Gunnar Sønsteby

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Arne Flaaten: Gunnar Sønsteby vuonna 2008.

Gunnar Frithjof Turmann Sønsteby (peitenimet sodan aikana Kjakan ja Nr. 24, 11. tammikuuta 1918 Tinn10. toukokuuta 2012 Oslo)[1] oli norjalainen liikemies ja vastarintamies. Sønsteby oli eräs maansa tunnetuimmista Saksan miehitystä vastaan taistelleista sabotööreistä, joka osallistui lukuisiin vastarintatoimiin rautateitä, teollisuutta ja polttoainevarastoja kohtaan Saksan miehittäessä Norjaa toisen maailmansodan aikana. Hänen muistelmansa Rapport fra Nr. 24 (1960) on käännetty seitsemälle kielelle. Hän oli korkeimmin julkisin ansiomerkein palkittu norjalainen.[2][3]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gunnar Sønsteby syntyi Rjukanin kylässä Tinnissä Telemarkin läänissä. Hänen isänsä oli teollisuustyöntekijä Gustav Sønsteby (1885–1960) ja äitinsä Margit Lien (1888–1964). Sønsteby valmistui ylioppilaaksi 1937, minkä jälkeen hän alkoi opiskella sosiaalitaloutta Oslon yliopistossa. Samaan aikaan hän työskenteli reviisorin apulaisena. Saksalaisten miehitettyä Norjan huhtikuussa 1940 Sønsteby otti vapaata töistä osallistuakseen Nordmarkan taisteluihin. Hänen täytyi kuitenkin palata Osloon toukokuussa sairastuttuaan keuhkokuumeeseen.[2]

Vastarintamies[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sønsteby pääsi nopeasti sisään Knut Møyenin ympärille järjestäytyneeseen vastarintatoimintaan. Hän alkoi avustaa laitonta lehteä nimeltä Vi vil oss et land. Hän toimi Milorgin kuriirina Ruotsiin, minkä jälkeen hänestä tuli agentti Nr. 24 brittien maanalaiseen sabotaasiorganisaatio Special Operations Executive:en, eli SOE:en. Suuri osa toiminnasta oli tiedustelua, mutta Sønsteby oli jatkuvasti yhteyksissä myös Milorgiin Møyenin kautta. Hän rakensi nopeasti peiteasuinpaikkojen verkoston ja laajan kontaktiverkoston vastarintaliikkeessä. Hän vaihtoi jatkuvasti peitenimeä, toimien yhä uusien henkilöllisyyspapereiden, passien, poliisipapereiden, palveluspapereiden, ajokorttien ja rajaseutuasukastodistusten turvin. Vuonna 1942 hän salakuljetti setelien painolaatat pois keskuspankista, toimittaen ne Tukholman kautta Johan Nygaardsvoldin pakolaishallituksen käyttöön Lontooseen.[2]

Vältettyään täpärästi pidätyksen kesällä 1943 Sønsteby matkusti Tukholman kautta Britanniaan, jossa hänet otettiin koulutukseen erityiskomppania NOR.I.C. 1:een, joka myöhemmin tunnettiin nimellä Komppania Linge. Hän palasi syksyllä Osloon jatkaen vastarintatoimia sekä toimien muiden Linge-agenttien yhteyshenkilönä Østlandetilla. Keväästä 1944 lähtien hän osallistui useisiin sabotaasitoimiin. Sønstebyn tekosia olivat muun muassa reikäkorttikonesabotaasi, jolla ehkäistiin norjalaisnuorison mobilisointi pakkotyöhön itärintamalle sekä samassa yhteydessä tapahtunut säännöstelykorttien kaappaus. Sodan loppua kohden Sønsteby johti useita sabotaaseja teollisuutta, rautateitä, vetureita, lentokonemoottoreita, sekä öljyteollisuutta vastaan. Kuuluisimpia ovat Kongsbergin asetehtaan ja Norges Statsbaner -rautatieyhtiön pääkonttorin räjäytykset. Sekä Norjan että Britannian viranomaiset pitivät Sønstebyn panosta vastarinnassa hyvin tärkeänä.[2]

Norjan vapautumisen juhlallisuuksissa 1945 Sønsteby johti kuninkaan saattuetta sekä kruununprinssi Olavin palatessa 13. toukokuuta että kuningas Haakonin paluujuhlallisuuksissa 7. kesäkuuta. Vuonna 1946 hänelle myönnettiin Krigskorset-kunniamerkki miekoin ja myöhemmin kaksin miekoin, mikä tekee hänestä korkeimmin palkitun Norjan kansalaisen. Hän sai myös yhdysvaltalaisen Medal of Freedom with Silver Palm -kunniamerkin sekä brittiläisen Distinguished Service Order -kunniamerkin.[2]

Ura ja elämä sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gunnar Sønsteby Max Manus -elokuvan yhteydessä tehdyssä haastattelussa vuonna 2008. Oikealla Sønstebyä elokuvassa näytellyt Knut Joner. (Kuva: John Erling Blad).

Sønsteby matkusti syksyllä 1945 Yhdysvaltoihin, jossa hän työskenteli New Yorkissa Statens Innkjøpskontorin hyväksi. Vuotta myöhemmin hän suoritti tutkinnon Harvard Business Schoolissa. Hän työskenteli Standard Oilin palveluksessa Panamassa, New Yorkissa sekä Oslossa palaten kotimaahansa pysyvästi 1949. Palattuaan hän työskenteli sahateollisuuden johtotehtävissä, kunnes hän perusti oman helikopteriyrityksen 1954 yhteistyössä muun muassa laivanvarustaja Erling Lorentzenin kanssa. Lorentzenin avioiduttua prinsessa Ragnhildin kanssa hän oli tämän sulhasmiehenä, mikä vahvisti Sønstebyn entisestään hyviä suhteita kuningashuoneeseen. Uransa loppuajan hän työskenteli itsenäisenä konsulttina erityisesti öljyteollisuuden parissa.[2]

Sønsteby tunnettiin myös ahkerana esitelmöitsijänä, joka toimi erityisesti sotaveteraanien ja sotainvalidien asian hyväksi. Hän julkaisi bestselleriksi nousseen kirjan, Rapport fra Nr. 24 toiminnastaan sodassa vuonna 1960. Kirja on käännetty seitsemälle kielelle ja siitä tehtiin samanniminen televisioelokuva vuonna 1994.[2] Suomeksi kirja julkaistiin vuonna 1962 nimellä Vastarintamies n:o 24 : Norjan salainen rintama. Kirjan suomensi Matti Karjalainen. [4]

Kunniamerkit ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rapport fra “Nr. 24”, 1960
  • Bak rapportene. Ny rapport fra “Nr. 24” i Kompani Linge (yhdessä J. B. Gundersenin kanssa), 1985

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lars Martin Gimse , Cato Guhnfeldt: Gunnar «Kjakan» Sønsteby er død Aftenposten.no. 10.5.2012. Viitattu 13.5.2012. (norjaksi)
  2. a b c d e f g h Aslaug Moksnes: Gunnar Sønsteby – utdypning (NBL-artikkel) Store Norske Leksikon. Viitattu 22.4.2010. (norjaksi)
  3. Thomas Alkärr: Gunnar "Kjakan" Sønsteby nrk.no. 1.12.2008. NRK. Viitattu 22.4.2010. (norjaksi)
  4. Kansalliskirjaston tietokanta Kansalliskirjasto. Viitattu 14.5.2012. (suomeksi)