Haidingerin lyhde

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Haidingerin lyhteen ulkoasu

Haidingerin lyhde on ihmisen silmässä tapahtuva ilmiö, jonka kuvaili ensimmäisenä australialainen fyysikko Wilhelm Karl Ritter von Haidinger vuonna 1844.

Monet ihmiset pystyvät havaitsemaan valon polarisaation paljain silmin. Haidingerin lyhde näkyy näkökentän keskellä, ja siinä on keltainen töyhtö tai viuhka, jonka molemmin puolin on sininen pilveke. Keltainen osa näkyy aina kohtisuorassa valon värähtelysuuntaa vastaan. Kyseessä on vain pieni kontrastiero, joten sen havaitseminen voi olla vaikeaa. Mitä voimakkaammin valo on polarisoitunut, sitä selvempi kuvio on. Sen visuaalinen koko on noin 3 astetta.

Haidingerin lyhteen voi havaita esimerkiksi sinisellä taivaalla, jossa polarisaation suunta on aina kohtisuoraan Aurinkoa vasten, ja nestekidenäytöissä, joiden valo on voimakkaasti polarisoitunutta, usein diagonaalisesti.

Kuvio katoaa näkyvistä muutamassa sekunnissa. Se ilmestyy uudelleen näkyviin, kun katsetta liikuttaa. Jotkut näkevät kuvion parhaiten kääntämällä päätään rivakasti vasemmalle ja oikealle. Kaikki eivät näe kuviota samanlaisena. Jotkut eivät näe kuvion sinistä osaa, ja jotkut näkevät sinisen osan yhtenäisenä, toiset keltaisen.

Haidingerin lyhteen voi nähdä paljon selvemmin, jos silmien edessä pitää vihreää tai sinistä lasia. Punaisen tai keltaisen lasin läpi katsottuna kuvio katoaa.

Haidingerin lyhteen synnyttää verkkokalvon keltaisen täplän kahtaistaittavuus.

Taivaalla horisontin lähellä kuvio näyttää noin kaksi kertaa niin suurelta kuin korkealla taivaalla, samaan tapaan kuin Kuu, Aurinko ja tähdistöt.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Minnaert, Marcel: ”XI Taivaan valot ja värit”, Maiseman valot ja värit, s. 206-207. Suom. Kröger, Pekka. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 1987. ISBN 951-9269-39-8