Heath Woodin kalmisto

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Heath Woodin hautapaikka)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Heath Woodin kalmisto on viikinkiaikainen kumpukalmisto Englannin Derbyshiressä. Se on ainoa Englannista tunnettu skandinaavista alkuperää oleva kohde, jossa on tehty polttohautauksia. Hautausmaassa on kaikkiaan kuusikymmentä hautakumpua, joista tutkijat ovat vuosien varrella avanneet kolmanneksen. Vuonna 1855 haudoista löydettiin luita ja pieniä rautaesineitä. Vuosina 1941–1945 tehdyissä kaivauksissa löytyi solkia ja pieni miekka, jonka avulla löydöt ajoitettiin suunnilleen 800-luvun lopulle. Vuonna 1955 aluetta hallinnoiva metsäviranomainen halusi suorittaa hakkuita ja istutuksia, mistä syystä aluetta tutkittiin vielä kolmen viikon ajan. Kaikkia vainajia ei ole polttohaudattu, vaan alueelta löytyi myös ruumishautauksia, ja lisää solkia ja hakasia. Yhdessä haudassa oli hopeafiligraanista tehty koru. 1940- ja 1950-lukujen löydöt ovat Derbyn kaupunginmuseossa. 1800-luvulla luetteloidut löydöt ovat kadonneet.[1]

Vuosina 1998–2000 aluetta tutkittiin uudelleen. Näiden tutkimusten perusteella pääteltiin, että alue on voinut olla sotilaskalmisto vuosina 873–878.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä historiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.