Gjógv

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gjógv
Näkymä Gjógvin kylään. Rotko sijaitsee kuvassa etualalla ennen asutusta.
Näkymä Gjógvin kylään. Rotko sijaitsee kuvassa etualalla ennen asutusta.
Gjógvin sijainti Färsaarilla.
Gjógvin sijainti Färsaarilla.

Koordinaatit: 62°19′30″N, 06°56′27″W

Valtio Tanska
Itsehallintoalue Färsaaret
Kunta Sunda
Väkiluku (1.1.2013) 31
Aikavyöhyke UTC+0
 – Kesäaika UTC+1
Postinumero FO 476[1]











Gjógv on kylä Eysturoyn saaren pohjoisrannikolla Färsaarilla.[1] Kylä kuuluu Sundan kuntaan, ja asukkaita siellä oli vuonna 2013 yhteensä 31.[2]

Kylän vanha koulu on valmistunut vuonna 1884 ja kirkko puolestaan on vuodelta 1929.[1] Valkoiseksi ja vihreäksi maalattu kirkko on paikallisesti merkittävä, sillä se on Färsaarten ensimmäinen kirkko, jossa alettiin pitää kirkollisia toimituksia fäärin kielellä. Tämä oli merkittävä askel fäärin hyväksymisessä saariryhmän kansalliskieleksi emämaan kielen, tanskan, sijaan.[3][4] Kirkon takana on pieni aidattu puutarha pensaineen ja muine kasveineen. Puutarhassa on äitiä ja tämän kahta lasta esittävä veistos, joka tuijottaa merelle. Veistoksen yhteydessä olevassa laatassa on kaiverrettuna kaikkien merellä henkensä menettäneiden kalastajien nimet. Esimerkiksi puolet Gjógvin aikuisikäisestä miesväestöstä hukkui vuonna 1870, kun kaksi kahdeksan hengen venettä kaatui.[3]

Gjógvissa on muun muassa vierasmaja sekä kahvila, joka myös tarjoaa majoituspalveluita ja järjestää veneretkiä lähivesille. Gjógviin kulkee muutama linja-auto päivässä Oyrarbakkin kylästä. Linja-autot ajavat Funningurin kylän kautta.[4]

Gjógvin rotko, joka muodostaa hyvän luonnonsataman.
Gjógvin keskustaa. Taka-alalla kylän kirkko.

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gjógvin kylä sijaitsee Eysturoyn saaren pohjoisrannikolla Färsaarten pohjoiskolkassa[1] vastapäätä Kalsoyn saarta.[4] Kylän lounaispuolella sijaitsee Färsaarten korkein kohta, 882-metrinen Slættaratindur.[3] Gjógv tunnetaan kylän vieressä sijaitsevasta mereen yhteydessä olevasta rotkosta, joka muodostaa luonnonsataman. Kalastusveneet voivat ajaa rotkon pohjukkaan saakka, josta ne voidaan vetää luiskaa pitkin tyrskyiltä suojaan. Fäärinkielinen nimi ”Gjógv” tarkoittaakin rotkoa.[1]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oheisessa taulukossa esitetyt Gjógvin väkiluvut pohjautuvat Färsaarten tilastokeskuksen (fääriksi Hagstova Føroya) tietoihin.[2]

Vuosi Väkiluku yhteensä Miehiä Naisia
1985 89 50 39
1987 82 44 38
1989 74 40 34
1991 62 35 27
1993 64 35 29
1995 65 34 31
1997 65 32 33
1999 64 33 31
2001 55 26 29
2003 53 26 27
2005 54 27 27
2007 49 25 24
2009 41 21 20
2011 39 21 18
2013 31 18 13

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Gjógv Faroeislands.dk. Viitattu 21.4.2013. (englanniksi)
  2. a b Population 1. January by village/city, year and gender Hagstova Føroya. Viitattu 21.4.2013. (englanniksi)
  3. a b c Proctor, James: Faroe Islands, s. 102–104. 2. painos. Bradt Travel Guides, 2008. ISBN 1841622249. Teoksen verkkoversio (viitattu 21.4.2013). (englanniksi)
  4. a b c Stone, Andrew et al.: Scandinavian Europe, s. 124. Lonely Planet, 2009. ISBN 1741049288. Teoksen verkkoversio (viitattu 21.4.2013). (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]