Guillaume de Nogaret

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Guillaume de Nogaret (s. 1260-1270, Saint-Felix de Lauragais – k. maaliskuussa 1313lähde?) oli alkuperältään Languedocista ja Ranskan kuninkaan Filip IV Kauniin oikeusministeri (sinetinvartija) ja neuvonantaja. Vuodesta 1296 lähtien hän oli kuninkaallisen politiikan todellinen mestari.

Varhaisvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nogaret'n suku ylläpiti pientä perintötilaa Nogaret'n kylässä lähellä Saint-Felix-de-Caraman'ia, joka on nykyisin Saint-Felix-Lauragais. Perheen nimi tulee tästä kylästä. Guillaune de Nogaret'n isä oli kotoisin Toulousesta ja hänet tuomittiin kerettiläisenä albigenssiristiretkien (12081229) yhteydessä.

Nogaret'n lapsuudesta ja nuoruudesta tiedetään hyvin vähän. Hän opiskeli lakia Montpellier'n yliopistossa ja hänestä tuli yliopiston roomalaisen oikeuden professori vuonna 1297. Näinä uransa varhaisvuosina Guillaumen ura noudatteli Etelä-Ranskan muiden oikeustiedettä opiskelleitten nuorten uraa, joka jakautui kahden eri toimintamallin välillä. Hän opetti oikeustiedettä omassa opinahjossaan, Montpellier’n yliopistossa ja samalla hän toimi erilaisten juridisten asioiden neuvonantajana mitä erilaisemmille asiakkaille. Tällaisia asiakkaita olivat muun muassa Mallorcan kuningas ja Maguelonnen piispa sekä eritoten Ranskan kuningas. Hän myös toimi välittäjänä kaupassa, jossa Ranskan kuningas osti osan Montpellier'n herrakuntaa Maguelonnen piispalta.

Vuonna 1293 Nogaret astui Filip IV Kauniin palvelukseen ja hänestä tuli ylituomari (juge-mage) Beaucaire-Nîmes'in tuomiokuntaan kahden vuoden ajaksi. Tehtävä oli vaativa ja vastuu suuri; siinä vaadittiin tarkkaa oikeudentajua ja oikeutta, sillä kyseessä oli yksi valtakunnan tärkeimmistä tuomiokunnista.lähde?

Kohden valtaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1295 lopulla Nogaret tuli kuninkaan palvelukseen Pariisiin. Tällöin hän toimi vuoteen 1301 tai 1302 saakka rikostutkijana Champagnessa ja muissa valtakunnan itäisen osan maakunnissa. Samanaikaisesti hänet hyväksyttiin jäseneksi joihinkin valtakunnan keskeisiin instituutioihin: parlamenttiin, jossa hän vaikutti vuodesta 1298 lähtien, sekä kuninkaan neuvostoon, johon hänen läsnäolostaan on todisteita aina vuodesta 1300 lähtien.

Nogaret'n vastuulliset tehtävät lisääntyivät vuosisadan vaihteesta lähtien. Hän oli tosiasiassa edesvastuussa henkilökohtaisesti mitä erilaisemmista asioista. Jotkin näistä asioista olivat hyvinkin merkittäviä,kenen mukaan? kuten esimerkiksi Montpellier'n kaupungin jatko Mallorcan kuinkaan kanssa sekä Figeac'n kaupungin asemaa koskevat neuvottelut, joiden tuloksena kuningas myönsi kaupungille vapaakaupungin oikeudet.

Vuosisadan vaihteesta oli peräisin Nogaret'n kiinnostus kirkollisiin asioihin.lähde? Tämä tapahtuu aluksi kulisseissa kuten Languedocin uskonnollisten mellakoiden yhteydessä ja Bernard Saisset'n, piispa joka vaati Philip IV Kauniin eroa, tapauksessa. Myöhemmin hän oli täydessä julkisuudessa, kun hän vuonna 1303 kuuluisassa puheessaan toi julkisuuteen paavi Bonifatius VIII rikokset. Tällöin Guillaime de Nogaret’n nimi liitettiin lopullisesti ja pysyvästi paavin ja kuningas Filip IV Kauniin välirikkoon. Jo aiemmin vuonna 1300 Nogaret oli lähetetty paavin luokselähde?, jossa hän luovutti maalauksellisen ja suuretki väritetyn selontekonsa.

Tapaus Bonifatius VIII[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nogaret'n todellinen nousu kuninkaan läheiseksi voidaan päivätä helmikuuhun vuonna 1303, kun hän vaikutti Filip IV:n mielipiteeseen, että tämä suostumaan ottamaan oman osansa paavin vallasta ja tuoda tämä vaikkapa pakolla Ranskaan. Missä kirolliskokous, joka olisi koolla tämän asia tähden, erottaisi paavin. Yhdessä kolmen muun henkilön kanssa hän vastaanotti 7. maaliskuuta 1303 salakirjoitetun viestin kuninkaan kansliasta, jossa heidän tulee: "mennä tiettyyn paikkaan... ja tehdä tietylle henkilölle asioita, jotka nähtiin parhaaksi tehdä". Juhlallisessa kuninkaallisessa kokouksessa 12. maaliskuuta 1303, joka pidettiin Louvressa, Guillaume de Nogaret piti puheen, jonka puitteissa hän lanseerasi kaikki mahdolliset syytökset paavi Bonifatius VIII:tta vastaan. Hän julisti yleisen kirkolliskokouksen tärkeyttä, jotta paavin asiat tutkittaisiin. Tämä tosiasiassa edellytti oikeusprosessia.

Tämän jälkeen hän välittömästi matkusti Italiaan ja firenzeläisen vakoilijan avulla hän palkkasi Gaetani-suvun (Bonifatiuksen oma suku) vihollisista seikkailijoiden muodostaman ryhmän. Varsinkin Colonnan klaani tuli de Nogaret’n parhaaksi liittolaiseksi. Näin Sciarra Colonna matkusti de Nogaret'n kanssa Anagniin, paavi Bonifatiuksen syntymäkaupunkiin. Pienen, noin 1 600 miestä käsittävän armeijan kanssa de Nogaret ja Colonna, yllättivät pienen kaupungin 7. syyskuuta 1303. Paavi vangittiin ja Colonna olisi halunnut teloituttaa hänet välittömästi, mutta de Nogaret'n tarkoituksena oli kuljettaa paavi Ranskaan ja saattaa hänet yleisen kirkolliskokouksen eteen tuomittavaksi.

Mutta kaikki ei sujunut kuin etukäteen oli suunniteltu. Äkillinen kansannousu paavi Bonifatiuksen puolesta yllätti pidätyttäjät 9. syyskuuta ja näin pakotti de Nogaret'n ja hänen liittolaisensa pakenemaan ja vapauttamaan paavin. Kuitenkin paavi järkyttyi tapahtumasta niin paljon, että hän kuoli Roomassa kuukauden kuluttua 11. lokakuuta. Uuden paavin, ujon ja vaatimattoman Benedictus XI (1303-1304) valinta merkitsi Ranskan kuninkaanvallan voittoa paavista, ja tietenkin mainetta Guillaume de Nogaret'lle. Tämä Ranskan valtapolitiikka korostui kun pari vuotta myöhemmin valittiin Benedictus XI:lle seuraajaksi Klemens V (1305-1314), joka oli ollut Bourdeaux'n arkkipiispa Bertrand de Got, ja joka muutti paavin istuimen Avignoniin.

Palkkiokseen tehtävän suorittamisesta de Nogaret sai runsaasti kiitosta, mutta myös aineellista hyvää. Kuningas lahjoitti hänelle runsaasti tiluksia ja merkittävän summan rahaa.

Vallan huipulla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtansa huipulla de Nogaret oli vuonna 1307 kun hänet nimitettiin Pierre de Belleperchen jälkeen sinetinvartijan (oikeusministerin) tehtävään. Tässä asemassa hän kontrolloi koko oikeuslaitosta ja samalla myös toimi kuninkaan keskeisenä neuvonantajana. Koska Nogaret ei ollut pappi, hänestä ei tehty muodollisesti Ranskan kansleria vaan hänelle luotiin oma erityisnimikkeensä "kuningaskunnan yleinen sihteeri ja sinetinvartija" - joskin hän käytti kaikkea Ranskan kanslerin valtaa.

Temppeliherrain tapaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ehkäpä oli kerettiläiseksi tuomitun isän vaikutusta, että de Nogaret suhtautui erittäin kriittisesti kirkon organisaatioon ja yleensä kirkkoa lähellä oleviin järjestelmiin. Häntä voidaan kutsua jopa paholaisen asianajaksi, sillä hän hyökkäsi voimalla esimerkiksi Troyes’in piispan Guichard’in kimppun ja syytti tämä moninaisista rikoksista. Tämä prosessi kesti vuodesta 1308 vuoteen 1313. Maurice Druonin mukaan Nogaret oli ankarista ankarin tutkintatuomari, voidaan sanoa suorastaan inkvisiittori: hänen tapansa johtaa kidutuskuulustelua oli kerta kaikkiaan sellainen, että kukaan ei kestänyt moista.

Valtakunnan varat olivat jatkuvasti lopussa ja kaikki mahdolliset tilanteet piti käyttää hyväksi kirstun täyttämiseksi. Kuninkaalla ja hänen neuvonantajillaan ei ollut keinoja lisätä papiston verotusta, ja kun kuningas oli ajanut pois maasta juutalaiset ja lombardit, joiden omaisuuden hän oli takavarikoinut, niin nämäkään operaatiot eivät olleet tuottaneet kuitenkaan riittävästi varoja valtion kassaan. Vuoden 1306 kapinoiden yhteydessä Filip IV Kaunis oli paennut temppeliherrojen turvaan, ja sen olivat temppeliherrat hänelle suoneet siitä isompaa numeroa tekemättä. Tähän nöyryytykseen on lisättävä vielä Filipin oma halu temppeliherrojen jäsenyyteen, joka häneltä kuitenkin evättiin. Niinpä kuningas Filip IV oli velkaantunut pahasti temppeliherrain ritarikunnalle, ja hän päätti hyökätä tätä oman aikansa pankkiirijärjestelmää vastaan. Tämä toimenpide oli Guillame de Nogret’n suunnittelema ja johtama.

Varhain 13. lokakuuta 1307 Guillaume Nogaret'n, josta oli tullut kuninkaan sinetinvartija eli oikeusministeri, johtamat poliisit suorittivat salaisen operaation ja pidättivät lähes kaikki Ranskan alueella olleet temppeliherrat. Pidätystä seuranneessa oikeudenkäynnissä, jossa käytettiin kiduttamalla saatuja todisteita, noin 50 temppeliherraa poltettiin roviolla. Heitä syytettiin kerettiläisyydestä, sodomiasta, homoseksuaalisuudesta ja moraalittomuudesta. Samalla Temppeliherrain hallinnassa oleva omaisuus takavarikoitiin. Filip IV sai paavi Klemens V:n asettumaan Avignoniin 1309, ja vuonna 1312 hän taivutteli Klemens V:n suostumaan siihen, että temppeliherrain ritarikunta hävitettäisiin lopullisesti.

Guillaume de Nogaret sai 27. huhtikuuta 1311 paavi Klemens V:lta anteeksiannon paavi Bonifatius VIII:ttä vastaan tehdystä kapinasta ja pidätyksestä. Tätä anteeksiantoa aiempi paavi Benedictus XI ei ollut suostunut antamaan. Vastapalvelukseksi anteeksiannosta paavi vaati osallistumista ristiretkelle ja useissa pyhiinvaelluspaikoissa vierailemista. Mutta näitä riittejä hän ei koskaan suorittanut. Guillaume de Nogaret kuoli maaliskuun lopulla vuonna 1313, näin hän ei ehtinyt kuulemaan temppeliritareiden suurmestarin Jacques de Molayn suorittamaa Filip IV ja kaikkien häntä vastaan toimineiden kiroamista.

Ranskalainen kirjailija Maurice Druon väittää Nogaret'n vihamiesten myrkyttäneen hänet kynttilään sekoitetulla merkurisyanidisulfaatilla, joka oli sijoitettu kynttilän sydämen viereen pitkin pituutta: palaessaan aine synnytti myrkyllisiä höyryjä. Varmistukseksi myrkkyyn oli lisätty tuhkaa Nogaret'n hirtättämän miehen kielestä - koska taikauskon mukaan näin myrkky iskisi vain hirtättäjään. Koko tarina lienee pitkälti kirjailijan sepittämä - varsinkin kun kysymyksessä oli tarkkaan ottaen kiduttamalla tapetun miehen, kuninkaan miniän kanssa aviorikokseen syyllistyneen Gautier tai Philippe d'Aynayn kielestä, jonka juonittelussa mukana ollut aatelistyttö oli ostanut pyöveleiltä sanoen syyksi kielen auttavan "naisten vaivoihin".

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • André Gouron, "Comment Guillaume de Nogaret est-il entré au service de Philippe le Bel?", Revue historique, 298/1 (1998), s. 25-45.
  • Robert Holtzmann, Wilhelm von Nogaret. Rat und grossiegelbewahrer Philipps des Schönen von Frankreich, Fribourg-en-Brisgau, 1898.
  • Sébastien Nadiras, "Guillaume de Nogaret et la pratique du pouvoir", École des chartes'n väitöskirja 2003
  • Ernest Renan, "Guillaume de Nogaret", in Histoire littéraire de la France, t. XXVII, p. 233 ja seuraava.
  • Julien Théry, "Philippe le Bel, pape en son royaume", in Dieu et la politique. Le défi laïque. L’Histoire, 289, 2004, s. 14-17.