Harjukeltalieko

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Harjukeltalieko
Diphasiastrum tristachyum 240813.JPG
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Alakaari: Liekomaiset Lycopodiophytina
Luokka: Liekomaiset Lycopodiopsida
Lahko: Lycopodiales
Heimo: Liekokasvit Lycopodiaceae
Suku: Keltalieot Diphasiastrum
Laji: tristachyum
Kaksiosainen nimi
Diphasiastrum tristachyum
(Pursh) Holub
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Harjukeltalieko Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Harjukeltalieko Commonsissa

Harjukeltalieko (Diphasiastrum tristachyum, aikaisemmin D. complanatum ssp. chamaecyparissus, Lycopodium complanatum ssp. chamaecyparissus, Lycopodium tristachyum, Diphasium tristachyum) on Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tavattava keltaliekoihin kuuluva sanikkainen. Suomessa lajia tavataan harvinaisena harjualueilla.

Ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harjukeltalieko.

Varpumainen harjukeltalieko kasvaa enintään 15 cm korkeaksi. Pystyversot nousevat suoraan ylös suikertelevasta, vahvasta maavarresta, joka suikertaa 5–10 syvyydellä hiekkamaassa. Pystyversot ovat kerroksellisia, haarat monilukuisia ja sinivihreitä. Haarojen haarakulma on alle 30°. Lehdet ovat neljänä pitkittäisrivinä, pieniä ja varrenmyötäisiä. Erikoisen näköiset, luutamaiset itiötähkät ovat nelittäin tai niitä useampia yhdessä. Itiötähkän perä on tavallisesti yli 6 cm pitkä. Maansisäinen alkeisvarsikko on yksikotinen, lehtivihreätön sekä mukulamainen.[1][2]

Harjukeltaliekoa saattaa toisinaan olla vaikea erottaa nummikeltalieosta (D. x zeilleri), joka on harjukeltalieon ja kangaskeltalieon (D. complanatum) välimuoto.[2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harjukeltaliekoa tavataan Fennoskandian eteläosissa, Ranskasta ja Saksasta itään Keski-Venäjälle, Karpaateilla, Italiassa ja Kroatiassa. Lisäksi lajia tavataan Pohjois-Amerikan länsiosissa.[3] Suomessa harjukeltaliekoa kasvaa Etelä-Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Uudellamaalla vain neljällä harjualueella. Aikaisemmin lajia on tavattu myös Kymenlaaksosta.[4] Vahvimmillaan laji on Hämeenkankaan-Pohjankankaan harjuilla.[2]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Harjukeltalieko kasvaa harjumaastossa paahteisilla kuivilla mäntyrinteillä. Se vaatii paljon valoa, ja hyötyy metsäpaloista. Laji onkin voimakkaimmillaan Suomessa puolustusvoimien ampuma-alueilla, joissa esiintyy usein tulipaloja ammuntojen seurauksena. Metsäpalojen vähentyminen lieneekin suurin syy lajin taantumiseen Suomessa ja muualla Euroopassa.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kurtto, Arto: Harjukeltalieko. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Ryttäri, Terhi & Kettunen, Taina. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 133–134.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Retkeilykasvio 1998, s. 38.
  2. a b c d Kurtto 1997, s.133–134.
  3. Den virtuella floran: Plattlummer (ruots.) Viitattu 31.8.2011.
  4. Lampinen, R. & Lahti, T. 2009: Kasviatlas 2008. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Kasviatlas 2010: Harjukeltalieon levinneisyys Suomessa Viitattu 31.8.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]