Hans Prinzhorn

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hans Prinzhorn (1904)
Prinzhorn synnyintalo Hemerissä.

Hans Prinzhorn (6. kesäkuuta 1886 Hemer, Westfalen14. kesäkuuta 1933 München, Saksa) oli saksalainen psykiatri ja taidehistorioitsija.

Prinzhorn opiskeli Wienin yliopistossa taidehistoriaa ja filosofiaa ja valmistui 1908. Hän muutti Englantiin opiskelemaan äänenkäyttöä, sillä hänellä oli aikomus ryhtyä laulajaksi. Myöhemmin hän opiskeli lääketiedettä ja psykiatriaa ja toimi ensimmäisen maailmansodan aikana armeijan lääkärinä.

Vuonna 1919 Prinzhornista tuli Karl Wilmannsin avustaja Heidelbergin yliopiston psykiatriseen sairaalaan. Hän sai tehtäväksi laajentaa Emil Kraepelinin alulle panemaa potilaiden töiden taidekokoelmaa. Kun hän lopetti työt sairaalassa 1921, kokoelmassa oli jo yli 5 000 teosta noin 450 "tapaukselta".

Prinzhorn julkaisi 1922 ensimmäisen ja merkittävimmän teoksensa Bildnerei der Geisteskranken ('mielisairaiden taideteoksia'), jonka runsas kuvitus sisälsi esimerkkejä kokoelmasta. Hänen kollegansa suhtautuivat teokseen varauksellisesti, mutta taidealalla oltiin innostuneita. Jean Dubuffet oli erittäin innostunut teoksista, ja tuolloin syntyi käsite L'Art brut, ITE-taide.

Kirja liikkuu pääasiassa psykiatrian ja taiteen, sairauden ja itseilmaisun rajamailla. Se edustaa ensimmäisiä yrityksiä analysoida psyykkisesti sairaiden teoksia.

Työskenneltyään lyhyitä aikoja parantoloissa Zürichissä, Dresdenissä ja Wiesbadenissa hän avasi 1925 psykoterapeuttisen vastaanoton Frankfurtiin, mutta menestys ei ollut kehuttava. Hän jatkoi kirjojen kirjoittamista, ja hänen eläessään niistä julkaistiin kuusi. Hänen toiveensa saada pysyvä työpaikka jossakin yliopistossa ei toteutunut. Ammatillisten epäonnistumisten aiheuttaman pettymyksen ja kolme epäonnistunutta avioliittoa koettuaan hän muutti asumaan tätinsä luokse Müncheniin ja vetäytyi julkisuudesta. Hän ansaitsi elantonsa luennoimalla, muun muassa Yhdysvalloissa, josta hänelle tuli uusikin kutsu, johon hän ei kuitenkaan masennuksen vuoksi vastannut, ja kirjoittamalla esseitä. Hän kuoli 1933 Münchenissä kuumetautiin.

Pian Prinzhornin kuoleman jälkeen Prinzhornin kokoelma varastoitiin yliopiston ullakolle. Vuonna 1938 siitä esiteltiin muutamia näytteitä natsien propagandanäyttelyssä Rappiotaide (Entartete Kunst). Vuonna 2001 kokoelma sai omat vakituiset tilat Heidelbergin yliopiston entisestä kappelista.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hans Prinzhorn, Bildnerei der Geisteskranken, Springer Verlag, Berlin, 1922
  • Hans Prinzhorn, Artistry of the mentally ill: a contribution to the psychology and psychopathology of configuration, 1995. ISBN 3-211-82639-4
  • Hans Prinzhorn, Expressions de le Folie. Paris: Gallimard, 1984.

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Christian Beetz (ohjaus): Zwischen Wahnsinn und Kunst. Die Sammlung Prinzhorn, 2007, 75 min. Adolf-Grimme-Preis 2008[1]

Elokuva kuvaa Prinzhornin kokoelman historiaa ja kertoo skitsofreniapotilaiden sisäisistä ristiriidoista heidän taiteensa kautta.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Catherine de Zegher (toim.), The Prinzhorn Collection: Traces upon the Wunderblock. Esseet: C. de Zegher, Hal Foster, Sander L. Gilman, Allen S. Weiss ja Bracha Lichtenberg Ettinger. The Drawing Center's Drawing Papers n. 7, 2000.