Haamilaiset

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Guntherus Zinerin kartta vuodelta 1472, jossa Afrikka esitetään Haamin, Aasia Seemin ja Eurooppa Jaafetin jälkeläisten kotimaana

Haamilaiset on raamatullisessa kulttuuriperinnössä se kansojen joukko, jonka kantaisä on Nooan poika Haam. Perinteisen käsityksen mukaan tähän joukkoon kuuluivat lähinnä Afrikan mustat kansat. Haamilaisiin kansoihin liittyvät haamilaiset kielet. Juutalaiset pitivät itseään ja arabeja Haamin veljen Seemin jälkeläisinä, seemiläisinä; siitä tulevat käsitteet kuten seemiläiset kielet ja antisemitismi. Eurooppalaisia tämän käsityksen mukaan pidetään kolmannen veljen, Jaafetin jälkeläisinä, jaafetilaisina. Jakaantuminen on tämän käsityksen mukaan syntynyt Nooan poikien hajaannuttua vedenpaisumuksen loputtua ja Nooan arkin laskeuduttua Ararat-vuorelle.

Vanhastaan on myös kaikkia afrikkalaisia pidetty haamilaisina. Käsitys perustuu Raamatun Kansojen tauluun, jonka mukaan Haamilla oli neljä poikaa, Kus, Misraim, Put ja Kanaan. Kolme ensin mainittua olivat juutalaisten mukaan kuusilaisten, egyptiläisten ja libyalaisten kantaisiä.[1] Kutakuinkin näitä vastaavia kuušilaisia, egyptiläisiä ja berberikieliä on pidetty haamilaisten kielten alaryhminä. Tuon ajan Lähi-idässä ei tunnettu Saharan eteläpuolista Afrikkaa, joten oletettiin kaikkien afrikkalaisten kuuluvan kyseisiin kansoihin. Kanaan taas oli raamatullisten, valkoihoisten kanaanilaisten kantaisä, vaikka todellisuudessa kanaanilaiset kielet kuuluivat seemiläisiin kieliin.

Raamatun vedenpaisumuskertomuksen mukaan Haam rikkoi isäänsä vastaan, mutta hänen veljensä korjasivat asian. Kun Haam vielä oli nuorin Nooan pojista, on tämän kohdan perusteella niin kristityssä kuin islamilaisessa maailmassa pidetty rotuopeissa afrikkalaisia, käytännössä mustia, muita alempiarvoisina. Raamatun mukaan Haamin rikkomuksesta ei kuitenkaan jostain syystä rangaistu häntä vaan hänen poikaansa Kanaania, jonka Nooa määrää orjuuteen, ja sitten nimenomaan Seemin orjaksi.[2] Tämä on kirjoittajien tapa perustella israelilaisten suorittamaa kanaanilaisten orjuuttamista, vaikka nykyisen käsityksen mukaan kanaanilaisetkin kuuluivat seemiläisiin kansoihin. Myöhemmin sillä kuitenkin perusteltiin nimenomaan Afrikan mustien viemistä orjuuteen sekä Lähi-itään että Amerikkaan. Näin siis, vaikka mustista afrikkalaiskansoista vain harvat ovat vanhan kielitieteellisen määritelmän mukaan haamilaisia, ja vaikka nämä haamilaiset kansat eivät juuri joutuneet orjakaupan kohteeksi. Tämä raamatullinen perustelu orjuudelle oli käytössä vielä Yhdysvaltain sisällissodan aikaan.

Myös toisenlainen näkemys haamilaisuudesta oli yleinen Euroopassa keskiajalta lähtien. Sen mukaan haamilaisia olivat nimenomaan Afrikan pohjoisosan kansat, sekä mustat että valkoiset, joita voitiin pitää muita afrikkalaisia kehittyneempinä ja samalla läheisempinä seemiläisiä ja eurooppalaisia kansoja. Tämä määritelmä yleistyi eurooppalaisten tultua enemmän kosketuksiin eteläisempien mustien afrikkalaisten, erityisesti nigeriläis-kongolaisten ja bantujen, kanssa. Tähän liittyvän ns. haamilaisen teorian mukaan pääasiassa Pohjois-Afrikasta kotoisin olleet haamilaiset olivat jopa luonnollisia johtajia Afrikan alkukantaisemmille kansoille.

Vaikka sanottu käsitys kansojen alkuperästä ei vastaa nykyaikaista käsitystä sen puoleen ihmisen syntyhistoriasta kuin kulttuurien alkuperästäkään, esiintyy nimitystä haamilainen jonkin verran kielitieteessä ja antropologiassa tarkoittamassa eräitä pohjois- ja itäafrikkalaisia kansoja. Aiempaa käsitettä haamilaiset kielet ollaan nykyään hylkäämässä; tähän perustunutta laajempaa käsitettä seemiläis-haamilaiset kielet vastaa afroaasialaiset kielet. Haamilaisiksi kieliksi on aikaisemmin luokiteltu tämän kielikunnan muut alaryhmät paitsi seemiläiset kielet.

John Hanning Speke[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Hanning Speke

John Hanning Speke oli Britannian armeijan kapteeni, joka vieraili nykyisessä Tansaniassa sijaitsevassa Karagwessa etsiessään Niilin alkulähteitä ja oli ensimmäisiä Ruandan lähiseuduilla matkustaneita eurooppalaisia. Vuonna 1863 julkaistussa matkakirjassaan Journal of the Discovery of the Source of the Nile hän esitti aikansa rotuoppien mukaisen näkemyksen, jonka mukaan alueen väestöstä tutsit kuuluvat korkeampaan kastiin ja ovat Etiopiasta alun perin kotoisin oleva haamilainen heimo, kun taas hutut kuuluvat mustan Afrikan alempiin banturotuihin. Speken näkemyksestä tuli nopeasti yleisesti hyväksytty "totuus", joka muovasi tulevien siirtomaaisäntien hallintoa ja politiikkaa.[3][4] Tämä toimi myöhemmin osavaikuttimena Ruandan kansanmurhaan.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 1. Moos. 10:6-20
  2. 1. Moos. 9:18-27
  3. Johansson 1994, ss. 16−19.
  4. Gourevitch 1998, ss. 47−62.
Tämä mytologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.