Hans Jeschonnek

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hans Jeschonnek
Henkilötiedot
Syntynyt 9. huhtikuuta 1899
Saksan keisarikunnan lippu Hohensalza, Saksa
Kuollut 18. elokuuta 1943 (44 vuotta)
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Rastenburg, Itä-Preussi, Saksa
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Saksan keisarikunnan lippu Saksan keisarikunta
Saksan lippu Weimarin tasavalta
Natsi-Saksan vuosina 1935–1945 käytössä ollut lippu. Natsi-Saksa
Palveluvuodet 1914–1943
Komentajuudet Luftwaffen esikuntapäällikkö
Taistelut ja sodat
Sotilasarvo Kenraalieversti (Generaloberst)
Kunniamerkit Rautaristi 1914, 1. ja 2. lk
Rautaristin ritariristi 1939

Hans Jeschonnek (9. huhtikuuta 1899 Hohensalza, Puola Saksa18. elokuuta 1943 Itä-Preussi, Saksa) oli Saksan ilmavoimien Luftwaffen kenraalieversti ja esikuntapäällikkö toisessa maailmansodassa.

Jeschonnek toimi salaisesti Luftwaffen kehittämistyössä Weimarin Saksassa. Natsien noustua valtaan hän eteni arvoasteikossa nopeasti ja yleni kapteenista kenraalieverstiksi vain kymmenessä vuodessa. Hänestä tuli Luftwaffen esikuntapäällikkö alle neljänkymmenen ikäisenä. Tämän kehityksen mahdollisti hänen työteliäisyytensä, älykkyytensä ja hyvät suhteensa, mutta myös Luftwaffen sisäinen juonittelu. Tehtävä osoittautui kuitenkin raskaaksi. Ilmavoimien sisäinen valtataistelu sekä vastoinkäymisistä ja tappioista johtuneet riidat ja syyttelyt uuvuttivat Jeschonnekin, joka viimein teki itsemurhan elokuussa 1943.

Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jeschonnek syntyi 1899 Itä-Preussiin kuuluneessa Hohensalzassa, joka on nykyisin Puolan alueella sijaitseva Inowrocław. Hänen isänsä oli apulaisrehtori.[1]

Jeschonnek värväytyi Saksan armeijaan 15-vuotiaana pian ensimmäisen maailmansodan syttymisen jälkeen 10. elokuuta 1914. Hän suoritti kadettikoulun Gross-Lichterfeldessä ja sai pian ylennyksen luutnantiksi. Hän toimi komppanianpäällikkönä Ala-Sleesian jalkaväkirykmentti nr. 50:ssä toukokuusta 1915 lähtien. Hän haavoittui lokakuussa ja palasi tehtäväänsä sotasairaalasta vajaan kahden kuukauden toipumisen jälkeen. Joulukuun lopulla hän aloitti kolmekuukautisen konekiväärikurssin ja nimitettiin konekiväärikomppanian päälliköksi maaliskuussa 1916. Jeschonnek sai siirron ilmavoimiin heinäkuussa 1917. Hän kävi läpi lentäjäkoulutuksen Schwerinissä, jota seurasi viikon kestänyt hävittäjälentäjäkurssi. Huhtikuussa 1918 hän liittyi 40. hävittäjälentolaivueeseen ja ehti saada kaksi ilmavoittoa ennen sodan päättymistä. Hänet palkittiin palveluksestaan 1. ja 2. luokan rautaristeillä, rintamataistelijan kunniaristillä, vuoden 1918 haavoittumismerkillä sekä kuninkaallisen Preussin lentäjän kunniamerkillä.[1][2]

Pian sodan jälkeen hän oli mukana Suurpuolan kapinan synnyttämissä rajakahakoissa 1919 ja taisteli 6. ratsuväkirykmentin riveissä puolalaisia vastaan Ylä-Sleesiassa. Kapina päättyi puolalaisten voittoon ja Jeschonnek siirtyi Weimarin tasavallan maavoimiin. Vuonna 1923 hänet siirrettiin maavoimien materiaalilaitokselle. Siellä hän palveli kapteeni Kurt Studentin alaisena varustetarkastamolla, joka oli yksi peiteorganisaatioista, joiden avulla Saksan armeija piti yllä Versailles’n rauhansopimuksessa kiellettyjä ilmavoimia. Tämän peiteoperaation alaisuudessa Jeschonnek kiersi Saksan naapurivaltioissa opiskelemassa niiden ilmavoimien kehitystä. Tämän jälkeen hän kävi salaisen ilmavoimien pääesikuntakurssin, josta valmistui luokkansa priimuksena 1928. Saman vuoden huhtikuussa hänet siirrettiin nimellisesti maavoimien ministeriön alaisen tarkastamon palvelukseen, mutta tosiasiassa hän toimi everstiluutnanti Hellmuth Felmyn alaisena salaisten ilmavoimien tarkastajana. Hänet ylennettiin kapteeniksi kesäkuussa 1932.[1][2]

Uusi Luftwaffe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotamarsalkka Erhard Milch, aluksi Jeschonnekin ystävä ja esimies, myöhemmin vihamies.

Jeschonnek oli hyvin älykäs ja teki vaikutuksen kaikkiin sotilaallisella olemuksellaan. Hän oli kunnianhimoinen, hänellä oli kontakteja Luftwaffen keskushenkilöihin kuten Walther Weveriin. Jeschonnek eteni vuoden 1934 jälkeen arvoasteikossa liiankin nopeaa vauhtia. Häneltä oli mennyt 17 vuotta ylenemiseen vänrikistä kapteeniksi, mutta toisen maailmansodan syttymisen aikaan hän oli jo kenraalimajuri ja muutamaa vuotta myöhemmin kenraalieversti, joka oli nimellisesti korkein sotilasarvo.[1]

Natsien ja Hitlerin valtaannousun jälkeen tammikuussa 1933 Jeschonnek siirrettiin valtakunnan ilmailukomissaarin sihteerin Erhard Milchin adjutantiksi. Tämän jälkeen hän palveli miehistötehtävissä 152. pommituslennostossa. Valtakunnanmarsalkka Hermann Göring julkisti Saksan ilmavoimien olemassaolon maailmalle maaliskuussa 1935. Jeschonnek ylennettiin majuriksi huhtikuussa. Hän oli palvellut vuosia salassa pidetyissä kehitystehtävissä lähinnä nimellisissä ilmavoimissa ja iloitsi nyt Luftwaffen uudesta noususta. Uusi johtaja lupasi tehdä Saksasta jälleen suuren ja tämä miellytti Jeschonnekia, jonka synnyinseutu oli jäänyt ensimmäisen maailmansodan rajasopimusten jälkeen Puolalle. Hänestä tuli Hitlerin uskollinen ja kyseenalaistamaton ihailija ja kannattaja.[1][3]

Junkers Ju 87 ”Stuka”. Jeschonnek oli taktisten syöksypommittajien vannoutunut kannattaja.

Luftwaffen johtohenkilöillä oli usein risteäviä näkemyksiä siitä, mikä ilmavoimien tehtävä oli sodassa. Ilmavoimien strategista merkitystä korostaneen komentajan Walther Weverin kuolema 1936 jätti jälkeensä tyhjiön, joka mahdollisti eripuraisuutta. Jeschonnekin näkökulma oli enemmän taktinen, hän suosi nopeita iskuja ja maavoimien tukemista, mutta ei saanut tukea tähän läheskään kaikilta, joskin Ernst Udet jakoi hänen näkökulmansa ja asettui hänen puolelleen.[4]

Sodan syttymiseen mennessä hän oli saanut entisestä ystävästään, Erhard Milchistä, voimakkaan vastustajan. Jeschonnek ja Milch olivat ottaneet yhteen asiakysymyksissä useamman kerran, mutta välirikkoon oli vaikutuksensa myös Göringillä, joka pelkäsi mahdollisia kilpailijoita ja johti siksi alaisiaan ”hajoita ja hallitse” -tyylillä pyrkien luomaan korkea-arvoisimpien alaistensa välille eripuraa. Vuonna 1938 Jeschonnek oli ehdottanut itseään Luftwaffen esikuntapäällikön tehtävään Hans-Jürgen Stumpffin tilalle, mutta Milch oli viitannut tälle ehdotukselle kintaalla. Sen sijaan Göring, joka todennäköisesti halusi laskea tällä kertaa Milchin vaikutusvaltaa, nimittikin nuoren Jeschonnekin esikuntapäälliköksi Milchin ohitse. Jeschonnek, joka oli tässä tehtävässä neljäs kolmen vuoden sisällä, astui virkaansa 1. helmikuuta 1939 ja piti sen kuolemaansa saakka. Hän ei ollut täyttänyt vielä neljääkymmentä ja hänellä oli vaikeuksia toimia uskottavasti tehtävässään vanhempien, kokeneempien ja vaikutusvaltaisten komentajien kanssa.[1][4][3]

Toinen maailmansota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hieman aiemmin Jeschonnek oli huolehtinut Luftwaffen tilanteesta, koska hän ei pitänyt sitä valmiina mahdolliseen pitkittyneeseen sodankäyntiin. Hitler oli luvannut, että sota tulisi syttymään aikaisintaan 1942 ja hän oli uskonut sen. Saksa hyökkäsi kuitenkin Puolaan 1. syyskuuta 1939 ja toinen maailmansota alkoi. Sodan alussa lyhytaikaisen keskitetyn iskun ja maavoimien tukemisen doktriinit, joihin Jeschonnek uskoi ja joita hän oli edesajanut, toimivat hyvin. Saksa saavutti voittoja ja valtasi verrattain nopeasti Puolan, Norjan, Ranskan, Belgian, Alankomaat, Jugoslavian, Kreikan ja Kreetan, ja Saksan ilmavoimat oli tuntuvasti mukana jokaisessa operaatiossa.[3]

Onni kääntyy[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen merkittävä pettymys Luftwaffelle oli syksyllä 1940 kärsitty tappio ilmataistelussa Britanniasta. Ilmavoimille langennut tehtävä oli ollut luonteeltaan strateginen, eikä Jeschonnek-Udetin taktinen linja toiminut ilmasodankäynnissä riittävän tehokkaasti. Erityisesti Udetia osoitettiin sormella ja hän pakeni häpeäntunnettaan lääkkeisiin ja alkoholiin. Udet oli ensimmäinen Luftwaffen johtohenkilöistä, joka teki itsemurhan.[5] Jeschonnekin aiemmilla päätöksillä oli ollut vaikutuksensa. Hän oli niin ihastunut syöksypommitukseen, että hänen mielestään keskiraskaidenkin pommikoneiden tuli olla syöksykelpoisia. Hän oli vastustanut nelimoottorisia pommikoneita ja kaksimoottorinen keskiraskas pommikone Junkers 88, johon hän oli luottanut ja panostanut sen kehitysvaiheessa, osoittautui pettymykseksi.[3][5]

Junkers Ju 88 osoittautui fiaskoksi.

Jeschonnek yleni kenraalieverstiksi 1942. Saksan sotaonni oli kuitenkin kääntymässä. Kun liittoutuneet alkoivat pommittaa Saksan kaupunkeja, Hitlerin luottamus ja välit Göringiin rakoilivat. Hitler rupesi osoittamaan asiansa ja käskynsä suoraan Jeschonnekille, joka alkoi stressaantua tehtävässään hänelle esitettyjen mahdottomien vaatimusten edessä ja todistettuaan lukuisia Hitlerin raivokohtauksia. Göring, joka koki Jeschonnekin nyt kilpailijakseen, hankaloitti tilannetta ohittamalla hänet käskynjaoissaan, jotka Göring osoitti suoraan adjutanteilleen eversti von Brauchitschille ja Ulrich Diesingille. Göring yritti myös käyttää Jeschonnekia Luftwaffen epäonnistumisten syntipukkina ja syytti tätä muun muassa Stalingradin taistelussa kärsitystä tappiosta.[6] Hitler ei kuitenkaan hyväksynyt tätä, koska hän tiesi kenessä vika todellisuudessa piili. Jeschonnekin oli myös vaikea päästä Göringin puheille, ja niinä harvoina kertoina kun hän pääsi, valtakunnanmarsalkka yleensä raivosi hänelle. Väsynyt Jeschonnek etsi pienempää vastuuta ja pyysi siirtoa lennoston komentajaksi. Göring puolsi pyyntöä halutessaan päästä kilpailijastaan eroon, mutta Hitler kielsi tämän ehdottomasti. Hän komensi Luftwaffen komentajat tekemään sovinnon ja toimimaan yhteistyössä, mutta tilanne parani vain kahdeksi viikoksi. Jeschonnek jopa pyysi Hitleriä astumaan ilmavoimien johtajaksi samoin kuten hän oli tehnyt maavoimien kanssa, mutta Hitler ei halunnut syrjäyttää vanhaa toveriaan.[3]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jeschonnekin hautajaiset elokuussa 1943. Oikealla Hermann Göring.

17. elokuuta 1943 Yhdysvaltain ilmavoimat pommittivat tehtaita Schweinfurtissa ja Regensburgissa, jonka seurauksena ensiksi Hitler sätti Göringiä, ja Göring vuorostaan Jeschonnekia. Samana iltana Royal Air Forcen 500 pommikonetta iskivät Peenemündessa olleeseen V-rakettien tutkimuslaitokseen ja tehtaaseen aiheuttaen suurta tuhoa. Aamulla 18. elokuuta Jeschonnek sai vihaisen puhelun suoraan Hitleriltä. Myöhemmin aamupäivällä hän kuunteli kenraali Rudolf Meisterin raportin vahingoista täysin ilmeettömänä. Meisterin lähdettyä Jeschonnek ampui itsensä jättäen kaksi lappua, joista ensimmäisessä luki ”En voi enää työskennellä valtakunnanmarsalkan kanssa. Kauan eläköön Führer!” ja toisessa ”Diesing ja Brauschitsch eivät saa tulla hautajaisiini”.[3][7]

Suositun Jeshonnekin viralliseksi kuolinsyyksi ilmoitettiin virallisesti – tarkemmin yksilöimättä – ”salakavala parantumaton sairaus”. Göring hyssytteli tapahtunutta ja laski liikkeelle huhuja, joiden mukaan kyseessä oli vatsaverenvuodon aiheuttama luonnollinen kuolema. Stressaantunut Jeschonnek olikin kärsinyt pahoista vatsakivuista ja krampeista. Hälventääkseen epäilyjä ja vahvistaakseen valhettaan Göring ilmoitti kuolinpäiväksi 19. elokuuta. Virheellinen päiväys ilmoitetaan tämän vuoksi useissa historiallisissa teoksissa.[8][3] Kaikki eivät uskoneet Göringin sepittämää tarinaa, epäilijöihin kuului esimerkiksi Joseph Goebbels. Hän kirjoitti päiväkirjassaan 20. elokuuta 1943: ”Göring kertoo minulle, että kenraalieversti Jeschonnek on kuollut yhtäkkiä vatsaverenvuotoon. Tämä vatsaverenvuoto ei tietenkään ole totta. Jeschonnek ampui itsensä, aivan kuten Udet.”[9]

Jeschonnek haudattiin lähelle Hitlerin päämajaa Rastenburgissa. Göring piti hautajaisissa muistopuheen ja laski arkulle Hitlerin lähettämän seppeleen. Hänen tilalleen Luftwaffen uudeksi esikuntapäälliköksi nimitettiin Günther Korten.[10]

Persoonallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jeschonnek oli hyvin sotilaallinen, herrasmiesmäinen, työteliäs ja omistautunut aselajilleen. Toisin kuin monet kollegansa, hän ei haalinut omaisuutta valloitetuista maista, vaan säilytti itselleen tyypillisen askeettisen elämäntavan. Uskonto oli hänen mielestään haihattelua. Vaikka hän ei ollut natsipuolueen jäsen, hän oli hyvin lojaali Hitlerille ja natsien päämäärille. Tämän vuoksi Hitler suhtautui Jeschonnekiin yleensä hyväksyvästi ja suojelevasti.[3]

Jeschonnekin nuoruus oli päättynyt ensimmäisen maailmansodan syttymiseen ja sillä oli psykologiset vaikutuksensa myöhempään elämään. Hänellä oli vaimo, jonka kanssa hän sai tyttären ja pojan, mutta avioliitolla ja perhe-elämällä ei ollut hänelle suurta merkitystä. Hän oli yksinäinen, etäinen ja sulkeutunut henkilö. Hän koki vaikeaksi osoittaa ja käsitellä tunteitaan, ja tämän vuoksi hänen henkinen kestokykynsä vaikeuksien ja paineen kasvaessa oli rajallinen. Hän oli perusluonteeltaan hyvin herkkä, mutta kovapintainen ja hän kätki ongelmansa sarkasmin naamion alle, joka etäännytti häntä alaisistaan ja työtovereistaan.[3]

Jeschonnekin poika palveli sodan aikana natsi-Saksan laivastossa ja toimi myöhemmin korkeissa viroissa Saksan liittotasavallan laivastossa.[1] Myös nuorempi veli Gert Jeschonnek palveli laivastossa ja yleni liittotasavallan aikana vara-amiraaliksi.[11]

Ylennykset

Lähteet:[2]

  • Vänrikki – elokuu 1914
  • Luutnantti – syyskuu 1914
  • Yliluutnantti – huhtikuu 1925
  • Kapteeni – kesäkuu 1915
  • Majuri – huhtikuu 1935
  • Everstiluutnantti – huhtikuu 1937
  • Eversti – marraskuu 1938
  • Kenraalimajuri – syyskuu 1939
  • Kenraaliluutnantti – ohitettu, suoraan kenraaliksi
  • Ilmavoimien kenraali – heinäkuu 1940
  • Kenraalieversti – marraskuu 1942

Kunniamerkit

Lähteet:[2][12][13]

  • Rautaristin ritariristi (27. lokakuuta 1939)
  • 1914 Rautaristi, 1. ja 2. luokka
  • Kunniasoljet molempiin rautaristeihin
  • Rintamasotilaan kunniaristi 1914/1918
  • Kuninkaallisen Preussin sotilaslentäjämitali
  • Haavoittumismerkki 1918, musta
  • Wehrmachtin palvelusansiomerkki 1.–4. luokka
  • Kultainen lentäjän/tähystäjän merkki miekoilla ja timanteilla
  • Romanian Mikael Rohkean sotilasritarikunta 3. luokka (marraskuussa 1941) ja 2. luokka (syyskuussa 1942)
  • Suomen 1. lk:n Vapaudenristi (VR1) ja rintatähti miekkoineen (25. maaliskuuta 1942)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Louis L. Snyder: Encyclopedia of the Third Reich. Wordsworth Editions, 1998. ISBN 1-85326-684-1.
  • Samuel W. Mitcham: Eagles of the Third Reich: Men of the Luftwaffe in World War II. Stackpole Books, 2007. ISBN 0811734056.
  • James Holland: The Battle of Britain: Five Months That Changed History; May-October 1940. McMillan, 2011. ISBN 1429919418.
  • Danny S. Parker: To Win The Winter Sky. Da Capo Press, 1994. ISBN 030681689X.
  • Matthew Cooper: The German Air Force, 1933–1945: an anatomy of failure. Jane’s, 1981. ISBN 0531037339.
  • Elke Fröhlich: Die Tagebücher von Joseph Goebbels. K. G. Saur, München, 1993–1996. ISBN 3-598-21920-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Mitcham 2007, s. 26–28.
  2. a b c d Axis Biographical Research: Generaloberst Hans Jeschonnek Viitattu 22.5.2014
  3. a b c d e f g h i Mitcham 2007, s. 231–235.
  4. a b Holland 2011, s. 178–185.
  5. a b Parker 1994, s. 17–19.
  6. Mitcham 2007, s. 199.
  7. Parker 1994, s. 22–23.
  8. Cooper 1981, s. 318.
  9. Fröhlich, s. 318.
  10. Mitchum 2007, s. 234–236.
  11. Gert Jeschonnek Munzinger Biographie Munzinger.de. Viitattu 23.5.2014
  12. Veit Scherzer: Die Ritterkreuzträger 1939–1945. Scherzers Militaer-Verlag, Ranis/Jena, 2007. ISBN 978-3-938845-17-2.
  13. PERSONALIA: Jeschonnek, Hans ww2awards.com. Viitattu 23.5.2014

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Kenraali Hans-Jürgen Stumpff
Luftwaffen esikuntapäällikkö
1. helmikuuta 1939 – 19. elokuuta 1942
Seuraaja:
Kenraali Günther Korten