Fasistien suuri neuvosto

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Gran Consiglio del Fascismo)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Fasistien suuri neuvosto (ital. Gran Consiglio del Fascismo, kirjaimellisesti ”fasismin suuri neuvosto”, suomennettu myös suuri fasistineuvosto) oli Italiassa fasistien vallan aikana vuosina 1923–1943 toiminut päätöksentekoelin. Se perustettiin alkujaan tammikuussa 1923 kansallisen fasistipuolueen ylimmäksi päättäväksi elimeksi, mutta muutettiin 9. joulukuuta 1928 perustuslain muutoksella viralliseksi valtioelimeksi. Neuvoston itseoikeutettuna puheenjohtajana toimi diktaattori Benito Mussolini ja neuvosto kokoontui Palazzo Veneziassa Roomassa, samassa rakennuksessa kuin Italian hallitus.

Neuvostoon kuuluivat elinikäisinä jäseninä hallituksen johtaja (Capo del Governo) ja fasismin johtaja (Il Duce del Fascismo) Benito Mussolini sekä vuoden 1922 Rooman marssia johtaneet neljä quadrumviria. Neuvoston sihteerinä toimi kansallisen fasistipuolueen puoluesihteeri. Muut jäsenet olivat parlamentin, ministeriöiden, korporaatioiden ja kuninkaallisen akatemian edustajia sekä Mussolinin vapaasti nimittämiä muita henkilöitä, joista viimeksi mainituilla oli kolmen vuoden jäsenyys neuvostossa.

Neuvostolla oli valta nimittää jäsenet useimpiin muihin valtioelimiin sekä puolueen korkeimpiin virkoihin. Se saattoi myös periaatteessa suositella kuninkaalle pääministerin erottamista. Liittoutuneiden noustua maihin Sisiliassa Fasistien suuri neuvosto piti 24.–25. heinäkuuta 1943 välisenä yönä kokouksen, jossa se oikeusministeri Dino Grandin aloitteesta äänin 19–8 päätti ehdottaa kuningas Viktor Emanuel III:lle Mussolinin erottamista, mikä myös toteutui. Neuvosto lakkautettiin 2. elokuuta annetulla kuninkaallisella määräyksellä.

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallituksen johtaja ja fasismin johtaja
Quadrumvirit
Senaatin puhemies
  • Tommaso Tittoni (1855–1931), 9. joulukuuta 1928 – 29. tammikuuta 1929
  • Luigi Federzoni (1878–1967), 29. huhtikuuta 1929 – 2. maaliskuuta 1939
  • Giacomo Suardo (1883–1947), 15. maaliskuuta 1939 – 25. heinäkuuta 1943
Edustajainhuoneen (vuodesta 1939 korporaatioiden neuvoston) puhemies
  • Antonio Casertano (1863–1938), 9. joulukuuta 1928 – 29. tammikuuta 1929
  • Giovanni Giuriati (1876–1970), 20. huhtikuuta 1929 – 19. tammikuuta 1934
  • Costanzo Ciano (1876–1939), 28. huhtikuuta 1934 – 26. kesäkuuta 1939
  • Dino Grandi (1895–1988), 30. marraskuuta 1939 – 25. heinäkuuta 1943
Ulkoministeri
  • Benito Mussolini, 9. joulukuuta 1928 – 12. syyskuuta 1929
  • Dino Grandi, 12. syyskuuta 1929 – 20. heinäkuuta 1932
  • Benito Mussolini, 20. heinäkuuta 1932 – 9. kesäkuuta 1936
  • Galeazzo Ciano (1903–1944), 9. kesäkuuta 1936 – 6. helmikuuta 1943
  • Benito Mussolini, 6. helmikuuta – 25. heinäkuuta 1943
Sisäministeri
Valtiovarainministeri
Oikeusministeri
Korporaatioministeri
  • Benito Mussolini, 9. joulukuuta 1928 – 12. syyskuuta 1929
  • Giuseppe Bottai (1895–1959), 12. syyskuuta 1929 – 20. heinäkuuta 1932
  • Benito Mussolini, 20. heinäkuuta 1932 – 11. kesäkuuta 1936
  • Ferruccio Lantini (1886–1959), 11. kesäkuuta 1936 – 31. lokakuuta 1939
  • Renato Ricci (1896–1956), 31. lokakuuta 1939 – 6. helmikuuta 1943
  • Carlo Tiengo (1882–1945), 6. helmikuuta – 19. huhtikuuta 1943
  • Tullio Cianetti (1899–1976), 19. huhtikuuta – 25. heinäkuuta 1943
Lehdistö- ja propagandaministeri (vuodesta 1937 kulttuuriministeri)
Opetusministeri
Maa- ja metsätalousministeri
Kuninkaallisen akatemian presidentti
Erikoistuomioistuimen presidentti
Fasistimiliisi mustapaitojen esikuntapäällikkö
Teollisuusyrittäjien, maataloustyöntekijien, teollisuuden työntekijöiden ja maanviljelijöiden korporaatioiden presidentit
Kansallisen fasistipuolueen sihteeri
Mussolinin valitsemat jäsenet
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Grand Council of Fascism
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Fascismens stora råd