Gotlanninlammas

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gotlanninlammas

Gotlanninlammas on lammasrotu, jonka alkuperä on Ruotsissa Gotlannin saarella. Nykyisin kyseistä rotua kasvatetaan Ruotsin lisäksi myös esimerkiksi Norjassa, Tanskassa, Englannissa ja Uudessa-Seelannissa. Se on maatiaisrotu, joka kuuluu pohjoismaisiin lyhythäntäisiin lampaisiin

Gotlanninlammas on sarveton. Rodun alkuperäismuodolla, jota kutsuttiin nimellä gotländsk utegångsfår,[1] saattoi kuitenkin olla myös sarvet; lisäksi villan väri vaihteli.

1920-luvulla[2] rodusta alettiin valita tuotantoon lampaita, joilla oli kihara tasaisen vaalean- tai tummanharmaa turkki.[1] Joidenkin vuosikymmenien päästä moni alkuperäisistä väreistä harmaata lukuun ottamatta oli kadonnutlähde?. Uusi rotu sai nimen pälsfår, joka kuitenkin muutettiin 1900-luvun lopussa kansainvälisempään muotoon gotlandsfåret, gotlanninlammas[2].

Karitsoja syntyy yleensä kaksi vuodessa ja poikiminen tapahtuu keväisin.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Rasbeskrivning Gotlandsfåret (Arkistoitu – Internet Archive) silverlock.se. Viitattu 23.5.2022
  2. a b Avel, (Arkistoitu – Internet Archive) silverlock.se. Viitattu 23.5.2022

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Gotlandsfår
Tämä nisäkkäisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.