Haastinkotka

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Haastinkotka
Taiteilijan tulkinta haastinkotkan hyökkäyksestä kahden moan kimppuun.
Taiteilijan tulkinta haastinkotkan hyökkäyksestä kahden moan kimppuun.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Päiväpetolinnut Accipitriformes
Heimo: Haukat Accipitridae
Suku: Harpagornis
Laji: moorei
Kaksiosainen nimi
Harpagornis moorei
Haast, 1872
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Haastinkotka Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Haastinkotka Commonsissa

Haastinkotka[1] (Harpagornis moorei) oli Uuden-Seelannin Eteläsaarella elänyt, sukupuuttoon kuollut petolintu. Se on tiettävästi suurin koskaan elänyt haukkalintu. Maorit kutsuivat sitä nimellä pouakai. Kotkien uskotaan kasvaneen 10–15 kilogramman painoisiksi siipien kärkivälin ollessa kolme metriä. Vaikka siipien kärkiväli oli vain vähän suurempi kuin esimerkiksi maakotkalla, haastinkotka oli paljon painavampi – maakotka painaa enintäänkin vain seitsemän kiloa. Lyhyet siivet auttoivat kotkaa lentämään metsiköissä. Haastinkotka metsästi Uuden-Seelannin suurimpia kasvinsyöjiä, moalintuja. Moa-fossiileista on löydetty haastinkotkan hyökkäyksen jälkiä. Niiden perusteella on päätelty, että peto iski toisen jalkansa kynnet moan lonkkaan ja kaadettuaan saaliin painoi sen kaulaa toisella jalallaan, jolloin tämä ei voinut hengittää ja tukehtui kuoliaaksi. Sen arvellaan syöneen myös raatoja.[2]

Haastinkotka hävisi 1500-luvulle mennessä, luultavasti maorien metsästettyä sen pääravinnon eli moat loppuun. Saattaa olla, että maorit tappoivat myös kotkia pitäen niitä uhkana. Haastinkotkat tappoivat moalintuja, joiden paino saattoi olla 180 kg, joten ne ovat saattaneet syödä myös ihmisiä.[3]

Haastinkotkan lähimpiä nykyisiä sukulaisia on DNA:n perusteella muun muassa pikkukotka. Julius von Haast oli ensimmäinen, joka löysi haastinkotkan luita. Hän nimesi lajin Harpagornis mooreiksi löytöpaikan omistaneen George Henry Mooren mukaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Attenborough, David: Lintujen elämää, s. 32. Suom. Suominen, Teuvo. Otava, 1998. ISBN 951-1-16140-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Priéme, Anders: "Hirmulintu". Tieteen kuvalehti, 13.8.2009, nro 12, s. 52–53. Helsinki: Bonnier Publications Oy. ISSN 0903-5583.
  2. Järvinen, Olli; Miettinen, Kaarina: Sammuuko suuri suku? – Luonnon puolustamisen biologiaa, s. 56. Vantaa: Suomen luonnonsuojelun tuki Oy, 1987. ISBN 951-9381-20-1.
  3. Man-eating giant Haast's Eagle legend backed by new study 11.9.2009. Bird Examiner. (englanniksi)
Tämä lintuihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.