Haisusavikka
| Haisusavikka | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophytina |
| Kladi: | Koppisiemeniset Angiospermae |
| Kladi: | Aitokaksisirkkaiset Eudicots |
| Lahko: | Caryophyllales |
| Heimo: | Revonhäntäkasvit Amaranthaceae |
| Alaheimo: | Chenopodioideae |
| Suku: | Rikkasavikat Chenopodium |
| Laji: | vulvaria |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Chenopodium vulvaria |
|
| Katso myös | |
Haisusavikka (Chenopodium vulvaria) on savikoiden sukuun kuuluva yksivuotinen, matalakasvuinen kasvi. Se haisee mädältä kalalta ja on pahanhajuinen.[1]
Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Haisusavikka kasvaa 5–30 senttimetriä korkeaksi. Sen harmaa varsi on rento tai koheneva, hyvin jauhoinen sekä usein runsas- ja pitkähaarainen. Myös lehdet ovat väriltään harmaanvihreitä ja ne ovat varressa kierteisesti. Lehtien lapa on kasvin keskiosassa kooltaan 1–2 cm:n pituinen, ehytlaitainen, tylppäkärkinen ja vaihtelee muodoltaan vinoneliömäisestä kulmikkaan leveänpuikeaan. Haisusavikan vihreä kukinto on pienikokoinen ja lehdetön. Pienet, tähkämäiset ja tiheät sykerökukinnot sijaitsevat lehtihangoissa ja varren haarojen kärjissä. Suomessa haisusavikka kukkii heinä-elokuussa. Pähkylä on kehän muodostaman hedelmäverhiön suojaama. Kiiltävän mustat siemenet ovat 1–1,2 millimetriä pitkiä, ympärykseltään lähes pyöreitä ja pinnaltaan lähes sileitä.[1][2]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Haisusavikka on kotoisin Välimeren alueelta.[3] Lajia tavataan vakiintuneena Pohjois-Afrikassa Marokosta Tunisiaan ja Välimeren pohjoispuolella Pyreneiden niemimaalta läpi Etelä- ja Keski-Euroopan aina Ukrainaan, Kaukasuksen alueelle, Turkkiin ja Syyriaan asti. Pohjoisessa se on levinnyt Britteinsaarten eteläosiin, Pohjois-Saksaan ja Pohjois-Puolaan saakka. Satunnaisena lajia on tavattu Euroopassa Fennoskandian etelä- ja keskiosissa, Etelä-Baltiassa ja Länsi-Venäjällä. Lajista on havaintoja myös Libyasta, Egyptistä, Irakista, Iranista sekä monin paikoin Keski-Aasiasta ja Etelä-Siperiasta. Ihmisen mukana haisusavikka on levinnyt myös paikoin Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä Australiaan.[4] Suomessa haisusavikka on hyvin harvinainen uustulokas, jota on tavattu lähinnä rannikkokaupungeista Uudeltamaalta Pohjois-Pohjanmaalle Oulun korkeudelle saakka. Tiedot lajin esiintymisestä ovat vanhoja eikä sitä ilmeisesti ole löydetty enää 1950-luvun jälkeen.[3][5]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Haisusavikka kasvaa muun muassa merenrannoilla ja erilaisilla joutomailla.[1] Suomessa haisusavikkaa on tavattu satamissa ja kaatopaikoilla.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart: Suuri Pohjolan kasvio. Suomentanut Vuokko, S. & Väre, H. Tammi, 2005 (2003). ISBN 951-31-2924-1.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 114.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 126–127, 129.
- ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 129.
- ↑ Den virtuella floran: Stinkmålla (myös levinneisyyskartat) Viitattu 26.2.2013. (ruotsiksi)
- ↑ Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Haisusavikan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 26.2.2013.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|