Harry Saltzman

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Harry Saltzman
Henkilötiedot
Syntynyt27. lokakuuta 1915
Sherbrooke, Quebec, Kanada
Kuollut28. syyskuuta 1994 (78 vuotta)
Kansalaisuus Kanada
Ammatti elokuvatuottaja
Puoliso Jaquie Saltzman
Lapset Hilary Saltzman
Steven Saltzman

Herschel "Harry" Saltzman (27. lokakuuta 191528. syyskuuta 1994) oli kanadalaissyntyinen elokuvatuottaja. Saltzman on yksi Hollywoodin muistettavimmista elokuvatuottajista, sillä hänen tuotantoaan ovat muun muassa James Bond -sarjan yhdeksän ensimmäistä osaa ja Harry Palmer -elokuvasarjan kaikki osat. Hänen elokuviaan ovat myös hyviä arvosteluja kerännyt sotaelokuva Taistelu Englannista (1969) ja lännenelokuva Call Me Bwana (1963), jonka Saltzman tuotti Albert R. Broccolin kanssa.

James Bondin pariin Saltzman ajautui, koska hän halusi tehdä menestyneempiä elokuvia. Vaikka edelliset elokuvat Nuori viha (1959) ja Lauantai-illasta sunnuntaiaamuun (1960) olivatkin olleet menestyksiä, Saltzman halusi filmata elokuvan Ian Flemingin James Bondista. Hanke oli kariutua monta kertaa, sillä Saltzman oli väsynyt ja suunnitteli lopettavansa sen. Albert R. Broccoli kuitenkin ehdotti Saltzmanille, että he tekisivät elokuvan yhdessä. Miehet hankkivat Ian Flemingin Bond-kirjojen elokuvaoikeudet ja menivät ehdottamaan niiden filmatisointia Columbia Pictures -yhtiölle, joka kieltäytyi. Seuraava neuvottelukumppani United Artists suhtautui suopeammin, ja syntyi maailman laajimmaksi kasvanut elokuvayhteistyö.[1]

Ensimmäinen Bond-elokuva sai ensi-iltansa lokakuussa 1962 ja keräsi ilmiömäiset kassatulot. Vuodesta 1963 vuoteen 1965 syntyi joka vuosi uusi James Bond -elokuva, mutta siitä eteenpäin niitä valmistui vain joka toinen vuosi, kunnes kaksikko sai valmiiksi elokuvan 007 ja kultainen ase (1974). Sen jälkeen he alkoivat suunnitella kesäksi 1976 uutta Bond-elokuvaa, mutta Saltzmanilla ei ollut käytettävissään tarpeeksi rahaa, joten hän myi osuutensa Bondista United Artistsille. Siitä eteenpäin Broccoli oli yksin tuottajana.

Saltzmanin tuotantoa ovat myös Harry Palmer -elokuvasarjan osat Salaisen agentin kansio (1965), Hautajaiset Berliinissä (1966) ja Miljardin dollarin aivot (1967). Muita elokuvia on Falstaff, Taistelu Englannista (1969) ja Kultaisen palmun ehdokas Mustalaisten aika (1988). Pienemmälle huomiolle jäi elokuvat Call Me Bwana (1963), Nijinsky-sarjan osat vuosilta 1970 ja 1980 ja Days of Fury (1973).

Saltzmanilla oli silmää vahvalle näyttelijäkaartille. Hän ehdotti Sean Connerya James Bondiksi sekä Michael Cainea Harry Palmeriksi. Hänen elokuvissaan nähtiin myös muita huippunäyttelijöitä, kuten Robert Shaw, Laurence Olivier, Christopher Plummer, Curd Jürgens, Christopher Lee, Pedro Armendáriz, Edward Fox ja Donald Pleasence.

Harry Saltzman kuoli sydänkohtaukseen 78-vuotiaana 28. syyskuuta 1994.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Apunen, Matti: ”Näin sen näin 1991”, Elävän kuvan vuosikirja 1992, s. 78. Suomen elokuvasäätiö, 1992.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]