HMS Keith

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
HMS Keith
Naval Ensign of the United Kingdom.svg
Aluksen vaiheet
Rakentaja Vickers Armstrong, Barrow-in-Furness
Kölinlasku lokakuu 1929
Laskettu vesille 10. heinäkuuta 1930
Palveluskäyttöön 9. kesäkuuta 1931
Palveluskäytöstä uponnut 1. kesäkuuta 1940
Tekniset tiedot
Uppouma 1442 t (kuiva)
1850 t (max)
Pituus 98,5 m (kokonaispituus)
97,5 m (vesiraja)
Leveys 9,83 m
Syväys 3,73 m
Koneteho 34000 hv (25,4 MW)
Nopeus 32,25 solmua (65 km/h)
Miehistöä 175
Aseistus 4 4,7" (120 mm) QF Mk IX tykkiä
2 kaksinaulaista ilmatorjuntatykkiä
8 21" (533 mm) torpedoputkea

HMS Keith (viirinumero D06, myöhemmin H06) oli Britannian Kuninkaallisen laivaston B-luokan laivueenjohtaja, joka palveli toisessa maailmansodassa. Alus tilattiin 22. maaliskuuta 1929 Vickers Armstrongin Barrow-in-Furnessin telakalta osana vuoden 1928 laivasto-ohjelmaa. Sen köli laskettiin 1. lokakuuta telakkanumerolla 656.[1]

Aluksen nimi on kunnianosoitus Kapkaupungin valtaajalle amiraali George Keith Elphinstonelle, joka myöhemmin aateloitiin nimellä lordi Keith.[1]

Suunnittelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

B-luokan laivueenjohtaja määriteltiin alun perin heinäkuussa 1928 muokattuna A-luokan aluksena, jossa oli uudelleen suunniteltu ja laajennettu taaempi kansirakenne, mikä mahdollisti suuremman miehistön. Kansirakennelman laajennus esti samalla Y-tykin ja miinanraivauskaluston asentamisen.[2]

Aluksen komentosiltaa ja viestihyttiä laajennettiin, jotta se kykenisi toimimaan laivueenjohtajana ja mahdollistamaan laivue-esikunnan toiminnan. Laajennukset kasvattivat aluksen uppoumaa kahdeksalla tonnilla.[2]

Uudelleen suunnitellun pienemmän laivueenjohtajan perusteluna toimi kolme asiaa[2]:

  1. hinta. Näin toteutettuna alus maksoi noin 30000 puntaa vähemmän kuin A-luokan laivueenjohtaja HMS Codrington
  2. alus kykeni toimimaan pienemmällä miehistöllä
  3. alus oli lähempänä laivueen muita aluksia, jolloin se soveltui paremmin varsinaiseksi hävittäjäksi

Alkuperäisen suunnitelman mukaan aluksella oli kaksi 4,7 tuuman tykkiä vähemmän kuin HMS Codringtonilla, mutta se hyväksyttiin siitä huolimatta lokakuussa. Telakan hyväksyttyä tilauksen alukselle kuitenkin päätettiin kesäkuussa 1929 asentaa neljäs 4,7 tuuman tykki mutta ei tulenjohtotornia. Lisäksi alukselle päätettiin asentaa kaikuluotain. Nämä muutokset kasvattivat aluksen uppoumaa noin 23 tonnilla.[2]

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HMS Keith törmäsi ennen sotaa sumussa kauppa-aluksen kanssa, minkä seurauksena alus kärsi suuria vaurioita. Aluksen korjausten ja ilmastointijärjestelmän lisäämisen jälkeen se siirrettiin reserviin kuudeksi kuukaudeksi.[1]

HMS Keith palasi palvelukseen 1937, minkä jälkeen se osallistui Espanjan saarron valvontaan. Alus palasi reserviin marraskuussa, josta se siirrettiin 1938 telakalle huollettavaksi. Alus liitettiin huollosta palattuaan uudelleen Gibraltarilta partioiviin yksiköihin, missä alus palveli toukokuuhun 1939. Alus palasi telakalle huollettavaksi, josta se palasi Chathamin reserviin.[1]

HMS Keith otti elokuussa osaa reserviyksiköiden laivastokatselmukseen Weymouthissa. Alus siirrettiin palvelukseen katselmuksen päätyttyä ja se siirtyi Scapa Flowhun. Alus liitettiin Kotilaivaston 17. Hävittäjälaivueeseen laivueenjohtajana, kunnes se siirrettiin 3. syyskuuta Läntisten reittien valvontaa Milford Haveniin.[1]

HMS Keith siirrettiin 29. lokakuuta 22. Hävittäjälaivueeseen, minkä vuoksi se siirtyi Harwichiin. Uuteen asemapaikkaan saavuttuaan se määrättiin laivueenjohtajaksi puolalaisten muodostamaan viirikköön (puolilaivue).[1]

HMS Keith oli joulukuussa Devonportissa telakalla, missä sen vaurioituneet propellit vaihdettiin. Alus palasi palvelukseen 10. tammikuuta 1940 Harwichiin.[1]

HMS Keith siirrettiin helmikuussa 19. Hävittäjälaivueeseen Doveriin, missä se vapautti HMS Codringtonin laivueenjohtajan tehtävistä. Alus törmäsi aseistetun jahdin kanssa Doverissa, minkä vuoksi se siirrettiin korjattavaksi Chathamin telakalle. Se palasi palvelukseen maaliskuun alussa Doveriin.[1]

HMS Keith suojasi 5. maaliskuuta hävittäjä HMS Boadicean hinaamaa miinaan ajanutta tankkeria Charles F. Mayeria Southamptoniin. Alus suojaisi yhdessä HMS Boadicean kanssa apumiinalaiva HMS Hamptonia rakennettaessa Galloperin alueen miinoituksia (operaatio DML9). Alus ajoi karille 13. maaliskuuta Goodwin Sandsissa, minkä vuoksi se siirrettiin telakalle tarkastettavaksi. Se palasi palvelukseen huhtikuun lopulla.[1]

HMS Keith suojasi toukokuun alussa yhdessä HMS Brilliantin kanssa miinalaiva HMS Hamptonia jatkettaessa operaatiota DML9. Alus suojasi 10. toukokuuta yhdessä HMS Boreasin kanssa risteilijöitä HMS Arethusaa ja HMS Galateaa, näiden kuljettaessa Hollannin kultavarantoja IJmuidenista Englantiin.[1]

HMS Keith palasi 12. toukokuuta Hollannin rannikolle evakuoimaan liittoutuneiden joukkoja. Alus pelasti 19. toukokuuta HMS Whitleyn eloonjääneet aluksen ajettua matalikolle Nieuportissa ilmahyökkäyksen jälkeen.[1]

HMS Keith purjehti 23. toukokuuta 1940 yhdessä HMS Whitshedin kanssa Boulognen satamaan evakuoimaan joukkoja. Satamaan saapuessaan alukset joutuivat ilmahyökkäyksen kohteeksi ja samalla avattiin maista tuli jalkaväen asein ja kranaatinheittimin. HMS Keithin päällikkö D. J. R. Simon sai surmansa tulen osuttua komentosillalle. Alukset keskeyttivät tehtävänsä ja ne vetäytyivät satamasta.[3]

Kuninkaallisten ilmavoimien 92. laivueen kaksitoista Supermarine Spitfireä karkotti Saksan ilmavoimien syöksypommittajat ja ne ilmoittivat tilapäisestä ilmaherruudesta, jolloin sotalaivat palasivat satamaan evakuoimaan Walesin Kaartinrykmentin (engl. Welsh Guard) yksiköitä. Hieman myöhemmin alukset saivat tiedon alueella olleiden joukkojen evakuoinnin päättymisestä.[3]

HMS Keith osallistui Dunkerquen evakuointiin kontra-amiraali Wake-Walkerin lippulaivana. Alus saattoi 30. toukokuuta vaurioituneen HMS Anthonyn takaisin Doveriin samalla kun sen omalla kannella oli 1200 evakuoitua sotilasta.[4]

Saksan ilmavoimien Junkers Ju 87 Stuka -syöksypommittajat hyökkäsivät 1. kesäkuuta alusta vastaan sen ollessa Brayn edustalla. Aluksella ei ollut matalikkojen, miinojen ja alueella olleiden hylkyjen vuoksi mahdollisuutta väistelyyn, mutta siihen ei kuitenkaan tullut kohtalosta osumaa. Aluksen peräsin kuitenkin vaurioitui hidastesytyttimellä varustetun pommin räjähdyksessä. Hyökkäyksen aikana aluksen kolmituumaisten ilmatorjuntatykkien ammukset loppuivat, minkä jälkeen sen ainoaksi suojaksi ilmahyökkäyksiä vastaan jäi väistely.[5]

Puoli tuntia myöhemmin alkoi toinen ilmahyökkäys, jonka aikana alukseen tai aivan sen oikeaan kylkeen osui. Osuman seurauksena aluksen kylkeen oikean puoleisen konehuoneen etuosaan repeytyi suuri reikä tuhoten samalla vedenpitävän seinän konehuoneen ja kattilahuoneen väliltä. Vuoto tappoi luutnantti Kenwardin ja useita miehiä. Alus menetti konetehonsa ja sillä syttyi voimakas tulipalo uusien osumien seurauksena. Aluksen torpedot laukaistiin ja sen syvyyspommit laukaistiin varmistettuina mereen.[6]

Kontra-amiraali Wake-Walker siirtyi moottoritorpedovene MTB102:een, minkä jälkeen annettiin käsky hylätä laiva. Ilmahyökkäys toistui samaan aikaan pommien pudotessa tuhoontuomittuun alukseen ja vedessä olevien miesten sekaan. Hinaajat St. Abbs ja Vincia pelastivat henkiinjääneitä. Aluksen upottua ilmoitettiin kolmen upseerin ja 33 miehistönjäsenen saaneen surmansa.[6]

Koordinaatit: 51°04′N, 06°26′E

Aluksen päälliköt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alfred Jerome Lucian Phillips 31. heinäkuuta - 6. syyskuuta 1939
  • Henry Thurston Wake Pawsey, OBE 6. syyskuuta 1939 - 29. tammikuuta 1940
  • David James Robert Simson 29. tammikuuta - 23. toukokuuta 1940 (kaatui)
  • Edward Lyon Berthon, DSC toukokuu - 1. kesäkuuta 1940

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • English, John: Amazon to Ivanhoe - British Standard Destroyers of the 1930s. Kendal: World Ship Society, 1993. ISBN 0-905617-64-9. (englanniksi)
  • Whitley M J: Destroyers of World War Two - an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5.
  • Gardiner Robert (ed.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922-1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
  • Levy James P: The Royal Navy's Home Fleet in World War II. New York: Palgrave macmillan, 2003. ISBN 1-4039-1773-6. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k naval-history.net - HMS Keith
  2. a b c d Whitley, M. J. s. 99
  3. a b Gardner W. J. R. s. 8-9
  4. Gardner W. J. R. s. 64
  5. Gardner W. J. R. s. 89
  6. a b Gardner W. J. R. s. 90

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]