Hömötiainen
| Hömötiainen | ||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
.jpg) |
||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1] |
||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||
| Parus montanus (Baldenstein, 1827) |
||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||
 Hömötiainen Wikispeciesissä |
Hömötiainen (Parus montanus) on euraasialainen havumetsissä viihtyvä pienikokoinen tiainen. Lajin kuvaili ensimmäisenä Thomas Conrad von Baldenstein vuonna 1827.
Sisällysluettelo |
Koko ja ulkonäkö [muokkaa]
Hömötiaisen lakki ja leukalappu ovat mustat, posket valkoiset, selkä harmaa, vatsapuoli vaaleampi, siivet ja pyrstö tummat. Siivellä erottuu vaalea paneeli. Pää on suhteessa vartaloon suuri, mikä tekee linnusta hellyttävän pentumaisen näköisen. Pituus on 12–13 cm ja siipien kärkiväli 60–70 mm. Paino on 10–11 grammaa.
Ääni on helposti tunnistettava ”ti-ti-tsää-tsää-tsää”. Myös muita korkeita, hentoja ääniä on. Pesällä varoittaa käheästi rähisemällä. Laulua on kahta tyyppiä, joista tavallisempi ”tjyy-tjyy-tjyy” muistuttaa suuresti sirittäjää. Toinen laulu on hiljaisempi lurittelu.
Lajista tunnetaan useita alalajeja.
Vanhin suomalainen rengastettu hömötiainen on ollut 11 vuotta, 4 kuukautta ja 29 päivää vanha lintu.[2] Euroopan vanhin on ollut brittiläinen yli 11 vuotta 4 kuukautta vanha hömötiainen.[3]
Levinneisyys [muokkaa]
Keski- ja Pohjois-Euroopassa, Aasian pohjoisosissa havumetsävyöhykkeellä. Suomessa pesii koko maassa, Pohjois-Lapissa harvalukuisena. Etelä-Suomessa laji on voimakkaasti vähentynyt. Syyt eivät ole tiedossa. Metsien hakkuulla ja metsien liiallisella siistimisellä on varmasti vaikutusta. Kilpailussa sinitiaisen kanssa hömötiainen yleensä häviää, ja voi olla, että sinitiainen on kaapannut sopivat pesäkolot. Pönttöön hömötiainen ei helpolla asetu.
Syksyllä hömötiaiset voivat lähteä vaellukselle. Meren yli ne eivät uskaltaudu.lähde? Parvet seuraavat rannikkolinjaa ja kiertelevät niemenkärjissä. Vaeltajat ovat enimmäkseen nuoria lintuja. Harvoin vaellukset ulottuvat Suomen rajojen ulkopuolelle. Vaellusparvissa voi olla myös muita tiaisia.
Suomessa pesivä hömötiaiskanta oli 1980-luvun lopulla noin 900 000 paria. Nykykanta vaihtelee 700 000 – 1,5 miljoonan parin välillä.[4] Euroopan kanta on vähintään 4–6 miljoonaa paria.[5]
Elinympäristö [muokkaa]
Hömötiaisen elinympäristöä ovat kesällä erilaiset metsät, erityisesti sekametsät. Edellytyksenä on, että parille on tarjolla lahopökkelöitä pesäpuiksi. Syksyllä lajia tavataan rannikolla ja saaristossa. Talvella se siirtyy usein asutuksen piiriin lintulaudoille. Hömötiainen yrittää kuitenkin karttaa ihmisen läheisyyttä enemmän kuin esimerkiksi talitiainen, vaikka se suhtautuukin ihmiseen pelottomasti.
Lisääntyminen [muokkaa]
Useimmat hömötiaiset haluavat itse kaivertaa pesäkolonsa lahoon pökkelöön, yleensä koivuun tai muuhun lehtipuuhun. Pienireikäiseen (lentoaukon halkaisija 30 mm) pönttöön sitä voi yrittää houkutella täyttämällä pöntön sahan- tai kutterinpuruilla. Hömötiaisnaaras rakentaa koloon tai pönttöön puolipallomaisen pesäkupin karvoista, tikuista, lastuista ja höyhenistä. Muninta alkaa Etelä-Suomessa toukokuun alkupuolella tai puolivälissä. Valkeita, pilkullisia munia on 6–11, keskimäärin kahdeksan kappaletta. Naaras hautoo noin kaksi viikkoa. Poikaset kuoriutuvat lähes samanaikaisesti. Ne ovat lentokykyisiä jättäessään pesän vajaa kolmeviikkoisina. Molemmat emot ruokkivat poikasia, myös viikon verran pesästälähdön jälkeen.[6]
Ravinto [muokkaa]
Hömötiainen syö kesällä pääasiassa hyönteisiä ja niiden toukkia sekä hämähäkkejä. Syksymmällä se syö myös siemeniä ja marjoja. Syksyllä se varastoi ahkerasti ruokaa keräämällä pelloilta kauranjyviä ja rikkakasvien siemeniä sekä havupuiden siemeniä ja hyönteisiä. Se varastoi saaliinsa puun kaarnan ja kuorella kasvavan jäkälän alle ja rakoihin. Talvella hömötiaiset tutkivat näitä tyypillisiä varastopaikkoja, ja löytävät omia ja toisten lajikumppanien kätköjä. Talvisin vierailee mieluusti lintulaudoilla ja syö ihraa, auringonkukansiemeniä ja maapähkinöitä. Poikasia emot ruokkivat lähinnä hyönteistoukilla ja muilla selkärangattomilla.[6]
Lähteet [muokkaa]
 |
Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille. Tarkennus: viitemallineilla ja tarkemmat nimet sivuille, ISBN-numerot kirjoista |
- ↑ Parus montanus IUCN Red List. 2011. IUCN. (englanniksi)
- ↑ Rengastajan vuosikirja 2006. Rengastustoimisto. ISSN 2242-6183.
- ↑ Fransson, T. et al.: European Longevity Records 26.11.2010. European Union for Bird Ringing. (englanniksi)
- ↑ Väisänen, Risto A.; Lammi, Esa & Koskimies, Pertti: Muuttuva pesimälinnusto. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-12663-6.
- ↑ Birdguides
- ↑ a b von Haartman, L.; Hildén, O.; Linkola, P.; Suomalainen, P. & Tenovuo, R. 1967: Pohjolan linnut värikuvin. - Otava. Helsinki.
