Häikäilemättömät

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Häikäilemättömät
The Big Combo
The Big Combo poster.jpg
Ohjaaja Joseph H. Lewis
Käsikirjoittaja Philip Yordan
Tuottaja Sidney Harmon
Säveltäjä David Raksin
Kuvaaja John Alton
Leikkaaja Robert S. Eisen
Pääosat Cornel Wilde
Richard Conte
Brian Donlevy
Jean Wallace
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Security Pictures
Theodora Productions
Ensi-ilta 1955
Kesto 86 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb

Häikäilemättömät (The Big Combo) on Joseph H. Lewisin ohjaama film noir -elokuva vuodelta 1955. B-elokuvien ohjaajaksi luokiteltu Lewis aloitti ohjaajanuransa 1937 ja ohjasi vajaat 40 elokuvaa ennen kuin 1950-luvun lopulla siirtyi televisiosarjojen pariin. Hänen arvostettuihin elokuviinsa kuuluu muun muassa Rikosten pyörteessä ja myös Häikäilemättömät[1].

Poliisietsivä on saanut pakkomielteen rikollisjoukkueen johtajan Brown (Richard Conte) kiinni saamisesta mutta on myös ihastunut gangsterin tyttöystävään (Jean Wallace). Vähistä aineksista Lewis on saanut runollisen tarinan, jossa hän hyödyntää film noirin keinoja, voimakkaita kontrasteja, varjoja, sumua ja poikkeuksellisia kuvakulmia. Varsin rohkea ja tuottajassakin epävarmuutta herättänyt oli kohtaus jossa Conte alkaa suudella Wallacea mutta vaipuu kuvan ulkopuolelle samalla kun katsojan katse tarttuu Wallacen kasvoihin. Elokuvassa on raakuutta. Lee Van Cleefin ja Earl Hollimanin esittämien palkkamurhaajien lämmin suhde saa nykykatsojan silmissä homoeroottisia sävyjä. Vaikka elokuva ei kriitikon mukaan yllä elokuvan Rikosten pyörteessä rinnalle, se on omassa luokassaan laadukas.[1]

Elokuvan musiikki oli vuonna 1955 kirjoittaneiden Varietyn kriitikoiden mielestä linjassa elokuvan tunnelman kanssa.[2] Elokuvaa on verrattu jopa Fritz Langin Gangsterikuninkaaseen.[3]

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Näyttelijä  … rooli  
 Cornel Wilde  … poliisi Leonard Diamond  
 Richard Conte  … Mr. Brown  
 Brian Donlevy  … Joe McClure  
 Jean Wallace  … Susan Lowell  
 Robert Middleton  … poliisi Peterson  
 Lee Van Cleef  … Fante  
 Earl Holliman  … Mingo  
 Helen Walker  … Alicia Brown  
 Jay Adler  … Sam Hill  
 John Hoyt  … Nils Dreyer  
 Ted de Corsia  … Bettini  

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b CineScene, Arvio vuodelta 2004.
  2. Variety, 1955.
  3. Silver, Alain ja Elizabeth Ward, toim. Film Noir: An Encyclopedic Reference to the American Style, Carl Macekin analyysi, s. 29. Woodstock, New York: The Overlook Press, 3rd edition, 1992. ISBN 0-87951-479-5.
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.