Ha Jin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jīn Xuěfēi (perinteisin kiinalaismerkein 金雪飛), kirjailijanimeltään Ha Jin (哈金), (s. 15. helmikuuta 1956) on kiinalais-yhdysvaltalainen nykykirjailija. Jin on kirjoittanut romaaneja, runoja, novelleja ja esseitä, ja on muun muassa voittanut PEN/Faulkner-palkinnon kahdesti vuosina 2000 ja 2005.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ha Jin syntyi pienessä maalaiskaupungissa Liaoningin maakunnassa. Neljätoistavuotiaana hän värväytyi Kansan vapautusarmeijaan, jossa hän palveli Kiinan ja silloisen Neuvostoliiton rajalla Kiinan koillisosassa. Kolmantena vuonnaan armeijassa Jin opiskeli itsekseen keski- ja ylemmän koulun kursseja. Kuuden vuoden jälkeen Jin lähti armeijasta voidakseen opiskella korkeakoulussa, mutta kaikki korkeakoulut olivat edelleen suljettuja Kiinan kulttuurivallankumouksen takia. Opiskelun sijaan Jin työskenteli junayhtiön viestittäjänä, mutta opiskeli sivussa englantia. Motivaationa hänellä oli jonakin päivänä voida lukea Friedrich Engelsin teos Työväenluokan asema Englannissa vuonna 1844 alkuperäiskielellä.

Korkeakoulujen auettua vuonna 1977 Jin haki ja pääsi opiskelemaan Heilongjiangin yliopistoon Harbiniin pääaineenaan englannin kieli, vaikka tämä oli ollut Jinin pääainevaihtoehdoista viimeinen. Hän valmistui alemmalla korkeakoulututkinnolla vuonna 1981 ja jatkoi opintojaan Shandongin yliopistossa, josta hän valmistui maisteriksi vuonna 1984. Jin muutti Yhdysvaltoihin ja valmistui tohtoriksi Brandeisin yliopistosta vuonna 1993.

Taivaallisen rauhan aukion verilöylyn jälkeen Jin totesi, ettei voisi kirjoittaa vapaasti Kiinassa, joten hän jäi Yhdysvaltoihin. Toisin kuin muut maanpaossa olevat kiinalaiskirjailijat, Jin kirjoitti englanniksi, vaikka kirjoittaminen vaatikin paljon työtä ja aikaa, mutta toisaalta myös vapautta. Jinin taiteilijanimen toinen osa tulee Harbinin kaupungin nimestä.

Nykyään Ha Jin on Bostonin yliopiston englannin kielen professori.[1]

Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaanit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • In the Pond (1998)
  • Odotus' (Waiting 1999; suom. Leena Tamminen, WSOY, 2000)
– palkittiin PEN/Faulkner-palkinnolla
  • The Crazed (2002)
  • War Teash (2004)
  • A Free Life (2007)

[2]

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Between Silences: A Voice from China (1990)
  • Facing Shadows (1996)
  • Ocean of Words: Army Stories (1996)
– palkittiin PEN/Hemingway-palkinnolla
  • Under the Red Flag (1997)
– palkittiin Flannery O'Connor -palkinnolla
  • The Bridegroom (2000)
  • Wreckage (2001)

[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bookreporter.com – Author Profile of Ha Jin Viitattu 20.3.2009. (englanniksi)
  2. a b BookBrowse - Ha Jin Viitattu 20.3.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]