) paljastaa, että Joe Seluchi-niminen matkustaja (Sonny Bono) on noussut sukkulaan salkussaan pommi aikomuksenaan tehdä itsemurha, jotta hänen vaimonsa voisi sitten saada hänen henkivakuutusrahansa käsiinsä. Striker onnistuu saamaan pommin kamppailussa pois Seluchilta. Sitten hän käyttää sitä räjäyttääkseen ROC:in ja asettaakseen kurssin takaisin kohti Kuuta. Sillä välin sukkulan lennojohto siirretään erääseen kuutukikohtaan, missä sitä johtaa komentaja Buck Murdock (William Shatner). Murdock tuntee Strikeria kohtaan syvää halveksuntaa Macho Granden tapahtumien vuoksi, mutta suostuu auttamaan tätä siitä huolimatta. He onnistuvat saamaan sukkulan turvallisesti Kuun pinnalle. Ted ja Elaine rakastuvat jälleen ja menevät naimisiin elokuvan lopussa.
Häiden jälkeen Seluchi piipahtaa sukkulan ohjaamossa pyytämässä salkkuaan takaisin.
Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Robert Hays | … | Ted Striker |
| Julie Hagerty | … | Elaine Dickinson |
| Lloyd Bridges | … | Steve McCroskey |
| Chad Everett | … | Simon Kurtz |
| Peter Graves | … | kapteeni Clarence Oveur |
| Stephen Stucker | … | Jacobs |
| Sonny Bono | … | Joe Seluchi |
| William Shatner | … | komentaja Buck Murdock |
| Raymond Burr | … | tuomari |
Arvioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Video-oppaassa vuodelta 1994 Asko Alanen piti elokuvaa hyvänä lämmittely-yrityksenä, joka tarjoaa lisää tv:stä tuttuja kasvoja mutta alkuperäistä vähemmän ideoita. Hän antoi tälle jatko-osalle kolme tähteä viidestä ja alkuperäiselle elokuvalle täydet viisi.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Hei, taas me lennetään! Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Alanen, Asko: ”Hei taas me lennetään”, Video-opas 95, Yli 8500 elokuvaa, 2000 uutuutta. WSOY, 1994. ISBN 951-0-19839-0.
