Holkerin hallitus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Hallittu rakennemuutos)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Holkerin hallitus

Suomen tasavallan 64. valtioneuvosto
Toimikausi alkoi 30. huhtikuuta 1987
Toimikausi päättyi 26. huhtikuuta 1991
Valtionpäämies
Jäsenet
Hallituksen johtaja Harri Holkeri
Ministerien lukumäärä 18
Hallituspuolueet
Hallituksen asema enemmistöhallitus
122 / 200
Oppositiopuolueet
Historia
Vaalit Eduskuntavaalit 1987
Edellinen Sorsan IV hallitus
Seuraava Ahon hallitus

Holkerin hallitus oli Suomen tasavallan 64. hallitus, jonka muodostivat aluksi Kansallinen Kokoomus, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue, Ruotsalainen kansanpuolue ja Suomen Maaseudun Puolue. SMP erosi hallituksesta syksyllä 1990. Hallitus aloitti 1987 vaalien jälkeen ja toimi 30. huhtikuuta 1987 – 26. huhtikuuta 1991, eli koko vaalikauden. Hallitus on toistaiseksi viimeinen, jota ei johtanut eduskunnan suurimman puolueen puheenjohtaja. Myöskään kokoomuksen puheenjohtaja ei tuolloin ollut Harri Holkeri vaan Ilkka Suominen. Holkerin hallitus nousi Suomen siihen saakka pitkäikäisimmäksi hallitukseksi ohitettuaan edeltäjänsä, Sorsan neljännen hallituksen, mutta menetti johtoasemansa myöhemmin Lipposen ensimmäiselle hallitukselle.

Hallituksen synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskustan, kokoomuksen ja RKP:n puheenjohtajat Paavo Väyrynen, Ilkka Suominen ja Christoffer Taxell olivat sopineet loppuvuodesta 1986 niin kutsutulla ”kassakaappisopimuksella”[1] puolueidensa muodostavan yhteisen hallituksen vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeen. Tärkeä taustavaikuttaja neuvotteluissa oli silloinen Nokian pääjohtaja, vuorineuvos Kari Kairamo. Kairamon ja eräiden muiden teollisuusjohtajien mielestä ns. konsensuspolitiikkaa oli toteutettu liian pitkälle ja liian kauan SDP:n ehdoilla ja oli tullut aika osoittaa, että Suomea voitaisiin hallita myös ilman sosialidemokraatteja. He pitivät porvarihallitusta välttämättömänä vero- ja rakenneuudistusten käynnistämiseksi.

Väyrynen, Suominen ja Taxell sopivat, että mikäli heidän puolueensa saisivat uuteen eduskuntaan enemmistön ilman Suomen Maaseudun Puoluetta tai Kristillistä liittoa, he tarjoaisivat ensin yhteistyötä SDP:lle, ja ellei tarjousta hyväksyttäisi – kuten he olettivat –, keskusta, kokoomus ja RKP muodostaisivat yhteisen hallituksen Paavo Väyrysen johdolla. Sopimusta tarvitsi etenkin Suominen, koska monet kokoomuksen kannattajat suhtautuivat epäluuloisesti keskustaa ja etenkin Väyrystä kohtaan. Väyrysen arveltiin käyttävän sopimusta valttikorttinaan kiristääkseen SDP:lta paremmat ehdot ja ne saatuaan hylkäävän jälleen kokoomuksen ja palaavan punamultakoalitioon. Sopimuksen salaaminen oli tärkeää myös Väyryselle ja Taxellille, koska keskustan kentällä vallitsi yhä vahva punamultahenki ja myös RKP:ssa oli monia, jotka suhtautuivat porvarihallitukseen epäillen tai jopa kielteisesti.[2]

Porvaripuolueet menestyivät vuoden 1987 eduskuntavaaleissa odotettuakin paremmin, ja puoluejohtajien sopimusta ryhdyttiin heti vaalien jälkeen toteuttamaan valitsemalla Ilkka Suominen eduskunnan puhemieheksi. [3] Uuden hallituksen muodostamisen ensimmäisenä virallisena vaiheena presidentti Mauno Koivisto nimitti ministeri Esko Rekolan selvittämään, oliko olemassa edellytyksiä kolmen suurimman puolueen yhteisen hallituksen muodostamiselle. Rekola pyysi vastaukset keskustalta, kokoomukselta, sosialidemokraateilta ja RKP:n pyynnöstä myös näiltä. Asia raukesi SDP:n ilmoitukseen, jonka mukaan kolmen suurimman puolueen hallitukselle ei ollut mahdollisuuksia. Eduskuntaryhmille esitettyyn kysymykseen keskusta, kokoomus ja RKP vastasivat kirjelmillä, joissa puolue oli ensimmäisenä ja eduskuntaryhmä toisena allekirjoittajana. SDP:n vastaus oli allekirjoitettu vain puolueen puolesta. Rekolan mielestä tämä osoitti, että edellisen eduskunnan hyväksymää periaatetta eduskuntaryhmien kuulemisesta uutta hallitusta muodostettaessa ei ollut kolmessa puolueessa vielä täysin omaksuttu ja SDP:lta se oli kokonaan unohtunut.[4]

Esko Rekolalle ei paljastettu puoluejohtajien keskinäisen sopimuksen olemassaoloa. Tämän niin sanotun kassakaappisopimuksen[a] tultua presidentti Mauno Koiviston tietoon Koivisto närkästyi siitä, että hänelle oli osoitettu sivullisen rooli. Niinpä hän nimitti seuraavan hallituksen muodostajaksi kokoomuksen entisen puheenjohtajan Harri Holkerin, joka toimi tuolloin Suomen Pankin johtokunnan jäsenenä, eikä Ilkka Suomista, jonka johdolla kokoomuksen paikkaluku oli kasvanut yhdeksällä edellisvaaleista, 53:een, mikä on puolueen historian suurin paikkaluku eduskunnassa. Näin syntyi ensimmäistä kertaa kokoomuksen ja SDP:n varaan rakentunut sinipunahallitus ja keskusta jäi oppositioon. [5]

Holkerin hallituksen erikoisuuksiin kuuluu myös se, että hallituksen suurin puolue kahdeksalla ministerinpaikallaan oli SDP, ei kokoomus. Tämä johtui siitä, että SDP säilytti vuoden 1987 eduskuntavaaleissa paikkansa eduskunnan suurimpana puolueena, vaikka puolueen ääniosuus laski 2,6 prosenttiyksikköä edellisvaaleista.

Hallitusohjelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallitusohjelmassa sovittiin verojen alentamisesta sekä talouspoliittisista uudistuksista, joista käytettiin nimitystä hallittu rakennemuutos. Talouspoliittiset ratkaisut johtivat kuitenkin taloudelliseen ylikuumenemiseen 1980-luvun loppupuolella.

Hallittu rakennemuutos oli hallitusohjelmaan kuulunut ajatus Suomen talouden rakenteen uudistamisesta vastaamaan paremmin yleismaailmallisen taloudellisen kilpailun vaatimuksia. Tarkoituksena oli mm. monipuolistaa tuotantotoimintaa. Talouden rakennetta oli tarkoitus kehittää hallitusti, niin että suurelta työttömyydeltä olisi vältytty. Keinoina tähän esitettiin mm. työvoiman liikkuvuuden lisäämistä. Laman ja nopean teknologisen kehityksen myötä talouden rakenne muuttuikin, joskaan ei hallitusti. Merkittävältä osaltaan rakennemuutokseen vaikutti Neuvostoliiton kanssa käydyn kaupan äkillinen romahtaminen 1990-luvun alussa, minkä seurauksena useita rakennusliikkeitä – valtaosa Neuvostoliittoon suuntautuneen viennin arvosta oli rakennustoimintaa – ja muita idänkaupan varassa toimineita yrityksiä ajautui konkurssiin. [6]

SMP:n lähtö hallituksesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Maaseudun Puolue hangoitteli elokuussa 1990 vastaan hallituksen budjettineuvotteluihin liittyneessä kansaneläkekysymyksessä, minkä muut hallituspuolueet tulkitsivat SMP:n lähdöksi hallituksesta.[7] SMP:n ainoa edustaja hallituksessa, liikenneministeri Raimo Vistbacka, ilmoitti aluksi, ettei hän aikonut jättää eronpyyntöä. Asiasta uhkasi kehittyä perustuslaillinen ongelma, kunnes Vistbacka taipui ja erosi tehtävästään. Uudeksi liikenneministeriksi tuli ministerinä valtioneuvoston kansliassa toiminut Kokoomuksen Ilkka Kanerva, jonka entinen ministerinpaikka jätettiin täyttämättä. SMP:n puheenjohtajan Heikki Riihijärven näkemyksen mukaan puolue heitettiin ulos hallituksesta.[7]

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salkku Ministeri Aloitti tehtävässä Lopetti tehtävässä Puolue
Pääministeri Harri Holkeri30.4.198726.4.1991Kokoomus
Ulkoasiainministeri, pääministerin sijainen Kalevi Sorsa30.4.198731.1.1989Sosiaalidemokraatit
 Pertti Paasio1.2.198926.4.1991Sosiaalidemokraatit
Ministeri ulkoasiainministeriössä Pertti Salolainen30.4.198726.4.1991Kokoomus
Oikeusministeri Matti Louekoski30.4.198728.2.1990Sosiaalidemokraatit
 Tarja Halonen1.3.199026.4.1991Sosiaalidemokraatit
Sisäasiainministeri Jarmo Rantanen30.4.198726.4.1991Sosiaalidemokraatit
Ministeri sisäasiainministeriössä (aluepolitiikka) Erkki Liikanen8.5.198728.2.1990Sosiaalidemokraatit
 Matti Puhakka1.3.199026.4.1991Sosiaalidemokraatit
Puolustusministeri Ole Norrback30.4.198713.6.1990Ruotsalainen kansanpuolue
 Elisabeth Rehn13.6.199026.4.1991Ruotsalainen kansanpuolue
Valtiovarainministeri Erkki Liikanen30.4.198728.2.1990Sosiaalidemokraatit
 Matti Louekoski1.3.199026.4.1991Sosiaalidemokraatit
Ministeri valtiovarainministeriössä (veroasiat ym.) Ulla Puolanne30.4.198726.4.1991Kokoomus
Ministeri valtiovarainministeriössä (hallinnon kehittäminen) Ilkka Kanerva3.2.198926.4.1991Kokoomus
Opetusministeri Christoffer Taxell30.4.198713.6.1990Ruotsalainen kansanpuolue
 Ole Norrback14.6.199026.4.1991Ruotsalainen kansanpuolue
Ministeri opetusministeriössä (kulttuuriministeri) Anna-Liisa Kasurinen30.4.198726.4.1991Sosiaalidemokraatit
Maa- ja metsätalousministeri Toivo T. Pohjala30.4.198726.4.1991Kokoomus
Ministeri maa- ja metsätalousministeriössä (kalastus- ja metsästysasiat) Ole Norrback30.4.198726.4.1991Ruotsalainen kansanpuolue
Liikenneministeri Pekka Vennamo30.4.198730.9.1989SMP
 Raimo Vistbacka1.10.198928.8.1990SMP
 Ilkka Kanerva28.8.199026.4.1991Kokoomus
Ministeri liikenneministeriössä (viestintäasiat) Anna-Liisa Kasurinen28.8.199026.4.1991Sosiaalidemokraatit
Kauppa- ja teollisuusministeri, ministeri ulkoasiainministeriössä (Neuvostoliiton kauppa) Ilkka Suominen30.4.198726.4.1991Kokoomus
Ministeri kauppa- ja teollisuusministeriössä Pertti Salolainen30.4.198726.4.1991Kokoomus
 Pekka Vennamo30.4.19871.9.1989SMP
Sosiaali- ja terveysministeri Helena Pesola30.4.198731.12.1989Kokoomus
 Mauri Miettinen1.1.199026.4.1991Kokoomus
Ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä (sosiaali-, alkoholi- ja tasa-arvoasiat) Tarja Halonen30.4.198728.2.1990Sosiaalidemokraatit
 Tuulikki Hämäläinen1.3.199026.4.1991Sosiaalidemokraatit
Työministeri Matti Puhakka30.4.198726.4.1991Sosiaalidemokraatit
Ympäristöministeri Kaj Bärlund30.4.198726.4.1991Sosiaalidemokraatit
Ministeri valtioneuvoston kansliassa Ilkka Kanerva30.4.198728.8.1990Kokoomus

Ulkoministeri Kalevi Sorsa siirtyi kesken hallituksen toimikauden eduskunnan puhemieheksi,[8] liikenneministeri Pekka Vennamo Posti- ja telelaitoksen pääjohtajaksi,[9] sosiaali- ja terveysministeri Helena Pesola Kansaneläkelaitoksen johtajaksi,[10] valtiovarainministeri Erkki Liikanen Suomen EY-suurlähettilääksi Brysseliin[11] ja opetusministeri Christoffer Taxell Partek Oy:n pääjohtajaksi.[12] Vennamo ja Liikanen erosivat samalla myös eduskunnasta. Ympäristöministeri Kaj Bärlund nimitettiin vesi- ja ympäristöhallituksen pääjohtajaksi joulukuun 1990 alusta lukien, mutta hän jatkoi ministerin tehtävissä hallituksen toimikauden loppuun saakka.[13]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kassaskåpsavtalet hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  2. Jakobson, Max: Tilinpäätös, s. 364. Helsinki: Otava, 2003.
  3. Jakobson, Max: Vallanvaihto: Havaintoja ja muistiinpanoja vuosilta 1974–92, s. 306–307. Helsinki: Otava, 1992.
  4. Rekola, Esko: Viran puolesta, s. 321–323. Helsinki: WSOY, 1998.
  5. Jakobson 1992, s. 307.
  6. Rekola, Esko: Viran puolesta, s. 262. Helsinki: WSOY, 1998.
  7. a b SMP jätti hallituksen 1990 – puolueen ainoa ministeri ei suostunut eroamaan (Uutinen SMP:n erosta) Elävä arkisto. Yleisradio. Viitattu 2.7.2015.
  8. Mitä Missä Milloin: Kansalaisen vuosikirja 1990, s. 182. Helsinki: Otava, 1989.
  9. Mitä Missä Milloin 1990, s. 103.
  10. Mitä Missä Milloin 1991, s. 16.
  11. Mitä Missä Milloin 1991, s. 51.
  12. Mitä Missä Milloin 1991, s. 42–43.
  13. Mitä Missä Milloin: Kansalaisen vuosikirja 1992, s. 19. Helsinki: Otava, 1991.

Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nimitys "kassakaappisopimus" syntyi siitä, että sopimuspaperi piilotettiin erään yritysjohtajan kassakaappiin. Kyseiseksi johtajaksi on vahvasti epäilty Kari Kairamoa, minkä Max Jakobson on kuitenkin kiistänyt. Jakobson 2003, s. 364.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi Edeltäjä:
Sorsan IV hallitus
Suomen valtioneuvosto
30. huhtikuuta 198726. huhtikuuta 1991
Seuraaja:
Ahon hallitus