Harold J. Leavitt

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Harold ”Hal” Jack Leavitt (14. tammikuuta 1922 Lynn[1], Massachusetts8. joulukuuta 2007 Pasadena, Kalifornia) oli yhdysvaltalainen organisaatiotieteilijä ja professori, joka tunnetaan erityisesti työstään yritysten päätöksenteon, päätöksentekodynamiikan ja johtamispsykologian alalta.[2]

Tausta ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harold Jack Leavitt oli Joseph ja May Leavittin 11-lapsisen perheen kuopus. Hän suoritti kandidaattitutkinnon (engl. Bachelor of Science) Harvard Collegessa, maisteritutkinnon Brown Universityssa, sekä tohtoritutkinnon MIT:ssa.[1]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leavitt aloitti tutkimuksensa käyttäytymisen merkityksestä organisaation menestykseen jo tohtoriopintojensa aikana MIT:ssa 1940-luvulla. Noihin aikoihin organisaatiotutkijat keskittyivät enimmäkseen numerotietoihin menestyksen mittarina ja ihmisten käyttäytymistä tutkittiin puolestaan lähinnä rottien avulla.[1] Leavitt oli professori Douglas McGregorin teoria Y -tutkimusryhmän ensimmäinen tohtoriopiskelija ja hänen työnsä tuli olemaan merkittävässä osassa humanistisen johtamisajattelun kehittymisessä.[3]

Stanfordin yliopistosta tuli Leavittin pääasiallinen työpaikka hänen uransa loppuun saakka. Hän siirtyi Stanfordiin vuonna 1966 Carnegie Mellonista.[1] Tätä ennen hän oli aloittanut akateemisen uransa Chicagon yliopistossa[3] sekä työskennellyt myös Rensselaer Polytechnic Institutessa[2].

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leavitt julkaisi lukuisia kirjoja ja tieteellisiä artikkeleita sekä toimitti kokoomateoksia. Hänen tuotantonsa käsitteli johdonmukaisesti ihmisten suhdetta työhön, ihmisten välisiä suhteita työssä, ryhmiä ja ryhmätyötä ja niiden merkitystä organisaatioissa. Hänen tavoitteenaan oli ymmärtää ja parantaa organisaatioita, jotta niistä tulisi enemmän yksilönvapautta tarjoavia mielekkäitä työympäristöjä, mikä edelleen vaikuttaisi organisaatioiden menestymiseen kokonaisuutena.[3]

Alkuaikojen työssään Leavitt tutki ihmisten käyttäytymistä organisaatioissa. Hänen pääargumenttinsa keskittyi yrityksen menestymisen arviointiin ihmismäisillä mittareilla numeeristen mittareiden ohella. Hänen kuuluisa kirjansa nimeltä Managerial Psychology julkaistiin 1958. Se oli ensimmäisiä organisaatiokäyttäytymisen teoksia, josta tulikin kauppakorkeakoulujen perusopintomateriaalia. Kirjasta on julkaistu viisi painosta ja se on käännetty 18 kielelle.[1] Kirjassa Leavitt toteaa, että yksinkertaisessa päätöksenteossa hyvin organisoitu ja rakenteistettu kommunikaatiojärjestelmä on tehokkain, jotta asiat tulevat tehdyksi. Moninmutkaisiin päätöksiin puolestaan tarvitaan vapaampaa kommunikointia.[2]

Vuonna 1999 Leavitt julkaisi yhdessä vaimonsa, professori Jean Lipman-Blumenin kanssa teoksen Hot Groups, jossa he totesivat tehokkaiden ryhmien auttavan yksittäisiä työntekijöitä menestymään ja edelleen muodostamaan tehokkaita organisaatioita. "Kuuma ryhmä" on asiaansa uskovien työntekijöiden muodostama enemmän tai vähemmän virallinen ryhmä, jolla on yhteinen tavoite ja joka on sitoutunut heitä motivoivaan, jännittävään ja haasteelliseen tavoitteeseen. Kirjaa on käännetty kuudelle kielelle ja the Association of American Publishers valitsi sen parhaaksi liiketalouskirjaksi Yhdysvalloissa samana vuonna.[1]

Läpi koko uransa Leavitt pohti hierarkioiden merkitystä organisaatioissa. Hänen mukaansa hierarkiarakenteet auttavat luomaan hyviä työpaikkoja ja suorituskykyisiä työntekijöitä. Kirjassaan Top Down vuodelta 2005 Leavitt väittää, että uudet organisaatiot eivät ole entisiä matalampia rakenteiltaan päinvastaisista väitteistä huolimatta, vaan että niissä on vain otettu käyttöön uudentyyppisiä hierarkioita.[1] Toisaalta Leavitt toteaa hierarkioiden varjopuolena olevan epä-älyllisen riippuvuuden, epäluottamuksen, konfliktien, imartelukulttuurin, reviiriajattelun ja kommunikaatiokatkosten lisääntymisen, mitkä vaivaavat hänen mukaansa jokaista isoa organisaatiota. Varjopuolista huolimatta hierarkiat ovat hänen mukaansa välttämättömiä monimutkaisten asioiden aikaansaamiseksi ja monimutkaisten ongelmien ratkaisemiseksi.[2]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Managerial Psychology. Chicago: The University of Chicago Press, 1958. (englanniksi)
  • Corporate Pathfinders. Homewood, Ill.: Dow Jones-Irwin, 1986. (englanniksi)
  • Harold J. Leavitt, Jean Lipman-Blumen: Hot Groups. Oxford University Press, 1999. ISBN 0195126866. (englanniksi)
  • Top Down: Why Hierarchies are Here to Stay and How to Manage Them More Effectively. Harvard Business School Press, 2004. ISBN 978-1591394983. (englanniksi)

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leavitt oli naimisissa kahdesti. Hänen ensimmäinen vaimonsa Gloria Rosenthal Leavitt kuoli 1985, minkä jälkeen hän avioitui organisaatiotieteiden professori Jean Lipman-Blumenin kanssa.[1] Hänen tyttärensä Emily on sosiaalityöntekijä, poika John Leavitt on antropologian professori Montrealissa, ja poika David Leavitt on kirjailija.[3]

Leavitt tunnettiin lämpimänä ja älyllisesti uteliaana persoonana. Hän oli myös tunnettu makean ruoan, erityisesti makeiden jälkiruokien, ystävä.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Stanford Organizational Behavior Pioneer Harold Leavitt Dies at 85 Business Wire. 18.12.2007. Viitattu 18.6.2009. (englanniksi)
  2. a b c d Jeremy Pearce: Harold J. Leavitt, 85, Management Expert, Dies. The New York Times, 26.12.2007. Artikkelin verkkoversio Viitattu 18.6.2009. (englanniksi)
  3. a b c d e Memorial Resolution Harold J. Leavitt (1922-2007) facultysenate.stanford.edu. Stanfordin yliopisto. Viitattu 18.6.2009. (englanniksi)