Hanna (Alberta)
Hanna on kaupunki itäisessä keski-Albertassa, Kanadassa. Kaupungin asukasluku on noin 2700 ja sen elinkeinoista tärkeimpiä ovat maatalouden ja öljyntuotannon lisäksi matkailu- sekä kaivostoiminta.
Sisällysluettelo |
Kaupungin synty [muokkaa]
Kaupunki syntyi ensimmäisten uudisasukkaiden saapuessa sen nykyiselle alueelle kesällä 1912. Aluetta huutokaupattiin Saskatoonin julkisessa huutokaupassa, ja pian sen lähialueilla liikkui jo huhu alueelle suunnitellusta kaupungista. Vuoden loppuun mennessä Hannaan oli muuttanut jo 800 asukasta.
Kaupungin syntyyn liittyy vahvasti industrialismi ja varsinkin rautatieteollisuuden lisääntyminen.
Maantiede ja populaatio [muokkaa]
Hanna on kaupunki keskisessä Albertassa, Kanadassa. Se sijaitsee valtateiden 9 ja Veteran's Memorial Highwayn risteyksessä, 215 kilometrin päässä Calgarysta koilliseen. Matkaa Yhdysvaltain ja Kanadan väliselle rajalle on noin 330 kilometriä.
Hannan asukasmäärä on noin 2700 ja asukastiheys on noin 214 neliökilometriä kohden.
Elinkeinot [muokkaa]
Hannan pääelinkeinoja ovat maatalous, öljy- sekä polttoainetuotanto, kaivostoiminta sekä tehdasteollisuus. Myös turismilla on tuloissa merkittävä osa, sillä kaupunki sijaitsee valtateiden varsilla.
Maatalouden saralla eniten viljellään muun muassa ohraa, vehnää ja ruista. Karjankasvatuksessa tärkeimpiä ovat lampaat, siat sekä siipikarja.
Tunnettuja hannalaisia [muokkaa]
- Shirley McClellan, Kanadan sijaispääministeri ja valtiovarainministeri.
- Lanny McDonald, entinen ammattijääkiekkoilija ja NHL:n Hall of Famen jäsen.
- Jim Nill, entinen ammattijääkiekkoilija.
- Marjorie Willison, kirjailija ja radiopersoona.
Myös kanadalaisyhtye Nickelback on perustettu Hannassa.
Sivulta puuttuu