Hôtel Matignon

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Koordinaatit: 48°51′16.26″N, 2°19′14.85″E

Hôtel de Matignonin etupiha.

Hôtel Matignon on nykyisin Ranskan pääministerin virasto ja virka-asunto, joka sijaitsee rue de Varennen varrella Pariisin seitsemännessä kaupunginosassa.

Rakennuksen pohjakerroksessa on neljä salonkia: Suuren neuvoston salonki, Keltainen salonki, Sininen salonki, jossa pääministeri ottaa tärkeät vieraansa vastaan, ja Punainen salonki. Pääministerin työtilat ovat ensimmäisessä kerroksessa, ja niihin kuuluvat: toimisto, kokoushuone, ruokasali ja tupakkahuone. Tässä kerroksessa on myös pääministerin virka-asunto.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osana suurta Hôtel des Invalides -rakennuskompleksin rakentamista Ranskan kuningas Ludvig XIV päätti vuonna 1670 kunnostaa vanhan Garennen metsätien (Chemin Bois de la Garenne), josta tuli sittemmin rue de Varenne. Tämä tie yhdisti Saint-German-des-Prés'n kaupungin läntisiin osiin ja mahdollisti alueen uudisrakentamisen.

Charles-Louis de Montmorency Luxemburg, Tignyn ruhtinas ja Ranskan marsalkka, osti 91 livren summalla 2868 "toisen" eli 30 000 neliömetrin suuruisen maa-alueen rue de Varennen varrelta. Marsalkka oli kiintynyt puistoihin, ja hän halusikin rakentaa alueelle kaupunkipuiston. Vuonna 1722 hän tilasi melko tuntemattomalta arkkitehdilta Jean Courtonnelta kartanorakennuksen. Tilauksen toteuttamisen onnistumisen ansiosta arkkitehti Courtonne pääsi Ranskan arkkitehtuuriakatemian jäseneksi.

Uusi omistaja kuitenkin syrjäytti arkkitehti Courtonnen epäiltynä epärehellisyydestä tavarahankinnoista, mutta hän pysyi vielä vuoden 1724 alkupuolelle asti rakennuksen arkkitehtina. Courtonnen tilalle tuli sitten lopulta Antoine Mazin. Tässä vaiheessa keskeiset rakennustyöt sekä sisällä että ulkona oli tehty, ja meneillään oli kalustusvaihe. Mazin keskittyikin toteuttamaan porttirakenteet, jotka kuitenkin myös Courtonne toteutti toisaalle.

Hôtel de Matignonin salonkeja

Jacques de Matignon kuoli 4. tammikuuta 1725. Hänen puolisonsa Louise-Hippolyte Grimaldi oli Monacon ruhtinaskunnan perillinen, joten rakennus siirtyi Monacon ruhtinashuoneelle. Tästä vaiheesta nykyisen ruhtinaan arvonimien joukossa on myös Monacon herra.

Tämän jälkeen 1700-luvun lopulla Hôtel Matignon kuului tanssijatar Anne Eléonore Francille ja hänen rakastajalleen, rikkaalle pankkiirille Quentin Crawfordille.

Vuonna 1808 rakennus myytiin ranskalaiselle poliitikolle ja diplomaatille Charles-Maurice de Talleyrand-Périgordille, joka puolestaan myi rakennuksen 1811 keisari Napoleon I:lle.

Restauraation alkuvaiheessa kuningas Ludvig XVIII vaihtoi kiinteistön Élysée-palatsiin Bourbonin herttuattaren Bathilde d'Orléansin kanssa. Herttuattaren kuoltua vuonna 1822 hän jätti sen perinnöksi veljentyttärelleen Adélaide d'Orleansille (17771847), joka oli tulevan kuningas Ludvig-Filipin sisar. Adélaide antoi rakennuksen uskonnollisen yhteisön käyttöön, kunnes vuokrasi sen rikkaalle amerikkalaiselle everstille Herman Thornille, joka vuokrasi kiinteistöä vuoteen 1848 saakka.

Toisen keisarikunnan aikana rakennuksen hankki Gallieran herttua Raffaele de Ferrari. Sen jälkeen kun äänestyksellä oli päätetty Orléans-suvun karkottamisesta maanpakoon, leskeksi jäänyt Gallieran herttuatar Maria de Brignole-Sale tarjosi anteliaasti rakennuksen Itävalta-Unkarin keisarille, jotta tämä tekisi siitä valtionsa suurlähetystön herttuattaren kuoleman jälkeen.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Hôtel Matignon takavarikoitiin vihollismaan omaisuutena. Vuonna 1922 Ranskan valtio osti rakennuksen. Aluksi rakennuksesta piti tehtämän museo, ja sen jälkeen siitä suunniteltiin asuinrakennusta. Gaston Doumerque teki siitä kuitenkin vuonna 1935 pääministerin (président du Conseil) viraston ja virka-asunnon.

Toisen maailmansodan jälkivaiheessa Hôtel de Matignoniin asettui kenraali Charles de Gaulle.

Puisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hôtel de Matignonin puistoa

Puistoa ympäröi kolmen hehtaarin suuruinen puisto, jonka on suunnitellut vuonna 1902 Achille Duchêne. Kyseessä on suurin Pariisissa sijaitseva yksityinen puisto. Puistossa yhdistyvät ranskalaisen puistosuunnittelun perspektiivi ja englantilaistyyliset istutukset.

Puistossa kasvaa noin sata erilaista kasvia. Pääministeri Raymond Barresta lähtien kaikki rakennuksen haltijat ovat istuttaneet oman nimikkopuunsa rakennuksen puistoon heti pääministeriksi tulonsa jälkeen.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]