Hans Duncker

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hans Duncker (18811961) oli saksalainen biologi, lintujen geenitutkimuksen pioneereja.

Duncker opiskeli biologiaa Göttingenin yliopistossa, jossa hän väitteli filosofian tohtoriksi 1905. Hän sai opettajan viran bremeniläisestä korkeakoulusta, ja asui Bremenissä loppuelämänsä ajan.

Vuonna 1921 Duncker tutustui Karl Reichiin, lintukauppiaaseen ja lintujen kasvattajaan, ja yhdessä miehet ryhtyivät tutkimaan kanarialintujen ja muiden lemmikkilintujen laulua ja höyhenpuvun periytyvyyttä. 1925 Duncker tapasi varakkaan Carl Cremerin (1858–1938), jonka järjestämän taloudellisen tuen turvin Duncker ja Reich aloittivat laajamittaisen tutkimuksen undulaatin värimuunnoksista. He saivat käyttää Cremerin aviaarioita ja satoja lintuhäkkejä. Samoihin aikoihin he aloittivat projektin, jonka tarkoituksena oli risteyttää kanarialintu ja eteläamerikkalainen tulitikli (Carduelis cucullata), ja saada aikaan kanarialinnun punainen värimuunnos. Tämä kokeilu epäonnistui, sillä he saivat aikaiseksi vain punaruskeita kanarialintuja. Duncker havaitsi undulaatin höyhenpuvun värin koostuvan kolmesta geenitekijästä, joiden ansiota olivat kaikki mahdolliset värimuunnokset.

Duncker oli rotuhygienian kannattaja. Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen noustua valtaan 1933 hän kannatti ja edisti käsitystä myönteisestä rotuhygieniasta. Hän liittyi kansallissosialistiseen puolueeseen. Häntä syytettiin natsiksi, mutta nykyisin tiedetään hänen liittyneen puolueeseen vastahakoisesti. Toisen maailmansodan jälkeen Duncker järjesti ja luetteloi uudelleen Bremenin Übersee-Museumin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]