Harrastajataide
Harrastajataide on taidetta harrastavien eli yleensä muiden kuin taiteen ammattikoulutuksen saaneiden taiteilijoiden tekemää taidetta. Useimmiten harrastajataidetta tehdään vapaa-aikana ei-ammattimaisesti varsinaisen päivätyön ohella.[1]
Harrastajataidetta verrataan esimerkiksi ammattitaiteeseen ja outsider-taiteeseen. Helena Sederholmin mukaan näitä kahta yhdistää omaperäisyys tai pyrkimys omaperäisyyteen. Hänen mukaansa harrastajataiteilijat taas ihailevat ja jäljittelevät taiteen perintöä ja korkeakulttuurista taidetta. He pyrkivät tekemään taiteen kaltaisia töitä ja kehittämään taitoaan.[2] Harrastajataiteen katsotaan eroavan outsider- ja nykykansantaiteesta myös siksi, että viimemainitut ovat itseohjautuvia. Harrastajataidetta taas tehdään useimmiten kursseilla ja kerhoissa.[3][4]
Taiteen sanominen harrastajataiteeksi saattaa olla myös vähemmän positiivista. Taiteilijat nähtiin 1970-luvulla ammattimaisina kulttuurityöntekijöinä, jolloin taiteen harrastamiseen ei suhtauduttu vakavasti.[5]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Rohunen, Ulla: Harrastajataiteilijoiden taidekäsityksiä (pdf) (pro gradu) Syksy 2002. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos, taidehistoria. Viitattu 15.6.2010.
- ↑ Helena Sederholm: NÄKÖKULMA - Luovuuden pakottomuus Kiasma-lehti 27 /-05. Helsinki: Kiasma. Viitattu 15.6.2010.
- ↑ Haveri, Minna: Nykykansantaide. .. Helsinki: Maahenki, 2010.
- ↑ Marja-Terttu Kivirinta: ITE-taide osoittaa tekijöidensä kykyä hyvään elämään Helsingin Sanomat Kulttuuri. 8.5.2010. Helsinki: Kiasma. Viitattu 15.6.2010.
- ↑ Hämäläinen-Forslund, Pirjo: ”Harrastajataide”, Tervetuloa taidenäyttelyyn, s. 301. WSOY, 1996. ISBN 951-0-20630-X.