Koordinaatit: 9°33′N, 44°04′E

Hargeisa

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Hargeysa)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hargeisa
(Hargeysa)
Kuva Hargeisasta
Kuva Hargeisasta
lippu
lippu
vaakuna
vaakuna

Hargeisa

Koordinaatit: 9°33′N, 44°04′E

Valtio Somalia
Kansainvälisesti tunnustamaton valtio Somalimaa
alue Woqooyi Galbeed
Väkiluku (2020)  (arvio) 1 200 000









Hargeisa eli Hargeysa on kaupunki Somaliassa Woqooyi Galbeedin alueella eli gobolissa. Kaupunki oli Brittiläisen Somalimaan pääkaupunki, kunnes maa yhdistyi ja itsenäistyi Somalian kanssa vuonna 1960. Somalian sisällissodan aikana Somalimaa julistautui itsenäiseksi pääkaupunkinaan Hargeisa, mutta sen itsenäisyyttä ei ole tunnustettu kansainvälisesti. Vuonna 2020 Hargeisassa oli arviolta 1,2 miljoonaa asukasta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1988 ilmapommitusten muistomerkki.

Nykyisen Hargeisan alue on historiallisesti ollut Habar Awal -klaanin käyttämää laidunaluetta. Kiinteää asutusta alueelle syntyi suufilaisen Qadiriyya-veljeskunnan jäsenten alettua viljellä maata 1800-luvun puolivälin paikkeilla. Asutuksen perustajana pidetään šeikki Maddaria (Habar Awal, Huseyn Abokor, Rer Hosh, 1825-1918), joka tuli tunnetuksi hurskaudesta ja toteuttamistaan ihmeistä. Tärkein viljelykasvi oli durra ja paikka sijaitsi karavaanireittien varrella Harariin ja Ogadeniin. Asutus houkutteli ajan kuluessa asukkaita useista eri somaliklaaneista. Hargeisassa 1800-luvun lopulla vieraillut H. G. C. Swayne kuvaili Hargeisan käsittävän muutaman sata muta- ja ruokohökkeliä, joita ympäröi korkea aita. Egyptin hallitessa alueen rannikkoa Hargeisan šeikki sai aseita heiltä ja brittien tullessa alueelle rahaa.[1]

Šeikin kuoltua Hargeisaa kehitettiin hallinnollisena keskuksena ja se sai nykyisen ilmeensä etenkin sen jälkeen, kun Brittiläisen Somalimaan pääkaupunki siirrettiin Berberasta Hargeisaan. Samalla se menetti luonteensa suufilaisena keskuksena, mutta šeikki Maddarin haudalla käy edelleen muistelijoita siunausten toivossa. Brittiläinen Somalimaa ja tuolloin YK:n alainen Somalia yhdistyivät 1. heinäkuuta 1960.[1] Itsenäistyneen maan politiikkaa johdettiin etelästä, ja Etiopian vastaisen vuosina 1977-78 käydyn Ogadenin sodan jälkeen Siad Barren johtaman hallinnon sortotoimet lisääntyivät. Somalimaalaiset ryhtyivät Etiopian tuella vastarintaan vuonna 1981 ajaen hallituksen joukot alueelta. Hallinnan menettänyt Siad Barre määräsi ilmavoimansa pommittamaan Hargeisaa. Pommitukset ja muut hallinnon hyökkäykset johtivat kymmeniin tuhansiin uhreihin. Somalia ajautui sisällissotaan ja paikalliset klaanien päälliköt julistivat Somalimaan itsenäiseksi toukokuussa 1991, vaikkakaan maan itsenäisyyttä ei ole tunnustettu kansainvälisesti. Hargeisa toimii nykyisin Somalimaan pääkaupunkina.[2]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

CIA:n julkaiseman The World Factbookin mukaan Hargeisassa asui vuonna 2015 arviolta 760 000 henkilöä.[3] Paikallisten somalien lisäksi kaupungissa asuu joitakin siirtolaisia esimerkiksi Jemenistä ja Syyriasta.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b B. Lewis, V.L. Ménage, Ch. Pellat ja J. Schacht: Encyclopaedia of Islam, Volume III (H-Iram), s. 206-207. E. J. Brill, 1986. ISBN ISBN 90 04 08118 6. (englanniksi)
  2. Somaliland and The Issue of International Recognition UNPO. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  3. Somalia (People and Society: Major urban areas - population:) The World Factbook. CIA. Arkistoitu 1.7.2016. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
  4. Mary Harper: Aleppo dentist brings 'Hollywood smiles' to Somalis after fleeing Syria BBC News. BBC. Viitattu 24.7.2017.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]