Gunder Gundersen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Gunder Gundersen
Gunder Gundersen
Maa: Norjan lippu Norja
Miesten yhdistetty
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Falun 1954 normaalikilpailu
Pronssia Pronssia Lahti 1958 normaalikilpailu

Gunder Gundersen (12. syyskuuta 1930[1]2. kesäkuuta 2005[2]) oli norjalainen yhdistetyn hiihtäjä. Uransa aikana hän voitti kaksi maailmanmestaruusmitalia: hopeaa vuonna 1954 ja pronssia 1958. Olympialaisissa hän sijoittui 11:nneksi Squaw Valleyssa 1960. Oslon talviolympialaisiin 1952 häntä ei valittu mutta muutamaa viikkoa myöhemmin hän voitti Holmenkollenin kilpailun takanaan muun muassa tuore olympiavoittaja Simon Slåttvik. Cortina d'Ampezzon olympialaisiin 1956 hän ei osallistunut sairastumisen vuoksi. Holmenkollenilla hän voitti toisen kerran vuonna 1960 ja Salpausselällä vuonna 1955.[1]

Gundersen on tullut kuuluisaksi erityisesti keksimästään omaa nimeään kantavasta kilpailusysteemistä,[1] joka on ollut käytössä vuodesta 1985. Siinä mäessä saavutetut pisteet muutetaan sekunneiksi, joiden mukaan kilpailijat lähtevät hiihto-osuudelle mäkiosuuden voittajan perään.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Arponen, Antti O.; Hannus, Matti; Honkavaara, Aarne; Leinonen, Kimmo; Mäki-Kuutti, Tarmo; Raatikainen, Voitto; & Raevuori, Antero: Talviurheilun tähdet, s. 325–326. WSOY, 1986. ISBN 951-0-13095-8.
  • Gunder Gundersenin olympiasijoitukset Sports Reference LLC. Viitattu 8.7.2011. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Arponen, ym., s. 325–326
  2. Sports Reference LLC

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.