Haisusavikka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Haisusavikka
Haisusavikka kuvattuna William Woodvillen teoksessa Medical Botany vol. 3 (1793)
Haisusavikka kuvattuna William Woodvillen teoksessa Medical Botany vol. 3 (1793)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheophyta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Caryophyllales
Heimo: Revonhäntäkasvit Amaranthaceae
Alaheimo: Chenopodioideae
Suku: Savikat Chenopodium
Laji: vulvaria
Kaksiosainen nimi
Chenopodium vulvaria
L.
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Haisusavikka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Haisusavikka Commonsissa

Haisusavikka (Chenopodium vulvaria) on savikoiden (Chenopodium) sukuun kuuluva yksivuotinen, matalakasvuinen kasvi. Se haisee mädältä kalalta ja on pahanhajuinen.[1]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haisusavikka kasvaa 5–30 senttimetriä korkeaksi. Sen harmaa varsi on rento tai koheneva, hyvin jauhoinen sekä usein runsas- ja pitkähaarainen. Myös lehdet ovat väriltään harmanvihreitä ja ne ovat varressa kierteisesti. Lehtien lapa on kasvin keskiosissa kooltaan 1–2 cm pitkä, ehytlaitainen, tylppäkärkinen ja vaihtelee muodoltaan vinoneliömäisestä kulmikkaan leveänpuikeaan. Haisusavikan vihreä kukinto on pienikokoinen ja lehdetön. Pienet, tähkämäiset ja tiheät sykerökukinnot sijaitsevat lehtihangoissa ja varren haarojen kärjissä. Suomessa haisusavikka kukkii heinä-elokuussa. Pähkylä on kehän muodostaman hedelmäverhiön suojaama. Kiiltävän mustat siemenet ovat 1–1,2 mm pitkiä, ympärykseltään lähes pyöreitä ja pinnaltaan lähes sileitä.[1][2]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haisusavikka on kotoisin Välimeren alueelta.[3] Lajia tavataan vakiintuneena Pohjois-Afrikassa Marokosta Tunisiaan ja Välimeren pohjoispuolella Pyreneiden niemimaalta läpi Etelä- ja Keski-Euroopan aina Ukrainaan, Kaukasuksen alueelle, Turkkiin ja Syyriaan asti. Pohjoisessa se on levinnyt Britteinsaarten eteläosiin, Pohjois-Saksaan ja Pohjois-Puolaan saakka. Satunnaisena lajia on tavattu Euroopassa Fennoskandian etelä- ja keskiosissa, Etelä-Baltiassa ja Länsi-Venäjällä. Lajista on havaintoja myös Libyasta, Egyptistä, Irakista, Iranista sekä monin paikoin Keski-Aasiasta ja Etelä-Siperiasta. Ihmisen mukana haisusavikka on levinnyt myös paikoin Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan sekä Australiaan.[4] Suomessa haisusavikka on hyvin harvinainen uustulokas, jota on tavattu lähinnä rannikkokaupungeista Uudeltamaalta Pohjois-Pohjanmaalle Oulun korkeudelle saakka. Tiedot lajin esiintymisestä ovat vanhoja eikä sitä ilmeisesti ole löydetty enää 1970-luvun jälkeen.[3][5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Haisusavikka kasvaa muun muassa merenrannoilla ja erilaisilla joutomailla.[1] Suomessa haisusavikkaa on tavattu satamissa ja kaatopaikoilla.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Mossberg, Bo & Stenberg, Lennart: Suuri Pohjolan kasvio. Suom. Vuokko, S. & Väre, H. Tammi, 2005 (2003). ISBN 951-31-2924-1.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Suuri Pohjolan kasvio 2005, s. 114.
  2. Retkeilykasvio 1998, s. 126–127, 129.
  3. a b c Retkeilykasvio 1998, s. 129.
  4. Den virtuella floran: Stinkmålla (myös levinneisyyskartat) Viitattu 26.2.2013. (ruotsiksi)
  5. Lampinen, R., Lahti, T. & Heikkinen, M. 2012: Kasviatlas 2011: Haisusavikan levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Viitattu 26.2.2013.


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]