Hömötiainen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Hömötiainen
Parus atricapillus 1 (Marek Szczepanek).jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Tiaiset Paridae
Suku: Tiaiset Parus
Laji: montanus
Kaksiosainen nimi
Parus montanus
(Baldenstein, 1827)
Synonyymit
  • Poecile montanus[2]
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Hömötiainen Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Hömötiainen Commonsissa

Hömötiainen (Parus montanus) on euraasialainen havumetsissä viihtyvä pienikokoinen tiainen. Lajin kuvaili ensimmäisenä Thomas Conrad von Baldenstein vuonna 1827.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hömötiainen on 12–13 cm pitkä. Hömötiaisen lakki ja leukalappu ovat mustat, posket valkoiset, selkä harmaa, vatsapuoli vaaleampi, siivet ja pyrstö tummat. Siivellä erottuu vaalea paneeli. Iso-Britanniassa tavattavalla kleinschmidti -alalajilla on ruskea selkä ja beigenruskea alapuoli.[2]

Hömötiaisen kutsuääni on ”ti-ti-tsää-tsää-tsää”. Yhteysääni on hento "tsi". Laulua on kahta päätyyppiä. Toinen on surumielinen ”tjyy-tjyy-tjyy”, joka muistuttaa sirittäjää. Toinen laulutyyppi on iloinen ja kirkas, liverrykseen loppuva lurittelu.[2]

Lajista tunnetaan useita alalajeja.

Vanhin suomalainen rengastettu hömötiainen on ollut 11 vuotta, 4 kuukautta ja 29 päivää vanha lintu.[3] Euroopan vanhin on ollut brittiläinen yli 11 vuotta 4 kuukautta vanha hömötiainen.[4]

Hömötiainen kuusenoksalla.

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hömötiaista tavataan suuressa osassa Eurooppaa ja Pohjois- ja Itäaasiaa, jossa sitä tavataan Tyynenmeren rannikolle asti. Euroopassa arvioidaan pesivän 24–42 miljoonaa paria, ja laji on luokiteltu elinvoimaiseksi.[1]

Suomessa hömötiainen pesii koko maassa, mutta Pohjois-Lapissa levinneisyys on aukkoisempi. Suomessa arvioidaan nykyisin pesivän 0,6–1,0 miljoonaa paria. Suomen hömötiaiskanta pieneni huomattavasti 1940-1950-luvuilta 1980-luvulle. Yhdeksi syyksi taantumiselle on esitetty tehometsätaloutta, jonka takia metsien lahopuun määrä on pienentynyt. 1980-luvulta lähtien Suomen hömötiaiskanta on kuitenkin pysynyt vakaana.[5]

Hömötiainen on pääasiassa paikkalintu. Joinain syksyinä lähinnä nuoret yksilöt voivat kuitenkin lähteä vaeltamaan etelämmäksi.[6] Vaellusparvissa voi olla myös muita tiaisia.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hömötiainen pesii kaikenlaisissa metsissä, mutta se suosii varttuneita havu- ja sekametsiä. Nuoremmat metsätkin sille kelpaavat, kunhan se vain löytää sopivan pökkelön pesäpaikaksi.[5] Hömötiaisen suosimia metsiä ovat korvet, rehevät sekametsät sekä ranta- ja purolehdot.[6] Länsi- ja Keski-Euroopassa hömötiainen pesii pääasiassa alavien maiden sekametsissä, mutta muuten se pesii yleensä vähän korkeammalla kasvavissa metsissä.[2]

Talvisin hömötiainen käy lintujen talviruokintapaikoilla. Talvella sitä tavataan myös ruovikoissa sekaparvissa muiden tiaisten kanssa.[6]

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat hömötiaiset haluavat itse kaivertaa pesäkolonsa lahoon pökkelöön, yleensä koivuun tai muuhun lehtipuuhun. Pienireikäiseen (lentoaukon halkaisija 30 mm) pönttöön sitä voi yrittää houkutella täyttämällä pöntön sahan- tai kutterinpuruilla. Hömötiaisnaaras rakentaa koloon tai pönttöön puolipallomaisen pesäkupin karvoista, tikuista, lastuista ja höyhenistä. Muninta alkaa Etelä-Suomessa toukokuun alkupuolella tai puolivälissä. Valkeita, pilkullisia munia on 6–11, keskimäärin kahdeksan kappaletta. Naaras hautoo noin kaksi viikkoa. Poikaset kuoriutuvat lähes samanaikaisesti. Ne ovat lentokykyisiä jättäessään pesän vajaa kolmeviikkoisina. Molemmat emot ruokkivat poikasia, myös viikon verran pesästälähdön jälkeen.[7]

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hömötiainen syö kesällä pääasiassa hyönteisiä ja niiden toukkia sekä hämähäkkejä. Syksymmällä se syö myös siemeniä ja marjoja. Syksyllä se varastoi ahkerasti ruokaa keräämällä pelloilta kauranjyviä ja rikkakasvien siemeniä sekä havupuiden siemeniä ja hyönteisiä. Se varastoi saaliinsa puun kaarnan ja kuorella kasvavan jäkälän alle ja rakoihin. Talvella hömötiaiset tutkivat näitä tyypillisiä varastopaikkoja, ja löytävät omia ja toisten lajikumppanien kätköjä. Talvisin vierailee mieluusti lintulaudoilla ja syö ihraa, auringonkukansiemeniä ja maapähkinöitä. Poikasia emot ruokkivat lähinnä hyönteistoukilla ja muilla selkärangattomilla.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b BirdLife International: Parus montanus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 21.2.2014. (englanniksi)
  2. a b c d Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 344. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
  3. Rengastajan vuosikirja 2006. Rengastustoimisto. ISSN 2242-6183.
  4. Fransson, T. et al.: European Longevity Records 26.11.2010. European Union for Bird Ringing. (englanniksi)
  5. a b Hömötiainen (Parus montanus) Lintuatlas. Viitattu 24.6.2013.
  6. a b c Laine, Lasse J.: Suomalainen Lintuopas, s. 267. WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-26894-0.
  7. a b von Haartman, L.; Hildén, O.; Linkola, P.; Suomalainen, P. & Tenovuo, R. 1967: Pohjolan linnut värikuvin. - Otava. Helsinki.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]