Håtunan kirkko

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Håtunan kirkko
Håtuna kyrka
Kirkkokunta Ruotsin kirkko
Hiippakunta Uppsalan hiippakunta
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Håtunan kirkko

Håtunan kirkko (ruots. Håtuna kyrka) on Ruotsissa Upplands-Bron kunnassa sijaitseva kirkkorakennus. Kirkko on rakennettu kivestä 1100-luvun lopussa.[1] Luultavasti paikalla on sijainnut puinen kirkko jo 1000-luvulla ja sen jälkeen paikalle rakennetun harmaakivikirkon jäänteitä on nykyisen kirkon luoteiskulmassa.[2]

Kirkkoa on laajennettu 1300-luvulla, jolloin tehtiin mm. sakaristo.[1] Myöhemmin rakennettiin tiiliholvit ja tehtiin seinämaalaukset, jotka ensin kalkittiin piiloon, mutta on sittemmin palautettu osittain näkyviin.[1] 1400-luvulla kirkkoon rakennettiin asehuone.[1]

Noin vuonna 1700 kirkon torni hajosi myrskyssä ja sitä ei rakennettu uudelleen.[1] Kellotapuli oli halvempi ratkaisu ja sellainen rakennettiin kirkon lounaispuolella olevalle kukkulalle vuonna 1735.[1]

Kirkon lähellä sijaitsee kaksi melkein kokonaista riimukiveä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Stockholms läns museum: Håtuna (ruotsiksi) Viitattu 4.9.2014.
  2. Bro församling: Håtuna kyrka (ruotsiksi) Viitattu 4.9.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Håtuna kyrka
Tämä kirkkoihin tai muihin uskonnollisiin rakennuksiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.