Hans Luther

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hans Luther.

Hans Luther (10. maaliskuuta 1879 Berliini11. toukokuuta 1962 Düsseldorf)[1] oli saksalainen poliitikko, joka toimi kahdesti (1925 ja 1926) Saksan valtakunnankanslerina Weimarin tasavallan aikana.

Luther opiskeli lakitiedettä Berliinissä, Kielissä ja Genevessä, minkä jälkeen hän työskenteli Berliinin paikallishallinnossa ja vuosina 1907–1913 Magdeburgissa. Hänet valittiin vuonna 1913 Saksan kaupunkipäivien (Städtetag) sihteeriksi ja 1918 Essenin pormestariksi. Saavutettuaan mainetta tässä tehtävässä hänet nimitettiin joulukuussa 1922 elintarvike- ja maatalousministeriksi Wilhelm Cunon hallitukseen. Lokakuussa 1923 nimitetyssä Gustav Stresemannin hallituksessa Luther toimi valtiovarainministerinä ja yhdessä Hjalmar Schachtin kanssa hän onnistui pysäyttämään Saksan hyperinflaation ja vakiinnuttamaan maan valuutan. Luther jatkoi valtiovarainministerinä myös Wilhelm Marxin hallituksessa ja osallistui neuvotteluihin Dawesin suunnitelman sisällöstä. Joulukuussa 1924 pidettyjen vaalien jälkeen Marx ei saanut enää uutta hallitusta koottua, joten Lutherista tuli kansleri tammikuussa 1925. Luherin ensimmäinen hallitus toteutti merkittäviä verotuksen ja kaupan uudistuksia, mutta sen tärkein saavutus oli ulkominiteri Stresemannin johdolla solmitun Locarnon sopimuksen hyväksymisen varmistaminen joulukuussa 1925. Luther erosi valtakunnankanslerin paikalta välittömästi sopimuksen hyväksymisen jälkeen, mutta palasi vielä johtamaan toista hallitusta, joka toimi tammikuusta toukokuuhun 1926.[1]

Luther nimitettiin 1930 Schachtin seuraajana Reichsbankin pääjohtajaksi ja hän toimi 1933–1937 Saksan suurlähettiläänä Yhdysvalloissa. Toisen maailmansodan jälkeen hän toimi Länsi-Saksan hallituksen epävirallisena neuvonantajana.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hans Luther (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 29.6.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]