Giovanni van Bronckhorst
| Henkilötiedot | ||
|---|---|---|
| Koko nimi | Giovanni Christiaan van Bronckhorst | |
| Syntymäaika | 5. helmikuuta 1975 (ikä 38) | |
| Syntymäpaikka | ||
| Pelipaikka | vasen laitapuolustaja | |
| Pituus | 178 senttimetriä | |
| Lempinimi | Gio | |
| Seura | ||
| Seura | lopettanut uransa | |
| Pelinumero | - | |
| Maajoukkue | ||
Giovanni Christiaan "Gio" van Bronckhorst (s. 5. toukokuuta 1975 Rotterdam, Alankomaat) on alankomaalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan puolustaja. Hän edustaa Alankomaiden pääsarjassa Eredivisiessä pelaavaa rotterdamilaista Feyenoordia.
Bronckhorst aloitti jalkapalloilun Feyenoordin juniorijoukkueissa jo pikkupoikana. Seuran edustusjoukkueeseen hän nousi kaudeksi 1992–1993 ja kauden 1993–1994 hän pelasi lainasopimuksella Waalwijkissä. Kaudeksi 1998–1999 van Bronckhorst siirtyi 5,5 miljoonalla punnalla Rangersiin, jossa voitti vuonna 2000 Skotlannin liigamestaruuden. Vuonna 2000 hän siirtyi 8,5 miljoonan punnan siirtosummalla Arsenaliin, jossa ei kuitenkaan viihtynyt lainkaan kärsittyään muun muassa loukkaantumisista. Kaudeksi 2003–2004 hän siirtyi Barcelonaan, jossa voitti kausilla 2004–2005 ja 2005–2006 Espanjan pääsarjamestaruuden ja jälkimmäisellä kaudella myös Mestarien liigan. Kesällä 2007 van Bronckhorst palasi takaisin Feyenoordiin.
Alankomaiden maajoukkueessa Bronckhorst debytoi 31. elokuuta 1996 ottelussa Brasiliaa vastaan. Hän on ollut mukana MM-kilpailuissa 1998 sekä EM-kilpailuissa 2000 ja 2004. Van Bronckhorst edusti Hollantia myös vuoden 2006 maailmanmestaruuskisoissa, sekä 2008 EM-kisoissa. Van Bronckhorst kruunasi maajoukkueuransa hienosti MM-hopealla vuoden 2010 MM-kisoissa. Hän teki monien mielestä kisojen hienoimman maalin noin 30 metristä tolpan kautta vasemmalla jalallaan.[1]
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Hollanti eteni MM-finaaliin kaleva.fi. Viitattu 21.10.2010.
)
2 de Vrij | 4 Bahia | 5 de Cler | 6 El Ahmadi | 7 Schaken | 8 Fer | 10 Bruins | 11 Tomasson | 14 Auassar | 15 Mokotjo | 16 Darley | 17 Mulder | 18 van Dijk | 19 Lumb | 20 Vlaar | 21 Fernández | 22 Biseswar | 23 Cissé | 24 Smolov | 25 Wijnaldum | 26 van Haaren | 27 Leerdam | 28 Bart Schenkeveld | 30 Castaignos | 31 Cabral | 32 Martins Indi | Valmentaja Been
1 van der Sar | 2 Reiziger | 3 Stam | 4 F. de Boer | 5 Numan | 6 Jonk | 7 R. de Boer | 8 Bergkamp | 9 Kluivert | 10 Seedorf | 11 Cocu | 12 Zenden | 13 Ooijer | 14 Overmars | 15 Bogarde | 16 Davids | 17 van Hooijdonk | 18 de Goeij | 19 van Bronckhorst | 20 Winter | 21 Hasselbaink | 22 Hesp | Valmentaja Hiddink
1 van der Sar | 2 Jaliens | 3 Boulahrouz | 4 Mathijsen | 5 van Bronckhorst | 6 Landzaat | 7 Kuyt | 8 Cocu | 9 van Nistelrooy | 10 van der Vaart | 11 Robben | 12 Kromkamp | 13 Ooijer | 14 Heitinga | 15 de Cler | 16 Maduro | 17 van Persie | 18 van Bommel | 19 Vennegoor of Hesselink | 20 Sneijder | 21 Babel | 22 Timmer | 23 Stekelenburg | Valmentaja van Basten
1 van der Sar | 2 Ooijer | 3 Heitinga | 4 Mathijsen | 5 van Bronckhorst | 6 de Zeeuw | 7 van Persie | 8 Engelaar | 9 van Nistelrooy | 10 Sneijder | 11 Robben | 12 Melchiot | 13 Timmer | 14 Bouma | 15 de Cler | 16 Stekelenburg | 17 de Jong | 18 Kuyt | 19 Huntelaar | 20 Afellay | 21 Boulahrouz | 22 Vennegoor of Hesselink | 23 van der Vaart | Valmentaja van Basten
1 Stekelenburg | 2 van der Wiel | 3 Heitinga | 4 Mathijsen | 5 van Bronckhorst | 6 van Bommel | 7 Kuyt | 8 de Jong | 9 van Persie | 10 Sneijder | 11 Robben | 12 Boulahrouz | 13 Ooijer | 14 de Zeeuw | 15 Braafheid | 16 Vorm | 17 Elia | 18 Schaars | 19 Babel | 20 Afellay | 21 Huntelaar | 22 Boschker | 23 van der Vaart | Valmentaja van Marwijk
Sivulta puuttuu