Hafizullah Amin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hafizullah Amin (1979)

Hafizullah Amin (1. elokuuta 1929 Paghman, Afganistan27. joulukuuta 1979 Kabul, Afganistan) oli Afganistanin toinen presidentti kommunistisen Afganistanin demokraattisen tasavallan aikana.

Amin pyrki laajentamaan kannatuspohjaansa kotimaassa sekä samalla saamaan Pakistanin ja Yhdysvallat kiinnostumaan Afganistanin turvallisuudesta. Hänen 104 päivää kestäneellä valtakaudellaan ainoa merkittävä poliittinen liikehdintä oli epäonnistunut sotilasvallankaappaus.

27. joulukuuta 1979 Neuvostoliiton armeijan erikoisjoukot surmasivat Aminin ja asettivat presidentiksi Babrak Karmalin.

Varhaisvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hafizullah Amin syntyi vuonna 1921 Paghmanin kaupungissa, lähellä Kabulia. Hänen isänsä oli virkamies. Amin opiskeli matematiikkaa ja fysiikkaa Kabulin yliopistossa, mistä valmistui lukion opettajaksi ja rehtoriksi.

Vuonna 1957 hän voitti stipendin opiskeluun Columbian yliopiston opettajainkoulutuslaitokseen, New Yorkiin. Valmistuttuaan hän palasi kotiin järjestämään harjoitteluohjelmia opettajille. Palattuaan vuonna 1962 Columbiaan täydentääkseen tohtorintutkintonsa Amin liittyi Yhdysvalloissa toimivaan Associated Students of Afghanistan -opiskelijajärjestöön.

Ilmeisesti oleskellessaan Morningside Heightsin opiskelijamaailmassa, lähellä Columbian kampusta hän kiinnostui marxismista, vaikka Columbia ei vielä ollutkaan kokenut 1960-luvun lopun radikaalia liikehdintää.

Vuonna 1965 hän palasi Afganistaniin ilman tohtorintutkintoa, ja ryhtyi tyttölukion opettajaksi. Pian hän liittyi Afganistanin kansandemokraattiseen puolueeseen, ja hänestä tuli marxistisen Khalq ("Kansa") -osaston jäsen.

Presidentti Mohammed Daoud Khan oli vuonna 1978 yhä piiritetyssä palatsissaan Aminin ottaessa kaappauksen johtoonsa sen jälkeen kun hänen toverinsa oli vapautettu vankilasta.

Daoudin kuoltua PDPA nousi valtaan sekä samalla Nur Mohammad Taraki Afganistanin presidentiksi ja PDPA:n pääsihteeriksi. Amin ja Babrak Karmal nimitettiin varapääministereiksi. Pyrkimys marxilais-leniniläisten uudistusten toteuttamiseen synnytti laajaa vastarintaa ja useita väkivaltaisia mellakoita.

Helmikuussa 1979 Yhdysvaltain suurlähettiläs Adolph Dubs surmattiin. Khalq saavutti poliittisen yliotteen Parcham-ryhmittymästä, ja Karmal pakeni Eurooppaan. Maaliskuuhun 1979 mennessä Amin oli saanut maan jokseenkin hallintaansa, ja hänet nimitettiin pääministeriksi, mutta Taraki sai pitää muut tehtävänsä.

Levottomuudet kuitenkin jatkuivat, ja hallitus joutui pyytämään lisäapua Neuvostoliitolta. Tässä Tarakin ja Leonid Brežnevin välisessä tapaamisessa päätettiin Aminin syrjäyttämisestä.

Tarakin salamurha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taraki ehdotti Kabuliin palattuaan Aminille tapaamista. Amin suostui vain sillä ehdolla, että Neuvostoliiton suurlähettiläs Aleksandr Puzanov takaisi hänen turvallisuutensa. Tästä annettiinkin lupaus, jota ei kuitenkaan pidetty.

Amin kuitenkin tiedosti Tarakin tavoitteet, ja vaatimus suurlähettilään antamasta turvallisuustakuusta oli todennäköisesti vain Aminin tarkkavainuinen veto Tarakin harhauttamiseksi.

Aminin saavuttua Kansanpalatsiin alkoi tulitus. Amin pakeni vahingoittumattomana, palasi myöhemmin palatsiin tukijoidensa kanssa, ja sai Palatsikaartin vangitsemaan Tarakin.

14. syyskuuta 1979 Amin otti hallituksen valvontaansa. Muutama päivä myöhemmin Aminin hallinto ilmoitti Tarakin kuolleen "selvittämättömään sairauteen".

Aika presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänen hallintonsa oli tunnettu julmuudestaan. Neuvostoliitto myönsi, että 500 PDPA:n jäsentä oli saanut surmansa. Amin otti nyt vallan, ja pani toimeen omat puhdistuksensa PDPA:ssa. Saadakseen kansan rauhoittumaan hän julkisti listan 18 000 teloitetusta moittien teloituksista Tarakia. Virallisesti Afganistan on ilmoittanut teloitettujen lukumääräksi 15 000–45 000.

Amin ei koskaan ollut kovin suosittu. Uhrien vihaiset omaiset alkoivat pian kääntyä joukolla häntä vastaan, ja PDPA:n jäsenet joutuivat pelkäämään henkensä edestä.

Tänä aikana monet pakenivat Afganistanista Pakistaniin tai Iraniin, ja alkoivat järjestää vastarintaliikettä ateistisena ja vääräuskoisena pitämälleen Neuvostoliiton tukemalle kommunistiselle hallinnolle. Neuvostoliiton väliintulon jälkeen läntinen lehdistö alkoi kutsua Peshawarin kaupungissa Pakistanissa järjestäytyneitä ryhmittymiä "vapaustaistelijoiksi".

Marraskuun puolivälissä 1979 Amin käynnisti laajan sotilasoperaation Sajid Karamissa, Paktian maakunnassa nousseen vastarinnan eliminoimiseksi. Hyökkäys oli sotilaallisesti onnistunut: Siinä surmattiin yhteensä yli 1 000 vastarintataistelijaa sekä näiden sukulaista ja tukijaa. Useimmat henkiin jääneet pakenivat Pakistaniin tai ystävällismielisiin kaukaisiin kyliin.

Amin pyrki käynnistämään uudistuksen yhteiskunnan maallistamiseksi. Tätä monet afganistanilaiset pitivät islamin vastaisena. Hän lupasi lisää uskonnonvapautta, moskeijoiden kunnostamista ja Koraanin kopioiden toimittamista uskonnollisille ryhmille. Hän myös mainitsi puheissaan Allahin nimen ja totesi, että "Saur-vallankumous" "perustuu täysin islamin periaatteisiin". Monet afganistanilaiset pitivät kuitenkin Aminia vastuullisena hänen hallintonsa karkeimpiin julmuuksiin. Neuvostoliitto taas, huolestuneena siitä, että sen valtavat sijoitukset Afganistaniin saattaisivat vaarantua, lähetti maahan lisää neuvonantajia.

Amin pyrki laajentamaan kannatuspohjaansa ja pyrki puhdistamaan PDPA:n niistä, jotka uskoi vastustajikseen. Maan epävakaa tila oli kuitenkin yhä rasitteena hänen hallinnolleen. Hän pyrki saamaan lisää tukea Pakistanilta tai Yhdysvalloilta, ja kieltäytyi vastaanottamasta neuvoja Neuvostoliitolta.

Tämän takia tai tästä huolimatta Amin pyrki vahvistamaan otettaan maasta sotilaallisesti. Tätä itsenäisen nationalismin osoitusta ei katsottu hyvällä Moskovassa, vaan joulukuussa 1979 Neuvostoliiton joukot tunkeutuivat Afganistaniin.

Neuvostomiehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimisissit tekivät vuoristoisella maaseudulla maan armeijan olon niin tukalaksi, että presidentti Hafizullah Aminin hallinto kääntyi Neuvostoliiton puoleen saadakseen lisää yhä enenevässä määrin tarvitsemaansa apua.

Neuvostoliitto päätti lisätä sotilaallista apuaan Afganistanille maan kommunistisen hallinnon tukemiseksi, mutta oli tyytymätön Aminin kykyyn Afganistanin johtajana päämääriensä saavuttamiseksi. Neuvostojohtajat uskoivat KGB:ltä saamiensa tietojen pohjalta, että Amin vain horjutti Afganistanin tilannetta.

Viimeinen pisara Aminin syrjäyttämiseksi oli KGB:n agenteiltaan Kabulista saamat tiedot, joiden mukaan kaksi Aminin vartijaa oli surmannut entisen presidentin Nur Muhammad Tarakin ja Amin itse oli luultavasti CIA:n agentti. Jotkut Afganistanin armeijan neuvostoliittolaisista sotilasneuvonantajista kuitenkin suhtautuivat tietoihin epäillen. Erityisesti kenraali Vasili Zaplatin, joka tuolloin toimi poliittisena neuvonantajana, uskoi, että tilanteen oli saattanut epävakaaksi neljä Tarakin hallinnon nuorta ministeriä.

Amin pelkäsi, että neuvostojoukkoja käytettäisiin hänen syrjäyttämiseensä. Epävarmana selviämisestään ja siitä, keneen voisi luottaa, hän alkoi sijoittaa sukulaisiaan tärkeille paikoille. Yksi heistä, jonka Amin määräsi salaisen poliisin päälliköksi, salamurhattiin. Tässä vaiheessa Amin siirsi päämajansa pois Kabulista parantaakseen omaa turvallisuuttaan.

Salamurha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

22. joulukuuta neuvostoliittolaiset neuvonantajat kehottivat Afganistanin armeijaa huolehtimaan panssarivaunujen ja muun tärkeän kaluston säännöllisestä huollosta. Samaan aikaan teleyhteyksiä Kabulin lähistöllä vahingoitettiin, jolloin pääkaupunki jäi eristyksiin. Tämän havaittuaan Amin siirsi hallintonsa Tajbegin palatsiin, koska uskoi, että se olisi helpommin puolustettavissa miehityksen aikana.

Viisi päivää myöhemmin, 27. joulukuuta osa KGB:n Spetsnazin Alfa-ryhmän joukoista tulitti Afganistanin armeijan univormuihin pukeutuneina Kabulissa presidentinpalatsia. Presidentti Hafizullah Amin ja 200 hänen eliittikaartilaistaan saivat surmansa.

Neuvostoliiton Spetsnaz räjäytti kello 7.00 Kabulin telekeskuksen, mikä lamaannutti Afganistanin sodanjohdon. Kello 7.15 se oli vallannut sisäministeriön. Termezissä toiminut neuvostojoukkojen sodanjohto ei jäänyt odottamaan Aminin kiinni saamista, vaan ilmoitti Radio Kabulissa (lähetyksessä, johon oli etukäteen äänitetty Babrak Karmalin ilmoitus), että Afganistan oli vapautettu Aminin hallinnosta.

Neuvostoliiton politbyroo katsoi, että, tilanteessa oli vain noudatettu vuoden 1978 Ystävyys-, yhteistyö- ja hyvä naapuruus -sopimusta, jonka presidentti Taraki oli aikanaan allekirjoittanut. Neuvostoliitto sanoi, että Hafizullah Aminin oli surmannut Afgaanikapinallisten keskuskomitea, joka sen jälkeen valitsi valtionpäämieheksi maanpaossa Moskovassa eläneen Babrak Karmalin.

Syytökset CIA:n agenttina toimimisesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton hallitus ja lehdistö viittasivat toistuvasti Aminiin "CIA:n agenttina". Tämän väitteen todenperäisyyteen tosin suhtauduttiin niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin maailmassa epäillen. Yksi todiste väitettä vastaan oli, että hän aina ja kaikkialla osoitti virallista ystävyyttä Neuvostoliittoa kohtaan. Ja vielä senkin jälkeen kun Amin ja kaksi hänen pojistaan oli salamurhattu, hänen vaimonsa totesi, ettei haluaisi hengissä selvinneiden poikiensa kanssa kuin mennä Neuvostoliittoon, koska hänen miehensä oli ollut sitä kohtaan loppuun saakka uskollinen. Hän myös muutti Neuvostoliittoon asumaan. Zaplatin ei kuitenkaan ollut saanut asiaansa ajoissa riittävästi painotetuksi [1].

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Red Flag Over Afghanistan: The Communist Coup, the Soviet Invasion, and the Consequences – Thomas T. Hammond – ISBN 0-86531-444-6