Vespot
| Vespot | |
|---|---|
 Piikkivespo (Grammicolepis brachiusculus) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Viuhkaeväiset Actinopterygii |
| Lahko: | Pietarinkalat Zeiformes |
| Heimo: |
Vespot Grammicolepididae Poey, 1873 |
| Suvut[1] | |
|
|
| Katso myös | |
Vespot (Grammicolepididae) on pietarinkaloihin kuuluva heimo. Heimon lajeja tavataan Atlantin ja Tyynenmeren syvistä vesistä.
Lajit ja anatomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vespojen heimoon kuuluu kolme sukua ja kolme lajia. Heimo jaetaan kahteen alaheimoon, jotka ovat Grammicolepidinae ja Macrurocyttinae. Vespolajit ovat piikkivespo (Grammicolepis brachiusculus), piikkipietari (Macrurocyttus acanthopodus) ja täplävespo (Xenolepidichthys dalgleishi). Heimon kalat ovat pieniä tai keskikokoisia, suurimmat niistä voivat olla 65 cm:n mittaisia. Kalojen ruumis on usein litteä, korkea ja nelikulmainen. Tyypillisiä piirteitä ovat myös 5–7 selkäevän piikkiä ja 2 tai 3 peräevän piikkiä, jotka näkyvät selvästi erityisesti piikkipietarilla, pieni suu sekä korkeat ja kapeat suomut. Nuorten vespojen peräevän ensimmäinen ruoto ja selkäevän toinen ruoto ovat hyvin pitkät, jopa pitempiä kuin kalan kokonaispituus. Vespot ovat hopeanharmaita, ja ruumiissa voi olla tummempia täpliä erityisesti nuorilla kaloilla.[1][2][3]
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vespolajeja tavataan laikuttaisesti Atlantin ja Tyynenmeren lämpimiltä alueilta. Ne ovat syvänveden kaloja, jotka elävät tyypillisesti lähellä pohjaa 100–800 metrin syvyydessä.[1][2][3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Nelson, Joseph S.: Fishes of the world, s. 307. Chichester: John Wiley and Sons, 2006. ISBN 978-0-471-25031-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 6.2.2013). (englanniksi)
- ↑ a b Family Grammicolepididae (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). Viitattu 6.2.2013. (englanniksi)
- ↑ a b Family Grammicolepididae (PDF) FAO. Viitattu 6.2.2013. (englanniksi)
|