Hallintopäätös

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hallintopäätös on viranomaisen hallintoasiassa tekemä kirjallinen ratkaisu. Sillä perustetaan, muutetaan tai poistetaan hallintokoneiston ulkopuolisen henkilön tai oikeushenkilön oikeuksia tai velvollisuuksia. Hallintopäätöksessä viranomainen käyttää julkista valtaansa ja soveltaa lainsäädäntöä yksittäiseen konkreettiseen tapaukseen. Hallintopäätös on yksipuolinen toimi, kun taas hallintosopimuksessa on vähintään kaksi osapuolta. Hallintopäätös on aina hallintotoimi, mutta vain osa hallintotoimista on hallintopäätöksiä.[1]

Hallintopäätökset jaetaan kolmeen ryhmään: etuja suovat, oikeuksia perustavat ja velvoitteita asettavat. Edunsuova hallintopäätös parantaa saajan eli adressaatin asemaa. Niihin kuuluvat taloudelliset etuudet, kuten toimeentulotuki, ja hallintoluvat, joilla sallitaan muuten kielletty tai rajoitettu toiminta. Hallintolupia ovat esimerkiksi rakennuslupa tai elinkeinolupa.[1]

Oikeuksia perustavalla hallintopäätöksellä luodaan tietty oikeudellinen asema. Sellainen on esimerkiksi kansalaistamispäätös ja virkaan nimittäminen. Legitimaatiolla laillistetaan tai hyväksytään henkilö tiettyä tutkintoa vaativaan ammattiin. Täten auktorisoidaan vaikkapa lääkärit ja tilintarkastajat. Oikeuksia perustetaan laitteiden tai rakennusten tarkastuspäätöksillä, kuten palotarkastuksissa. Myös rekisteröintipäätökset, kuten ajoneuvojen tai tavaramerkkien rekisteröinti, kuuluvat tähän ryhmään.[1]

Velvoittavat hallintopäätökset vaativat toimimaan tietyllä tavalla. Tämän ryhmän tyypillisin edustaja on maksuvelvoite, kuten verotuspäätös tai jostakin viranomaispalvelusta menevä maksu. Hallinnollisella velvoitteella voidaan vaatia korjaamaan vaikkapa ympäristönsuojeluun liittyvä epäkohta. Velvoittavia hallintopäätöksiä ovat myös kieltopäätökset, kuten rakennuskielto tai rakennustyön keskeyttäminen.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Encyclopædia iuridica fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1994–1999, ISBN 951-855-135-9, osa V palstat 222–225.