Goottilaiset kirjaintyypit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Goottilaiset kirjaintyypit eli murretut kirjaimet ovat gotiikan myötä Pohjois-Ranskassa ja Saksassa kehittyneitä kirjaintyyppejä. Nykyään niitä käytetään lähinnä käsin tehtävässä koristekirjoituksessa, kuten kutsukorteissa tasapäistä tussiterää tai huopakynää käyttäen. Mahdollinen viimeistely hoituu kärkiterällä. Kirjoittaessa terä kulkee 40–45 asteen kulmassa vetoon nähden. Perinteisiä goottilaisia kirjaintyylejä ovat tekstuura, schwabach ja fraktuura, mutta myös rotunda on luettu niihin. On myös muotoiltu uudempia, 1900-luvulla syntyneitä kirjaintyyppejä, jotka ovat saaneet omat nimensä.

Kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Esimerkkejä kirjaintyypeistä
Esimerkkiaakkosia goottilaisin kirjainmerkein

1100-luvulla gotiikan myötä kirjaimet pohjoisemmassa Euroopassa muuttuivat korkeiksi, kapeiksi ja kulmikkaiksi ja kirjoitus tiiviiksi. Syntyi tekstuura (lat. textus 'palmikoitu'). Tekstuuran suuraakkoset pohjautuvat 300-luvulla kehittyneeseen unsiaaliin. Nämä "murretut kirjaimet" syrjäyttivät karolingisen minuskelikirjoituksen ja länsimaisen kirjapainotaidon isä Johann Gutenberg käytti juuri tekstuuraa varhaisimmissa painotöissään. Espanjassa ja Italiassa gotiikan vaikutus ei juurikaan tuntunut ja siellä kehittyivät rotunda ja karoliinista minuskelia muistuttava lettera antica, josta vuoden 1460 tienoilla Venetsiassa kehitettiin painokirjasintyypiksi niin sanottu vanhempi antiikva.[1]

Parempaa kirjoitusnopeutta haettaessa syntyi Saksassa 1400-luvulla pyöreämuotoisempi ja yksinkertaisempi schwabach (mahdollisesti viittaa samannimiseen paikkakuntaan). Numerot olivat samanlaiset kuin tekstuurassa. Renessanssin aikakaudella 1500-luvulla edellisistä kehittyi koristeellisempi, schwabachia ohuempi ja korkeampi fraktuura (lat. fractus 'murtunut'), jonka varhaisten tunnuspiirteiden on sanottu edustavan tyypillistä barokkia.[2]

Murrettujen kirjainten jälkeisiä kirjaintyylejä ovat voimakkaasti kallistunut kaunokirjoitus (englantilainen kursiivi, 1600-luku), ehkä roomalaisten kirjaintyyleistä ja karoliinisesta minuskelista ammentanut antiikva[3][4], egyptienne (1800-luvun Ranska) ja äärimmäisen yksinkertaistettu, selkeä ja tasavahvuinen groteski (1800-luvun alun Englanti, 1900-luvun alku).

Suomessa goottilaiset kirjaimet säilyttivät Ruotsin ja Saksan vaikutuksesta asemansa painetussa tekstissä aina 1900-luvun alkuun asti.[5]

Näytteitä eri kirjaintyyleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Goottilaiset kirjaintyypit.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Numminen, Ahto ja Eriksson, Olof: Tekstauskirja. Keuruu: Otava, 1980. ISBN 951-1-05507-0. s. 7-9, 32-38, 46-48,
  • Claminson, Ralph (toim.): Kalligrafian taito. Multikustannus, 2007. ISBN 978-952-468-140-7.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Prof. Claminson esittää rotundan kehittyneen goottilaisesta kirjaimistosta; Claminson s. 92
  2. Numminen & Eriksson s. 38
  3. Numminen & Eriksson, s. 9
  4. Claminson 2007, s. 10
  5. http://www.viestintaliitto.fi/kirjatyo/2004/12/muut/