HMS Croome
| HMS Croome | |
|---|---|
.jpg) HMS Croome |
|
 |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | Alexander Stephen and Sons, Govan |
| Kölinlasku | 7. kesäkuuta 1940 |
| Laskettu vesille | 30. tammikuuta 1941 |
| Palveluskäyttöön | 29. kesäkuuta 1941 |
| Loppuvaihe | romutettu 1957 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma |
1 050 t (standardi) 1 490 t (max) |
| Pituus | 85,34 m |
| Leveys | 9,62 m |
| Syväys | 2,51 m |
| Koneteho | 19 000 hv |
| Nopeus | 27 solmua |
| Miehistöä | 168 |
| Aseistus | |
| Aseistus |
6 × QF 4"/L45 Mk XVI -tykkiä kaksiputkisina Mk XIX -asennuksina 4 × QF 2 naulan ilmatorjuntatykkiä neliputkisena asennuksena 2 × Oerlikon 20 mm -ilmatorjuntatykkiä |
HMS Croome (viirinumero L62) oli Britannian kuninkaallisen laivaston Hunt-luokan tyypin II saattuehävittäjä, joka palveli toisessa maailmansodassa.
Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Hunt-luokka (hävittäjä)
Alus tilattiin 4. syyskuuta 1939 osana vuoden 1939 hätäohjelmaa Alexander Stephen and Sonsilta Govanista, missä köli laskettiin 7. kesäkuuta 1940 työnumerolla J1477. Alus laskettiin vesille 30. tammikuuta 1940 ja valmistui 29. kesäkuuta.[1]
Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palvelukseen oton jälkeen alus siirrettiin Scapa Flowhun varustettavaksi ja koulutettavaksi. Elokuussa 1941 alus liittyi Londonderryyn sijoitettuun 21. saattajaryhmään suojaamaan Atlantin saattueita. Alus suojasi syyskuussa saattuetta HG72. Alus upotti 8. syyskuuta Azorien koillispuolella Italian laivaston sukellusveneen R.Smg. Baraccan tykkitulella ja lopulta törmäämällä (), jolloin se itse kärsi vaurioita. Alus siirrettiin 12. syyskuuta telakalle, mistä se palasi 4. lokakuuta laivueeseensa.[1]
Alus saattoi 11. lokakuuta lentotukialus HMS Eaglen Gibraltarille Ranskan merivoimien korvetin Commandante Dubocin kanssa. Alus oli syyskuussa suojaamassa HMS Exmoorin kanssa Lähi-itään matkannutta joukkojenkuljetussaattuetta WS14, mistä tehtävästä se palasi HMS Wild Swanin saavuttua Afrikan länsirannikolta Gibraltarille suojaamaan Atlantin saattueita.[1]
Alus upotti 14. joulukuuta Cabo de São Vicenten edustalla Saksan laivaston sukellusveneen U-127 yhdessä HMS Foxhoundin, HMS Gurkhan ja HMAS Nestorin kanssa ().[1]
1942[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alus saattoi 27. helmikuuta 1942 lentotukialuksia HMS Argus ja Eagle toimitettaessa lentokoneita Maltalle HMS Laforeyn, HMS Lightningin, HMS Activen, HMS Anthonyn, HMS Whitehallin, HMS Wishartin, HMS Blankneyn ja Exmoorin kanssa operaatio Spotter I:ssä. Seuraavana päivänä operaatio keskeytettiin, kun havaittiin ongelmia lentokoneiden polttoaineessa. Operaatio toteutettiin samalla osastolla 6. maaliskuuta nimellä operaatio Spotter II. Alus suojasi 20. maaliskuuta operaatio Picket I:ssä samoja lentotukialuksia samojen hävittäjien kanssa lukuun ottamatta Lightningia, joka oli vaihdettu HMS Duncaniin. Operaatio toistettiin 27. maaliskuuta samalla osastolla operaatio Picket II:ssa.[1]
Huhtikuussa alus suojasi saattueita Gibraltarin ja Britteinsaarten välisellä reitillä, kunnes se määrättiin kuun lopulla Välimeren laivastoon. Se suojasi 11. huhtikuuta saattuetta WS17B risteilijä HMS Shropshiren, hävittäjien Wild Swanin ja Exmoorin sekä Flower-luokan korvettien kanssa. Alus matkasi toukokuussa Hyväntoivonniemen reittiä Aleksandriaan, missä se liitettiin 5. hävittäjälaivueeseen.[1]
Alus suojasi 11. kesäkuuta laivueen mukana operaatio Vigorousiin kuuluvaa Maltalle matkannutta saattuetta MW11. Alus palasi 15. kesäkuuta Aleksandriaan, minkä jälkeen se jatkoi laivueensa mukana saattueiden suojaamista itäisellä Välimerellä. Alus upotti elokuussa HMS Suchin, HMS Zulun, HMS Tetcottin ja Kuninkaallisten ilmavoimien 221. laivueen Wellington pommikoneen kanssa Saksan laivaston sukellusveneen U-372 Haifan lounaispuolella ().[1]
Alus osallistui 27. elokuuta Datassa maavoimien operaation tulitukiosastoon. Syyskuussa alus oli mukana epäonnistuneessa operaatio Agreementissa tehtyyn maihinnousuun Tobrukiin. Maltan saarron lauettua alus suojasi 17. marraskuuta Maltalle saattueen operaatio Stoneagessa.[1]
1943[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Croomen saattuepalvelus ja partiointi itäisellä Välimerellä jatkui vuoden 1943 alku kuukaudet, kunnes se siirrettiin maaliskuussa Algeriin 22. hävittäjälaivueeseen. Alus tuki laivueen mukana Tunisiassa käytyjä taisteluita osallistuen muun muassa toukokuussa operaatio Retributioniin, jossa estettiin akselivaltojen joukkojen vetäytyminen Tunisiasta Sisiliaan.[1]
Alus suojasi laivueen mukana keskisen Välimeren saattueita sekä valvoi meriliikennettä. Se osallistui muun muassa Salernon maihinnousuun matkanneiden saattueiden suojaamiseen. Aluksen ollessa 14. syyskuuta suojaamassa saattuetta MKS24 se määrättiin välittömästi Haifaan, josta sen tuli tukea Egeanmeren operaatioita Italian antauduttua.[1]
Se liittyi 16. syyskuuta Haifassa HMS Hurworthiin, kun aluksille nousi Royal Irish Fusiliers -rykmentin joukkoja kuljetettavaksi Lerokselle. Seuraavana päivänä alukset laskivat joukot saarelle, minkä jälkeen ne pyrkivät estämään saksalaisia joukkoja kuljettaneiden alusten pääsyn Egeanmeren saarille. Croome palasi 12. joulukuuta laivueeseensa Egeanmeren taisteluiden päätyttyä ja samalla se sai määräyksen osallistua Anzion maihinnousuun.[1]
1944[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tammikuun 1944 alussa alus lähti Napoliin, josta se lähti 21. tammikuuta Kreikan laivaston hävittäjien Themistokleen ja Kritin kanssa muodostaen osasto Task Unit 81.6:n (TU81.6). Osaston tehtävänä oli suojata yhdysvaltalaisjohtoista Task Force 81:n eteläistä hyökkäysosastoa. Seuraavana päivänä TU81.6 oli tulitukiosastona maihinnousun aikana, mistä vapauduttuaan se aloitti maihinnousualueen suojauksen.[1]
Aluksen vapauduttua operaatiosta se palasi laivueeseensa saattueiden suojaksi, kunnes se määrättiin elokuussa palaamaan kotimaahan. Alus matkasi syyskuussa Sheernessiin, jossa se liittyi 21. hävittäjälaivueeseen aloittaen Pohjanmeren ja Kanaalin alueen saattueiden suojaamisen.[1]
1945[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tammikuussa 1945 alus määrättiin huollon jälkeen Ceylonille sijoitettuun Itäiseen laivastoon. Alus oli huollettavana, kunnes se suojasi Brittiläiseen Tyynenmeren laivastoon määrätyt kevyet lentotukialukset HMS Venerablen, HMS Vengeancen ja HMS Colossuksen Välimerelle. Euroopan sotatoimien päätyttyä alus oli edelleen koulutettavana Välimerellä valmiina matkaamaan Intian valtamerelle, mikäli tarvetta ilmenisi.[1]
Lokakuussa alus palasi kotimaahan, jossa se sijoitettiin Plymouthin reserviin. Se siirrettiin 1954 Cardiffiin, josta se sijoitettiin poistolistalle. Alus myytiin 1957 BISCOlle, joka siirsi romuttamisen T. W. Wardille. Alus saapui hinattuna 13. elokuuta Briton Ferryyn romutettavaksi.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- English, John: The Hunts - A history of the design, development and careers of the 86 destroyers of this class built for the Royal and Allied Navies during World War II. Cumbria, Englanti: World Ship Society, 1987. ISBN 0-905617-44-4. (englanniksi)
- Whitley, M. J.: Destroyers of World War Two – an international encyclopedia. Lontoo: Arms and Armour, 1988. ISBN 0-85368-910-5. (englanniksi)
- Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Edeltäjä: L-luokka – Seuraaja: M-luokka |