Goottisota (535–554)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Goottisota
Päivämäärä:

noin 535 – 554

Paikka:

Sisilia, Italia ja Dalmatia

Lopputulos:

Itä-Rooman voitto

Aluemuutokset:

Sisilia, Italia ja Dalmatia Itä-Rooman haltuun

Osapuolet

Itä-Rooman valtakunta

Ostrogoottien valtakunta

Komentajat

Belisarius,
Mundus,
Narses

Theodahad,
Vitiges,
Totila,
Ildibad,
Teja

Goottisodan taistelut
Rooma - Taginae - Mons Lactarius - Volturnus
Eurooppa vuonna 500 jaa.

Goottisota käytiin Itä-Rooman eli Bysantin valtakunnan ja ostrogoottien kuningaskunnan välillä vuosina 535–554. Teoderik Suuri oli perustanut Ostrogoottien valtakunnan Italiaan vuonna 488. Goottien kuningas Theodahad oli vuonna 535 teloituttanut roomalaismielisen kuningatar Amalasuntan. Itä-Rooman keisari Justinianus, joka havitteli Italiaa valtakuntaansa, sai tästä tekosyyn julistaa sota gooteille. Roomalaiset hyökkäsivät sotapäällikkö Belisariuksen johdolla Sisiliaan ja Munduksen johdolla Dalmatiaan vuonna 535. Belisarius valtasi Sisilian vuoden loppuun mennessä ja eteni Italiaan seuraavana vuonna. Neapolis (Napoli) vallattiin vuonna 536 ja Rooma 9. joulukuuta samana vuonna. Gootit syrjäyttivät Theodahadin ja valitsivat uudeksi kuninkaakseen Vitigesin. Hän kokosi armeijan ja piiritti Rooman. Piiritys kesti yli vuoden: maaliskuusta 537 maaliskuuhun 538. Lopulta gootit joutuivat perääntymään kun roomalaiset olivat vallanneet Ariminumin (Rimini) ja uhkasivat Ravennaa. Sotatoimet siirtyivät Pohjois-Italiaan ja Belisarius sai rinnalleen armenialaisen eunukki Narseksen johtaman armeijan. Miesten välinen yhteistyö oli kuitenkin heikkoa ja lopulta Narses kutsuttiin takaisin Konstantinopoliin. Gootit pyysivät rauhaa ja Justinianus olisi antanut heidän pitää valtakuntansa Pohjois-Italiassa mutta Belisarius ei hyväksynyt tätä, vaan vangitsi Vitigesin Ravennassa. Tämän jälkeen Belisarius kutsuttiin takaisin Konstantinopoliin mutta Justinianus oli tyytymätön sotapäällikkönsä toimiin.

Gootit valitsivat uudeksi kuninkaakseen Ildibadin. Hän ja hänen seuraajansa Eraric kuitenkin murhattiin lyhyiden hallituskausien jälkeen. Eraricin seuraajaksi valittiin Totila, joka valtasi pian goottien menettämät alueet takaisin. Belisarius lähetettiin uudestaan Italiaan vuonna 544. Hän ei kuitenkaan pystynyt estämään Totilaa valtaamasta Roomaa vuonna 546. Belisarius sai Rooman haltuunsa seuraavana vuonna mutta kutsuttiin sitten takaisin Konstantinopoliin, jonka jälkeen Totila valtasi Rooman uudelleen vuonna 549. Justinianus nimitti Belisariuksen seuraajaksi serkkunsa Germanuksen mutta tämä kuoli ennen sotaretkeä. Tämän jälkeen Narses nimitettiin roomalaisten sotajoukkojen komentoon Italiassa. Narses kukisti Totilan Taginaen taistelussa vuonna 552. Totila sai surmansa ja uudeksi kuninkaakseen gootit valitsivat Tejan. Narses kuitenkin kukisti gootit uudestaan Mons Lactariuksen taistelussa, jossa Teja kuoli. Narses löi vielä frankit ja alemannit, jotka gootit olivat pyytäneet apuun, Volturnuksen taistelussa vuonna 554, jonka jälkeen Italia oli nyt jälleen roomalaisten hallussa.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Theodahadin kuva kolikossa.

Ostrogoottien kuningas Teoderik Suuri kuoli vuonna 526, jonka jälkeen valtaan nousi hänen pojanpoikansa vain 8–10-vuotias Atalarik. Tosiasiassa valtaa piteli Atalarikin äiti Amalasunta. Monet goottiylimykset pitivät kuitenkin häntä liian roomalaismielisenä. Amalasunta oli yrittänyt parantaa Itä-Rooman ja goottien välisiä suhteita mikä herätti tyytymättömyyttä areiolaisen uskon omaksuneissa gooteissa. Tämän lisäksi Amalasunta kasvatti poikaansa perinteiseen roomalaiseen tapaan, mistä gootit eivät lainkaan pitäneet. Atalarik kuoli vuonna 534 ja Amalasuntan asema heikkeni entisestään. Itä-Rooman keisari Justinianus tarjosi Amalasuntalle turvapaikkaa valtakunnassaan vastineeksi Italiasta. Parantaakseen asemaansa Amalasunta otti kanssahallitsijakseen serkkunsa Theodahadin. Tämä oli kuitenkin valtava virhe. Theodahad antoi vuonna 535 vangita ja murhauttaa Amalasuntan. Tämän jälkeen Justinianus julisti sodan gooteille.[1][2]

Itä-Roomalla oli ollut hyvät suhteet ostrogootteihin mutta Amalasuntan kuoleman jälkeen valtaan nousi Itä-Roomalle vihamielinen ryhmittymä.[3] Itä-Rooman keisari Justinianus I sai kuningattaren kuolemasta oivan tekosyyn julistaa sota gooteille. Menestykset sodassa vandaaleita vastaan rohkaisivat myös Justinianusta hakemaan kunniaa Italian valloituksella.[1]

Justinianus kutsui frankit hyökkäämään gootteja vastaan. Kirjeessään frankeille hän selitti hyökkäyksen syyt, jotka olivat muun muassa että Italia, ja erityisesti Rooma, olivat Rooman valtakunnan ydinaluetta, joten Itä-Rooman joukot ottivat vain itselleen alueet, jotka laillisesti kuuluivat heille. Justinianus lähetti frankeille suuren summan rahaa ja lupasi lisää, jos frankit käynnistäisivät hyökkäyksensä gootteja vastaan.[4]

Sodan alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisilian valtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartta Itä-Rooman ja ostrogoottien välisen sodan viidestä ensimmäisestä vuodesta. Roomalaiset valtaavat Belisariuksen johdolla Italian. (535–540)

Itä-Rooman hyökkäys gootteja vastaan alkoi kahdelta suunnalta vuonna 535. Magister militum per Illyricumin Munduksen johtamat joukot hyökkäsivät Dalmatiaan samalla kun sotapäällikkö Belisariuksen armeija rantautui Sisiliassa. Belisariuksella oli tällä kertaa vähemmän joukkoja kuin vandaalisodassa, noin 7 500 miestä.[5] Hänen armeijaansa kuului muun muassa 4000 tavallista sotilasta ja foederateja. Prokopioksen tekstistä ei kuitenkaan käy ilmi sisältyivätkö foederatit näihin 4000 mieheen vai olivatko he ylimääräisiä. Ratsuväen komentajina toimivat Valentinus, Magnus ja Innocentius. Jalkaväkeä komensivat puolestaan Herodianus, Paulus, Demetrius ja Ursicinus. Heidän yläpuolellaan ja suoraan Belisariuksen komennossa olivat Constantinus, Bessas ja Peranias. Armeijaan kuului myös 3000 isaurialaista komentajanaan Ennes, sekä 300 mauria, ja 200 hunnia.[4] Belisariuksen mukana oli myös hänen Bucellariuksensa, ratsumiehiä, jotka kuuluivat komentajansa omaan talouteen.[6] Historioitsija Ian Hughes uskoo Belisariuksella olleen sotaretken alussa yhteensä noin 15 000 miestä.[7]

Belisarius sai tehtäväkseen vallata Sisilian mutta Justinianus ei ollut valmis pitkään sotaan saaren hallinnasta. Siispä Belisariukselle annettiin ohjeeksi rantautua Sisiliassa ilmoittaen, että hän aikoi matkata Karthagoon. Sisiliassa hän sai tehtäväkseen tunnustella saaren väestön mielialoja. Jos saaren asukkaat olivat goottien puolella, Belisariuksen täytyi jatkaa matkaa, mutta jos asukkaat olivat valmiita hyväksymään Itä-Rooman vallan, Belisariuksen tuli yrittää saaren valtausta. Syy tähän oli yksinkertainen: Justinianuksella ei ollut tarpeeksi joukkoja täysimittaista sotaa gootteja vastaan niin lyhyellä varoitusajalla.[4]

On luultavaa, että Belisarius huomasi tällöin, että Sisiliassa oli erittäin vähän goottien joukkoja. Belisariuksen käskettiin yrittää saaren valtausta ja koetella väestön uskollisuutta gootteja kohtaan. Tällä oli riskinsä, mutta jos yritys epäonnistuisi, Belisarius perääntyisi Karthagoon. On myös mahdollista, vaikka Prokopios ei sitä mainitsekaan, että Belisarius antoi ennen maihinnousua ohjeen kohdella Sisilian asukkaita hyvin, jotta hyvät suhteet paikalliseen väestöön säilyisivät.[4]

Belisariuksen joukot noisivat maihin Sisiliassa lähellä Catanian kaupunkia, joka antautui nopeasti. Samoin tekivät kaikki muutkin saaren kaupungit. Ainoastaan Panormus (nykyinen Palermo) teki vastarintaa. Kaupungissa oli goottien varuskunta ja sen muurit näyttävät olleen hyvässä kunnossa. Gootit uskoivat ettei Belisariuksella ollut tarpeeksi joukkoja kaupungin valtaamiseksi rynnäköllä. Belisarius oli myös samaa mieltä. Hän oli kuitenkin huomannut, ettei kaupungit muurit suojanneet sen satamaa. Belisarius määräsi laivaston seilaamaan kaupungin satamaan, jossa oli vain kohtalaisen matala muuri. Satamassa Belisariuksen joukot tajusivat, että laivojen mastot olivat muureja korkeampia. Belisarius käski nostaa mastoihin pieniä veneitä ja asettaa niihin jousiampujia. Sotilaat pystyivät nyt ampumaan jousillaan nuolia puolustajien päälle yläilmoista. Gootit antautuivat nopeasti.[4]

Belisarius pääsi Syrakusaan 31. joulukuuta, joka oli sattumalta juuri se päivä jolloin hänen konsulinvirkansa päättyi. Hän astui sisään kaupunkiin sotilaiden ja kaupungin asukkaiden osoittaessa suosiotaan. Matkatessaan kaupungin halki, hän jakoi kultakolikoita asukkaille ja sotilaille. Belisarius jäi Syrakusaan viettämään talvea. Kuten Pohjois-Afrikassa, Belisariuksen joukkojen ei mainita aiheuttaneen hankaluuksia paikallisten asukkaiden kanssa. Belisarius oli näin vallannut lyhyessä ajassa ja vähin tappioin koko Sisilian Itä-Roomalle.[4]

Neuvottelut Theodahadin kanssa, sota Dalmatiassa ja hyökkäys Italiaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Samaan aikaan Mundus oli kukistanut gootit Dalmatiassa ja vallannut Salonan lähellä nykyistä Splitin kaupunkia. Sisilian menetys yllätti Theodahadin ja hän yritti neuvotella Justinianuksen kanssa. Hän lähetti paavi Agapetus I:n Konstantinopoliin, missä tämä onnistui juonittelemaan patriarkka Anthimuksen pois virastaan mutta ei saavuttanut mitään merkittävää goottien hyväksi.[1] Justinianus vaati Theodahadia luopumaan vallasta ja luovuttamaan Italian Itä-Roomalle. Vastineeksi hän saisi itselleen huvilan ja maata, joka toisi muhkeat vuositulot. Paineen alla Theodahad hyväksyi tarjouksen. Justinianuksen neuvottelijat lähetettiin Ravennaan sopimaan sopimuksen yksityiskohdista ja Belisariuksen käskettiin olla valmiina marssimaan Italiaan ja ottamaan goottien valtakunta Itä-Rooman haltuun heti kun sopimus oli virallisesti tehty.[8][4]

Samaan aikaan goottien armeija oli Gripaksen ja Asinariuksen johdolla hyökännyt Dalmatiaan ja tappanut tiedusteluretkellä olleen Munduksen pojan Mauriciuksen. Mundus joutui surun ja vihan valtaan, hyökkäsi gootteja vastaan ja ajoi nämä pakoon. Hän sai kuitenkin surmansa takaa-ajossa. Gootit saivat vahvistuksia ja valtasivat Salonan takaisin. Theodahad sai goottien menestyksestä hetkellisesti itseluottamuksensa takaisin ja torjui neuvottelut Justinianuksen kanssa. Justinianus lähetti erään Constantinianuksen puolustamaan Salonaa. Gripaksen gootit perääntyivät takaisin Ravennaan ja Constantinianus valtasi Dalmatian ja Liburnian. Belisarius sai samalla käskyn hyökätä Italiaan.[9] Pääsiäisenä hän joutui kuitenkin lähtemään lyhyeksi aikaa Pohjois-Afrikkaan kukistamaan siellä syttynyttä kapinaa. Tämän jälkeen Belisarius palasi takaisin Sisiliaan.[8]

Belisarius jätti varuskuntia Syrakusaan ja Panormukseen ja ylitti loppujen joukkojen kanssa Messinansalmen ja eteni Rhegiumiin (nykyinen Reggio di Calabria), missä paikalliset ilmoittivat tukevansa häntä. Theodahad oli lähettänyt tyttärensä aviomiehen Ebrimuthin vartioimaan Messinansalmea. Yllättäen Ebrimuth kuitenkin antautui joukkoineen Belisariukselle. Hänet palkittiin lahjoin ja lähetettiin Konstantinopoliin, jossa hänet korotettiin patriisiksi.[9]

Neapoliksen piiritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa Ravennan San Vitalen basilikassa sijaitsevaa mosaiikkia, jonka uskotaan esittävän Belisariusta.[10]

Belisarius eteni armeijoineen syvemmälle Etelä-Italiaan. Ebrimuthin antauduttua alue oli vailla puolustajia. Etelä-Italian kaupungit eivät myöskään olleet tottuneita sotaan, eikä niillä ollut muureja suojanaan, joten ne antautuivat. Belisarius eteni nopeasti Bruttiumin (nykyinen Calabria) ja Lucanian läpi Campaniaan, jossa hän kohtasi Neapoliksen (nykyinen Napoli) kaupungin.[6] Neapolis sijaitsi hyvällä puolustuspaikalla ja sillä oli hyvässä kunnossa olevat muurit. Lisäksi kaupungissa oli goottien varuskunta. Belisarius komensi laivaston etenemään kaupungin satamaan mutta pysymään muureilla olevien heittokoneiden kantaman ulkopuolella. Kaupungin laitamilla oleva linnoitus antautui Belisariuksen joukoille ja hän otti pian vastaan lähetystön kaupungista. Prokopios mainitsee nimeltä kolme lähetystön jäsentä. Eräs Stefanus näyttää kannattaneen antautumista, etenkin kun Belisarius tarjosi hänelle suurta palkkiota, jos tämä pystyisi suostuttelemaan kaupungin asukkaat antautumaan ilman taistelua.[9] Pastor ja Asklepiodotos olivat goottien puolella ja olivat sitä mieltä, että kaupungin piti pysyä uskollisena Theodahadille.[11]

Noudattaen Pastorin ja Asklepiodotoksen neuvoa, kaupunkilaiset toivat Belisariukselle pitkän listan vaatimuksia, jotka hänen täytyi hyväksyä ennen kuin he suostuivat antautumaan. Goottimyönteiset Pastor ja Asklepiodotos todennäköisesti uskoivat, ettei Belisarius koskaan hyväksyisi ehtoja. Belisarius kuitenkin suostui kaikkiin ehtoihin ja asukkaat olivat jo vähällä antautua kun Pastor ja Asklepiodotos muistuttivat heitä mitä tapahtuisi, jos he antautuisivat mutta gootit voittaisivat sodan. Neapoliksen asukkaat lopulta kieltäytyivät antautumasta ja kaupungin piiritys alkoi.[11]

Piirityksen aikana Belisarius menetti monta miestä tuloksettomissa hyökkäyksissä kaupungin muureja vastaan. Belisarius käski rikkoa kaupunkiin johtavat akveduktit ja katkaista näin vedentulon kaupunkiin, mutta asukkaat saivat vettä kaivoista kaupungin sisältä. He onnistuivat myös lähettämään avunpyynnön Theodahadille. Piiritys pitkittyi ja Belisarius suunnitteli jo luopuvansa piirityksestä ja marssivansa Roomaan kun tuli tieto, että eräs isaurialainen sotilas oli löytänyt hylätyn akveduktin tunnelin, jota pitkin pääsi kaupungin sisälle.[3][3] Belisarius antoi nyt kaupunkilaisille viimeisen mahdollisuuden antautua lähettämällä Stefanuksen heidän puheilleen, mutta asukkaat kieltäytyivät kuuntelemasta.[11][12]

Belisarius lähetti 400 miestä Ennesin ja Magnuksen johtamina akveduktin läpi kaupunkiin. 200 miestä menetti kuitenkin hermonsa pimeässä ja palasi Magnuksen mukana takaisin komentajansa luo. Belisarius kokosi toiset 200 miestä heidän korvaajikseen ja lopulta myös Magnuksen miehet kokosivat rohkeutensa ja palasivat akveduktiin. Yhteensä 600 miestä matkasi nyt akveduktin läpi kohti kaupunkia. Kääntääkseen puolustajien huomion, Belisarius lähetti Bessaksen akveduktin lähellä olevien vartijoiden eteen taivuttelemaan heitä antautumaan, luvaten suuria palkkioita. 600 miehen joukko pääsi näin huomaamatta kaupunkiin. He valtasivat kaksi tornia kaupungin pohjoispuolen muurilta, joka sijaitsi vastapäätä Belisariusta. Miehet antoivat merkin sytyttämällä soihtunsa ja soittamalla trumpettejaan. Belisarius käynnisti nyt hyökkäyksen kaikilta suunnilta ajaakseen puolustajat ahtaalle ja estääkseen vahvistusten lähettämisen pohjoismuurille. Lopulta kaupungin portit saatiin auki ja Belisariuksen joukot vyöryivät kaupunkiin. Neapolis ryöstettiin ja naiset ja lapset otettiin vangiksi.[13] Lopulta Belisarius onnistui palauttamaan järjestyksen. Hän määräsi, että naiset ja lapset tuli palauttaa perheidensä luo, jotta hyvät suhteet kaupunkilaisiin säilyisi. Sotilaiden annettiin kuitenkin pitää ryöstösaaliinsa rangaistukseksi siitä, että kaupunki ei suostunut antautumaan. Pastor kuoli luonnollisista syistä piirityksen aiheuttaman stressin takia mutta kaupungin asukkaat tappoivat Asklepiodotoksen huonojen neuvojen takia, jotka aiheuttivat kaupungin valtaamisen ja ryöstämisen.[11] Neapolis antautui näin 20 päivän piirityksen jälkeen.[1]

Vitiges valitaan goottien kuninkaaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Theodahad ei tehnyt mitään Neapoliksen hyväksi mikä sai gootit kääntymään häntä vastaan. Hänet syrjäytettiin ja gootit valitsivat uudeksi kuninkaakseen Vitigesin. Theodahad pakeni Ravennaan missä hän sai surmansa.[13] Vitiges marssi Roomaan suuren armeijan kanssa ja antoi vangita Theodahadin pojan Theodegiscluksen. Vitigesillä oli nyt suuri ongelma edessään: Belisariuksen joukot etenivät Neapoliksesta pohjoiseen kohti Roomaa ja samaan aikaan Constantinianus oli vahvoissa asemissa Illyricumissa ja saattoi koska tahansa marssia Pohjois-Italiaan. Lisäksi frankit uhkasivat gootteja Italian luoteispuolella.[14]

Vitiges päätti pelata aikaa. Hän jätti 4 000 miestä Roomaan, vangitsi monia senaattoreita ja laittoi paavi Silveriuksen, Rooman senaatin, ja kaupungin asukkaat antamaan uskollisuudenvalan itselleen. Sitten hän lähti Ravennaan, mistä hän pystyi helposti puolustamaan koko valtakuntaansa. Ravenna sijaitsi strategisesti tärkeällä paikalla ja sieltä käsin Vitiges pystyi siirtymään joko frankkeja, Constantinianusta tai Belisariusta vastaan. Ravennassa Vitiges otti vaimokseen Amalasuntan tyttären Matasuntan yhdistääkseen itsensä Theoderik Suuren hallitsijasukuun ja näin laillistaakseen valtansa.[13] Vitiges antoi myös käskyn koota yhteen kaikki goottien joukot, lukuun ottamatta kaupunkien varuskuntia, ja aseisti heidät sekä antoi heille hevoset.[14]

Vitiges lähetti myös lähettiläitä frankkien puheille ja vastineeksi rauhasta tarjosi heille goottien vielä hallitsemia maa-alueita Etelä-Ranskasta. Frankit hyväksyivät tarjouksen ja lupasivat pysyä nimellisesti neutraaleina konfliktissa. Tämän lisäksi he lähettivät vielä ulkomaalaisia apujoukkojaan goottien palvelukseen. Koska frankit olivat jo aiemmin sopineet liitosta Itä-Rooman kanssa, he kieltäytyivät lähettämästä frankkisotureita sotaan siltä varalta, että heidät vangittaisiin ja tunnistettaisiin, mikä olisi merkinnyt mahdollisia poliittisia vaikeuksia Itä-Rooman kanssa. Frankkien kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti goottien joukot komentajansa Marcianuksen johdolla vetäytyivät Etelä-Ranskasta sijaitsevista tukikohdistaan Italiaan.[14][13]

Belisarius valtaa Rooman ja tapahtumat ennen Rooman piiritystä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Porta Asinaria, jonka kautta Belisariuksen joukot saapuivat Roomaan.

Samaan aikaan kun Vitiges neuvotteli frankkien kanssa, Apulian kaupungit, joilla ei ollut muureja, varuskuntia, tai muutakaan mahdollisuutta puolustautua, antautuivat Belisariukselle. Neapolikseen jätettiin 300 miehen varuskunta ja toinen Cumaeen, sillä nämä olivat Campanian ainoat linnoitetut kaupungit. Kun Belisarius uskoi, että hänen selustansa oli turvattu, hän lähti etenemään kohti Roomaa. Samaan aikaan Roomassa tilanne kääntyi Belisariuksen eduksi. Paavi Silverius ja Rooman asukkaat pelästyivät Neapoliksen ryöstöä ja päättivät, että heidän täytyi antautua Belisariukselle ilman taistelua. Kvestori Fidelius Milanolainen lähetettiin Belisariuksen luo ilmoittamaan kaupungin päätöksestä. Gootit saivat tietää asukkaiden päätöksestä vasta kun Belisariuksen joukot lähestyivät kaupunkia. 9. joulukuuta 536 Belisariuksen joukot astuivat sisään kaupunkiin Porta Asinarian -portin kautta lähellä Lateraanikirkkoa, samaan aikaan kun gootit poistuivat Porta Flaminian kautta. Goottivaruskunnan komentaja Leuderis jäi kuitenkin Roomaan. Prokopios olettaa päätöksen syyksi häpeän, mutta on myös mahdollista, että Leuderis pelkäsi mahdollista rangaistusta, jonka Vitiges ehkä antaisi hänelle. Leuderis lähetettiin kaupungin avainten kanssa Justinianuksen luo Konstantinopoliin.[14]

Belisarius perusti tukikohtansa Roomaan ja sai lisätodisteen siitä, etteivät gootit enää olleet yhdistyneitä Itä-Rooman joukkojen torjumiseksi. Läheisten goottijoukkojen komentaja Länsi-Samniumissa, nimeltään Pitzas, antautui kaikkien joukkojensa kanssa. Belisarius antoi hänelle omia joukkojaan ja lähetti hänet valtaamaan entiset alueensa takaisin Itä-Rooman keisarin nimissä.[14]

Käyttäen Roomaa tukikohtanaan, Belisarius lähetti joukkojaan kaupunkia ympäröiville alueille ottamaan lisää alueita Italiasta hallintaansa. Constantinukselle annettiin komentoon suuri osasto bucellariuksia, keihäsmiehiä, hunneja sekä muita joukkoja, ja hänet lähetettiin valtaamaan Toscanaa.[14] Constantinus valtasi nopeasti Spoletiumin (nykyinen Spoleto) ja Perusian (nykyinen Perugia), jättäen varuskunnan edelliseen samalla kun piti jälkimmäistä hallussaan loppujen joukkojensa kanssa. Bessas lähetettiin pienemmän joukon kanssa valtaamaan Narniaa, joka antautui ilman taistelua. Belisarius oli näin saanut hallintaansa Via Flaminian tien, joka kulki Roomasta koilliseen.[15]

Belisarius itse pysyi Roomassa ja jäi odottamaan tilanteen kehittymistä. Hän ennakoi goottien vastauksen ja odotti heidän yrittävän vallata Rooman takaisin. Belisarius antoi käskyn kaivaa kaivannon Rooman kaupunginmuurien eteen ja korjata rapistuneet muurinosat. Hän käski myös kerätä ruokaa kaupungin sisälle piiritystä varten, vaikka Rooman asukkaat yrittivät kertoa hänelle, että kaupungin puolustaminen olisi turhaa.[15]

Roomalaisten asettuessa aloilleen valloittamiinsa kaupunkeihin, Vitiges odotti yhä Marcianuksen joukkojen saapumista Etelä-Ranskasta. Kun hän sai tietää Toscanan joutuneen Belisariuksen joukkojen haltuun, mutta Belisariuksen itse pysyneen Roomassa, hän tajusi, että hänellä oli mahdollisuus iskeä nyt kun roomalaisten armeija oli jakaantunut. Hän lähetti Unilaksen ja Pissaksen komentaman armeijan Perusiaan. Goottien armeija oli Constantinuksen joukkoja suurempi, mutta Constantinus onnistui lyömään heidät taistelussa. Unilas ja Pissas vangittiin ja heidät lähetettiin Roomaan Belisariuksen eteen. Kuultuaan tappiosta, Vitiges päätti ottaa asiat omiin käsiinsä. Hän lähetti alaisensa Asinariuksen ja Uligisaluksen frankkien kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti keräämään joukkoja sveebien keskuudesta ja tämän jälkeen hyökkäämään Dalmatiaan ja piirittämään Salonan. Vitiges käski koota myös laivaston auttamaan kaupungin piirityksessä. Hän itse otti suurimman osan joukoista komentoonsa ja marssi piirittämään Roomaa.[15]

Rooman piiritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Rooman piiritys (537–538)

Ensimmäiset taistelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rooma 500-luvulla. Karttaan on myös merkitty goottien leirien oletetut sijainnit.
Hadrianuksen mausoleumi (Castel Sant'Angelo), minne gootit hyökkäsivät.

Belisarius valmistautui piiritykseen mutta hänellä oli Prokopioksen mukaan vain 5000 miestä.[16] Prokopioksen mukaan goottien armeija oli 150 000 miehen suuruinen mutta tämä on selvästi liioiteltu luku. Prokopioksen mukaan gootit olivat pääosin rengashaarniskoilla varustettuja ratsumiehiä.[13] Belisarius kutsui Constantinuksen ja Bessaksen takaisin Roomaan ja jätti alueen kaupunkeihin vain minimimiehityksen.[17]

Belisarius oli itse vähällä jäädä goottien vangiksi ennen piiritystä. Hän oli perustanut Anienejoen ylittävälle Ponte Salarion sillalle etuvartioaseman hidastamaan goottien etenemistä. Vartio oli kuitenkin paennut yön aikana. Belisarius, joka ei tiennyt tästä mitään, eteni seuraavana päivänä 1000 ratsumiehen kanssa sillalle aikeenaan perustaa leiri sinne, mutta kohtasikin yllättäen gootit. Loikkarit tunnistivat Belisariuksen ja kehottivat gootteja hyökkäämään hänen kimppuunsa. Hän kuitenkin selvisi henkivartijoidensa avulla mutta kärsi raskaita tappioita. Belisarius perääntyi joukkoineen Porta Salarian portille mutta roomalaiset vartijat eivät tunnistaneet häntä ja kieltäytyivät päästämästä heitä sisään. He olivat saaneet kuulla, että Belisarius oli kuollut. Belisarius kääntyi takaisin ja onnistui joukkoineen ajaamaan takaa-ajajansa pakoon, minkä jälkeen vartijat viimein suostuivat päästämään heidät sisään.[13] Yöllä Belisarius sijoitti joukkonsa ja aseistetut kaupunkilaiset vahtiin muureille ja määräsi jokaiselle portille komentajan.[17]

Seuraavana päivänä piiritys alkoi. Sen ajankohta on kuitenkin epävarma mutta luultavasti se alkoi maaliskuun 537 alussa.[18][19] Gootit pystyttivät seitsemän leiriä Rooman ympärille. Yksi Tiberin länsipuolelle ja loput itäpuolelle. Rooma oli kuitenkin liian suuri eikä saarto ollut täydellinen. Gootit kuitenkin rikkoivat akveduktit ja katkaisivat vedentulon kaupunkiin, jolloin myös myllyt lakkasivat toimimasta. Belisarius kuitenkin improvisoi korvaajan myllyille. Hän ankkuroi kaksi myllyin varustettua laivaa keskelle Tiberiä ja asetti vesipyörän niiden väliin. Vesi pyöritti pyörää, mikä sai myllyt toimimaan. Rooman asukkaat seurasivat pian esimerkkiä ja saivat näin kaikki tarvitsemansa jauhot.[20] Belisarius otti komentoonsa Porta Salarian ja Porta Pincianan portit. Porta Praenestinan puolustus annettiin Bessaksen komentoon ja Porta Flaminia teljettiin ja sen puolustuksen komentajaksi tuli Constantinus. Muiden porttien puolustus jäi jalkaväen komentajien vastuulle.[18] Pian piirityksen alettua paavi Silveriusta epäiltiin juonittelusta goottien kanssa. Belisarius syrjäytti hänet ja karkotti hänet Kreikkaan. Silveriuksen seuraajaksi tuli Vigilius.[21]

Goottien hyökkäys kaupunkiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piiritys jatkui ja Rooman asukkaat tulivat tyytymättömiksi. Vitiges sai tietää tästä ja lähetti neuvottelijoita Belisariuksen puheille tarjoamaan vapaata pääsyä pois kaupungista, jos tämä suostuisi evakuoimaan kaupungin. Belisarius kuitenkin kieltäytyi. Tämän jälkeen Vitiges käynnisti hyökkäyksen muureja vastaan piirityksen 18. päivänä, ehkä maaliskuussa. Vitiges oli hyökkäystä varten käskenyt rakentaa piiritystorneja. Ensimmäinen hyökkäys kohdistui Vitigesin johtamana Porta Salariaan. Prokopioksen mukaan Belisarius käski odottaa kunnes gootit olivat lähietäisyydellä, jonka jälkeen Belisarius itse ampui muutaman goottisotilaan nuolillaan. Tämän jälkeen Belisarius käski jousimiehiään ottaamaan kohteeksi piirityskoneita kiskovat härät.[22] Piiritystornien eteneminen pysähtyi ja Vitiges siirsi hyökkäyksensä Porta Praenestinaa vastaan. Hän jätti kuitenkin jousimiehiä ampumaan Belisariuksen sotilaita ja pitämään nämä paikoillaan Porta Salariassa. Gootit uhkasivat murtautua kaupunkiin Porta Praenestinan ja Vivariumin luona. Belisarius lähetti paikalle vahvistuksia ja johti joukkonsa uloshyökkäykseen polttaen goottien piiritystornit. Gootit saivat melkein asetettua tikkaansa muureja vasten mutta lopulta heidän hyökkäyksensä epäonnistui ja he joutuivat perääntymään raskaita tappioita kärsineinä. Yksi goottien hyökkäyksistä kohdistui Hadrianuksen mausoleumiin. Kun roomalaisilta loppuivat heittoaseet, he työnsivät rakennusta koristaneet patsaat goottien niskaan.[16]

Seuraavana päivänä Belisarius käski ruokavaroja säästääkseen naiset, lapset, ja kaikki taisteluun kykenemättömät orjat poistumaan kaupungista. Taisteluun kykenevät roomalaiset värvättiin vartioimaan muureja ja heille maksettiin palkkaa, jonka avulla he pystyivät maksamaan ruokansa. Belisarius antoi karkottaa muutamia epäluotettavia senaattoreita pois kaupungista ja antoi heidän palata takaisin vasta piirityksen loputtua. Petoksen estämiseksi porttien avaimet vaihdettiin jatkuvasti ja vartiomiehiä siirrettiin asemalta toiselle.[18] Vitiges antoi teloittaa roomalaiset senaattorit Ravennassa ja valloitti Portuksen sataman Rooman lähellä. Portukseen sijoitettiin vahva varuskunta mikä esti Rooman huoltamisen tätä kautta. Itä-Rooman huoltolaivat joutuivat menemään Antiumiin, monen päivämatkan päähän kaupungista.[20]

Kolme viikkoa myöhemmin 1600 miehen vahvuinen, pääosin bulgaareista ja slaaveista koostunut, apujoukko saapui Roomaan piiritettyjen avuksi. Belisarius päätti nyt taistella kaupungin ulkopuolella. Prokopioksen mukaan hänen sotilaansa pakottivat komentajansa tähän mutta luultavasti Belisarius oli itsekin halukas taistelemaan. Belisarius määräsi taisteluun ratsu- ja jalkaväen, joista monet olivat nostomiehiä ilman haarniskaa, ja asetti niiden komentajaksi kaksi miestä bucellariuksistaan. Taistelu oli kovaa mutta lopulta roomalaiset ajettiin takaisin kaupungin muurien taakse. Belisarius ei enää yrittänyt samaa uudestaan vaan turvautui ratsuväen uloshyökkäyksiin. Jalkaväkeä käytettiin vastedes vain yhdessä ratsuväen kanssa.[20]

Vahvistusten tulo ja piirityksen päätös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kevätpäiväntasauksen 537 aikoihin Konstantinopolista saapui rahaa sotilaiden palkkojen maksamiseen, mutta samaan aikaan nälkä ja sairaudet alkoivat vaatia veroaan. Gootit kiristivät saartoa ja linnoittivat muutaman kilometrin Rooman eteläpuolella sijainneen paikan, jossa kaksi akveduktia kulki ristikkäin. He asettivat sinne 7000 miestä estämään kaupungin huoltokuljetukset Campaniasta. Roomalaiset olivat aiemmin selvinneet vihanneksilla, jotka kasvoivat kaupungin sisäpuolella ja viljalla, jota saatiin öisillä ryöstöretkillä ja myytiin. Kaupungissa oli jopa musta pörssi makkaroille, joita tehtiin kuolleista muuleista. Mutta pian kaupunkia ympäröivillä pelloilla ei ollut enää mitään jäljellä ja kaikki loppu vilja piti myös jakaa hevosten kanssa. Roomalaiset vaativat Belisariusta käynnistämään uuden suurhyökkäyksen mutta hän kieltäytyi ja julisti, että Konstantinopolista saapuisi lähipäivinä suuri armeija ja laivasto murtamaan piirityksen. Tämä oli kuitenkin vain huhu mutta Belisarius oli epätoivoinen ja lähetti kirjurinsa Prokopioksen Neapolikseen selvittämään tulisiko Konstantinopolista apua ja kokoamaan kaikki saatavilla olevat joukot ja viljat Neapolikseen ja kuljettamaan ne Ostian satamaan. Belisarius lähetti myös osastoja kukistamaan goottien ruoanetsintäosastoja ja valtaamaan tukialueita Latiumista, jolloin nämä voisivat toimia tukikohtana roomalaisten uloshyökkäyksille. Belisariuksen vaimo Antonina lähetettiin 1000 ratsumiehen kanssa Terracinaan, mistä käsin ratsumiehet pystyivät hyökkäämään goottien huoltokuljetuksia vastaan. Seurauksena oli, että myös gootit alkoivat kärsiä nälästä ja sairauksista.[20]

Antonina jatkoi Neapolikseen, mihin Prokopios oli koonnut 500 miestä ja viljalla varustettuja laivoja valmiina kuljetettavaksi Roomaan. Lisäjoukot Konstantinopolista saapuivat kuitenkin vasta marraskuussa 537. Niihin kuului 3000 isaurialaista, 800 traakialaista ratsumiestä, joita johti Vitalianuksen sukulainen Johannes, ja 1000 tavallista ratsumiestä. Napolista isaurialaiset ja viljalaivat matkasivat laivoilla Ostiaan. Loput joukot marssivat tarvikekuljetuksien kanssa maitse Roomaan. Välttääkseen goottien hyökkäykset heitä vastaan, Belisarius käynnisti harhatushyökkäyksen kaupungin pohjoispuolella kiinnittääkseen goottien huomion sinne, samaan aikaan kun vahvistukset saapuivat etelästä. Gootit yrittivät nyt neuvotella rauhasta, he tarjosivat Sisiliaa, Campaniaa ja Napolia Itä-Roomalle sekä vuotuista veroa mutta Belisarius ei neuvotellut. Hän suostui kuitenkin aselepoon, jotta Vitigesin neuvottelijat voisivat matkata keisari Justinianuksen puheille.[21]

Samaan aikaan isaurialaiset ja viljakuljetukset saapuivat Ostiaan, eivätkä gootit puuttuneet tähän. Osapuolet sopivat kolmen kuukauden aselevosta. Panttivankeja vaihdettiin ja turvallisuus Vitigesin neuvottelijoille Konstantinopoliin taattiin. Roomalaisilla oli nyt paljon ruokaa ja tarvikkeita mutta gooteilla oli yhä pulaa kaikesta. Vitiges veti joukkonsa Portuksesta, Civitavecchiasta, ja Albanumista, jotka Belisariuksen joukot miehittivät. Johannes, jonka kanssa Belisariuksen oli vaikea työskennellä, lähetettiin 2000 miehen kanssa[23] Picenumiin ja hän sai käskykseen ryöstellä goottien alueita siellä ja orjuuttaa goottien perheet, jos aselepoa rikottaisiin. Tavalliset asukkaat piti kuitenkin jättää rauhaan.[21]

Gootit pian rikkoivat aselevon. He yrittivät päästä Rooman sisäpuolelle kaupungin pohjoispuolella olevan hylätyn Aqua Virgon akveduktin kautta. Eräs vartija kuitenkin huomasi tämän ja ilmoitti Belisariukselle. Roomalaiset tutkivat akveduktin ja löysivät lamppuja ja soihtuja, joita gootit olivat käyttäneet. Pian tämän jälkeen gootit hyökkäsivät Porta Pincianan porttia vastaan mutta hyökkäys torjuttiin. Lopulta gootit yrittivät lahjoa pari roomalaista sotilasta huumaamaan kaupungin luoteispuolella Tiberin rannalla olevan matalan muurin vartijat mutta tämä epäonnistui. Belisarius koki aselevon rikotuksi ja antoi Johannekselle hyökkäyskäskyn. Johannes tappoi goottien komentajan ja Vitigesin enon tai sedän Ulitheuksen. Hän ohitti Osimon ja Urbinon, koska nämä oli liian vahvasti linnoitettuja mutta Ariminumin (nykyinen Rimini) asukkaat avasivat porttinsa Johannekselle. Kaupungissa Vitigesin vaimo Matasuinta, joka ei pitänyt miehestään, otti yhteyttä Johannekseen tarjoten avioliittoa ja kaupungin porttien avaamista hänelle. Ariminum oli vain päivän matkan päässä Ravennasta, mikä sai Vitigesin perääntymään Roomasta, polttaen leirinsä ennen lähtöä.[23] Gootit perääntyivät Milviuksen sillan kautta ja Belisariuksen joukot aiheuttivat raskaita tappioita heille. Piiritys oli kestänyt vuoden ja yhdeksän päivää.[16][19] Se loppui maaliskuun puolivälissä 538.[21]


Tämä artikkeli tai osio on keskeneräinen.
Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla sivua. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Goldsworthy, Adrian: Rooman puolesta - sotilaat, jotka loivat Rooman valtakunnan. Ajatus Kirjat, 2009. ISBN 978-951-20-8232-2.
  • James Allan Evans: Justinian (527-565 A.D.). 25.7.1998. De Imperatoribus Romanis: An Online Encyclopedia of Roman Emperors. Viitattu 4.2.2011. (englanniksi)
  • Jones et. al.: The Prosopography of the Later Roman Empire: A. D. 527-641. Cambridge University Press, 1992. ISBN 0521201608. (englanniksi)
  • James Allan Stewart Evans: The age of Justinian: the circumstances of imperial power. Routledge, 1996. ISBN 9780415022095. (englanniksi)
  • Averil Cameron, Bryan Ward-Perkins, John Boardman, Michael Whitby: The Cambridge Ancient History XIV. Late antiquity: empire and successors, A.D. 425-600.. Cambridge University Press, 2000. ISBN 9780521325912. (englanniksi)
  • Ian Hughes: Belisarius: The last Roman general. Westholme Publishing, 2009. ISBN 978-1-59416-085-1. (englanniksi)
  • Warren Treadgold: A history of the Byzantine state and society. Stanford University press, 1997. ISBN 0-8047-2630-2. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d Evans 1998: The Campaign against the Ostrogoths.
  2. ↑ Hughes, s. 111–113
  3. ↑ a b c Goldsworthy, s. 448
  4. ↑ a b c d e f g Hughes, s. 114–116
  5. ↑ Treadgold, s. 187
  6. ↑ a b Jones, s. 194–195
  7. ↑ Hughes, s. 126
  8. ↑ a b Evans, s. 139–140
  9. ↑ a b c Hughes, s. 122–123
  10. ↑ Treadgold, s. 202
  11. ↑ a b c d Hughes, s. 124–125
  12. ↑ Jones, s. 196
  13. ↑ a b c d e f Evans, s. 140–141
  14. ↑ a b c d e f Hughes, s. 131–133
  15. ↑ a b c Hughes, s. 133–135
  16. ↑ a b c Nic Fields: The Walls of Rome, s. 49. Osprey Publishing, 2008. ISBN 9781846031984. (englanniksi)
  17. ↑ a b Jones, s. 196–197
  18. ↑ a b c Jones, s. 198–199
  19. ↑ a b Cambridge Ancient History, s. 74
  20. ↑ a b c d Evans, s. 142–143
  21. ↑ a b c d Evans, s. 144–145
  22. ↑ Goldsworthy, s. 449
  23. ↑ a b Jones, s. 202
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Goottisota_(535–554)&oldid=22170110”