Hajota ja hallitse
Hajota ja hallitse (lat. Divide et impera) poliittinen ja sosiaalinen termi. Se on yhdistelmä poliittista, sotilaallista ja taloudellista strategiaa jossa hankitaan ja ylläpidetään valtaa hajottamalla valtakeskittymät useampaan osaan, jotta niillä olisi yksinään vähemmän vaikutusvaltaa kuin yhdessä. Todellisuudessa sitä käytetään strategiana estää pienten valtakeskittymien yhdistyminen ja tuleminen sitä kautta vahvemmiksi, koska olemassa olevia valtakeskittymiä on vaikeata hajottaa.
Hajota ja hallitse -menetelmä on ollut suosittu imperiumien hallitsemiskeinona. Muun muassa Rooman valtakunta ja Brittiläinen imperiumi käyttivät menetelmää hyväkseen hallitakseen aluetta. Esimerkiksi britit suosivat joitain ihmisryhmiä tai kansallisuuksia toisten kustannuksella estäen näin yhtenäisen vastarinnan muodostumisen. Monien mielestä myös Euroopan unionin ulkopuoliset vallat, kuten Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä käyttävät hajota ja hallitse-menetelmää EU:n vaikutusvallan pienentämiseksi.
Sivulta puuttuu