God Defend New Zealand

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Musiikkinäytteet

"God Defend New Zealand"

God Defend New Zealandin sävelmä.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

God Defend New Zealand (”Jumala varjelkoon Uutta-Seelantia”) on toinen Uuden-Seelannin kansallislauluista. Toinen maan kansallislaulu on Ison-Britannian ja Kansainyhteisön kansallislaulu ”God Save the Queen”. Vaikka kummankin kansallislaulun status on yhtäläinen, ”God Defend New Zealand” on Uudessa-Seelannissa yleisesti tunnetumpi.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulun sanoittanut Thomas Bracken.
John Joseph Woodsin laululle tekemät nuotit.

Laulun ”God Defend New Zealand” sanoitti uusiseelantilainen runoilija Thomas Bracken 1870-luvulla. Runon säveltämiseksi julistettiin 1876 kilpailu, jonka pääpalkintona oli kymmenen brittiläistä guineaa, eli nykyrahassa noin 1 500 dollaria. Voittajan päättivät melbournelaiset muusikot Alberto Zelman, Julius Siede ja Thomas Zeplin. Kilpailun voitti lawrencelainen katolilaisen koulun rehtori John Joseph Woods. Laulun esitti ensimmäisen kerran Lydia Howarde Burlesque joulupäivänä 1876 dunediniläisessä Queen’s Theatressa. Laulun nuotit julkaistiin helmikuussa 1878. Saman vuoden lokakuussa Thomas Henry Smith julkaisi otagolaisessa sanomalehdessä maorinkieliset sanat laululle nimellä Aotearoa.[1]

John Woods käytti paljon aikaa laulun tunnetuksi tekemiseen. Sitä mainostettiin Uuden-Seelannin kansallislauluna, vaikka sillä ei vielä ollut virallista asemaa. Woods lähetti laulun nuotit eri kouluille, muusikoille ja merkkihenkilöille. Hän sai jopa Richard John Seddonin antamaan kopion kuningatar Viktorialle vuonna 1897. Laulu otettiin hyvin vastaan Uudessa-Seelannissa ja sitä alettiin esittää tärkeissä tilaisuuksissa etenkin Otagossa.[1]

1930-luvulla maan posti- ja telegrafilaitoksen pääinsinööri James McDermott alkoi lobata ”God Defend New Zealandin” nostamista viralliseksi kansallislauluksi. Taakseen hän sai sisäministeri Joseph Heenanin. Maan 100–vuotisjuhlien lähestyessä vuonna 1938 juhlaneuvosto suositteli hallitukselle laulun käyttöönottoa kansallislauluna. Laulu virallistettiinkin vuonna 1940, ja valtio sai haltuunsa tekijänoikeudet laulun sävelmään ja sanoihin. Laululla ei kuitenkaan ollut vielä kansallislaulun asemaa.[1]

Tuki laulun nostamiselle kansallislauluksi nousi urheilun kasvaneen suosion myötä toisen maailmansodan aikana. ”God Defend New Zealandia” laulettiin esimerkiksi Kansainyhteisön kisoissa, mutta olympialaisissa sai esittää vain virallisen kansallislaulun, joka Uudella-Seelannilla oli edelleen Yhdistyneen kuningaskunnan ”God Save the Queen”. Keskustelu asiasta kiihtyi vuoden 1968 olympialaisten jälkeen. Vuoden 1972 ja 1976 olympialaisissa ”God defend New Zealandia” soitettiin mitalliseremonioissa ja vuonna 1976 parlamentille esitettiin vetoomus laulun aseman kohottamisesta. Päätös sen asemasta tehtiin seuraavana vuonna 1977, kun laulusta tehtiin maan toinen kansallislaulu.[1]

Vuonna 1995 syntyi kiista laulun sanojen tekijänoikeuksista, kun EMI Australia varoitti nelsonilaisen koulun musiikkifestivaalien järjestäjiä siitä, että he eivät voineet käyttää sanojen valokopioita tai harjoitusnauhoja ilman rahallista korvausta. Tekijänoikeuslautakunta ratkaisi kuitenkin asian päättämällä, että laulun tekijänoikeudet olivat siirtynet public domainiin jo 1980-luvulla. Toinen kohu nousi, kun maorilaulaja Hinewehi Mohi esitti ”God Defend New Zealandin” Rugby World Cupissa ennen All Blacksien ja Englannin välistä ottelua vuonna 1999. Mohi esitti laulun ensimmäisen säkeistön vain maorin kielellä, josta nousi maassa kiihkeä väittely. Tapahtuman tuloksena ensimmäisen säkeistön esittäminen sekä maoriksi että englanniksi sai yleisen hyväksynnän.[2] Tavasta tuli tavallinen etenkin urheiluun liittyvissä tapahtumissa[3].

Sanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englanninkieliset sanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulussa mainittu ”Pacific's triple star” on keskustelua herättänyt ilmaisu, jolle ei ole virallista selitystä. Bracken ei jättänyt jälkeensä viitteitä termin merkityksestä. Uskottavimman selityksen mukaan termi liittyy maan kolmeen suurimpaan saareen (Pohjoissaari, Eteläsaari ja Stewartinsaari (Rakiura).[2][4]

Maorinkieliset sanat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laulun maorinkielisestä versiosta on käytetty useita eri väärin käänettyjä versioita. Esimerkiksi laulussa esiintyvä termi Whakarangona on käännetty väärin Whakarongona. Sanojen merkitys on sama, mutta alkuperäinen teksti käyttää edellistä muotoa. Samoin alkuperäisessä versiossa käytetty Jumalaa tarkoittava sana Ihowā käänetään välillä muotoon Ihoa. Virhe on kuitenkin ollut pitkään niin yleinen, että sitä voidaan pitää hyväksyttävänä.[4]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistolaatta God Defend New Zealandin ensimmäisellä esityspaikalla Dunedinissä.

Eri tilaisuuksissa voidaan käyttää molempia kansallislauluja, mutta niistä esitetään tilanteesta riippuen vain toinen. ”God Save the Queen” esitetään yleensä kunigattareen tai kuningasperheeseen sekä kenraalikuvernööriin liittyvissä tilanteissa. ”God Defend New Zealandia” käytetään, kun halutaan korostaa Uuden-Seelannin identiteettiä. Molemmat esitetään esimerkiksi parlamentin avajaisissa ja ANZAC-päivänä. Virallisia ohjeita englannin ja maorinkielisten versioiden esittämisestä ei ole, ja niiden esitysjärjestys voidaan päättää itsenäisesti. Laulun sanoja ei saa kuitenkaan itse muuttaa.[5]

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

”God Defend New Zealand” on saanut ”God Save the Queenin” tavoin osakseen myös kritiikkiä. Sen sanoitusta on esimerkiksi syytetty liian tunteileviksi, kuluneiksi, kiihkoileviksi ja häpeällisiksikin. Osa laulun sanoista ja käsitteistä on vanhentuneita, kuten esimerkiksi ilmaisut thee, thy ja nation’s van. Jotkut ovat edelleen esittäneet, että laulu on liian vanhentunut 2000-luvulle. Tämä erityisesti siitä syystä, että sanoitusta on pidetty liian uskonnollisena. Laulun sanoitukseen on joiltakin tahoilta esitetty muutoksia ja sen muuttaminen on teoriassa mahdollista, mutta ei kovin todennäköistä.[2]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Nancy Swarbrick: National anthems - History of ‘God defend New Zealand Te Ara - the Encyclopedia of New Zealand. Viitattu 4.6.2012. (englanniksi)
  2. a b c Nancy Swarbrick: National anthems - Analysing the anthems Te Ara - the Encyclopedia of New Zealand. Viitattu 4.6.2012. (englanniksi)
  3. Nancy Swarbrick: National anthems - New Zealand’s anthems Te Ara - the Encyclopedia of New Zealand. Viitattu 4.6.2012. (englanniksi)
  4. a b History of God Defend New Zealand mch.govt.nz/anthem. Viitattu 4.6.2012. (englanniksi)
  5. Protocols mch.govt.nz/anthem. Viitattu 4.6.2012. (englanniksi)