Hélio Freitas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hélio Mesquita de Freitas (s. 23. lokakuuta 1969 Porto Alegre) on brasilialainen kestävyysurheilija, joka kilpaili triathlonissa, kestävyysjuoksussa ja maastohiihdossa.

Freitas alkoi vuonna 1993 harjoitella triathlonia. Hän osallistui vuonna 1995 MM-kilpailuihin ja selviytyi vuonna 1998 maaliin Ironman-kilpailussa. 2000-luvun alussa hän keskittyi maratonjuoksuun ja juoksi ennätyksekseen 2 tuntia ja 33 minuuttia. Vaikka Freitaksen tulokset olivatkin hyviä amatööriurheilijalle, hän ei kuitenkaan ollut riittävän hyvä haastaakseen maansa ammattilaishuiput ja päästäkseen edustamaan maataan olympialaisiin.

Vuoden 2002 Salt Lake Cityn talviolympialaisten aikaan Freitas kiinnostui ajatuksesta edustaa maataan talvikisoissa. Aikaisemmin hän ei ollut koskaan nähnyt hiihtokilpailuja edes televisiosta. Elokuussa 2002 hän opetteli hiihtämään Argentiinan Ushuaiassa ja osti seuraavana vuonna rullasukset, joilla harjoittelu onnistuisi kotimaassa.

Freitas pääsi mukaan vuoden 2005 Oberstdorfin MM-kisoihin kisahistorian ensimmäisenä brasilialaisena. 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa Freitas sijoittui sijalle 120 jättäen taakseen ainoastaan yhden kilpailijan, Marokon Brahim Aitboubellan. Sprinttikilpailun karsinnassa Freitas jäi viimeiseksi. Hän osallistui myös takaa-ajoon ja 50 kilometrille, joissa kummassakin joutui keskeyttämään.

Seuraavalla kaudella Freitas kilpaili melko ahkerasti Pohjoismaissa ja Alpeilla tavoitteenaan Torinon olympiakisat. Olympialaisissa hän osallistui 15 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailuun, jossa sijoittui 92:ksi noin 14 minuuttia voittaja Andrus Veerpalulle jääneenä. Hänen taakseen jäi viisi muuta kilpailijaa. Vuoden kuluttua Sapporon MM-kisoissa Freitas oli jälleen mukana. Sprintin karsinnassa hän oli 75:s ja 15 kilometrillä 114:s. Yhdistelmäkilpailussa hän keskeytti ja 50 kilometrin kilpailussa hänet otettiin kierroksella kiinni.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]