Giotto di Bondone

Wikipedia
Ohjattu sivulta Giotto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Giottoa esittävä patsas Firenzessä Uffizin lähellä
Jeesuksen syntymä (yksityiskohta)
Juudaksen suudelma Scrovegnin kappelissa Padovassa.
Giotton kellotorni Firenzessä.
Dante Bargellon kappelissa.

Giotto di Bondone (1267 Vespignano8. tammikuuta 1337 Firenze), paremmin tunnettu nimellä Giotto, oli firenzeläinen taidemaalari, arkkitehti ja kuvanveistäjä. Giotto syntyi Vespignanon kylässä, Colle di Vespignanossa, parikymmentä kilometriä Firenzen keskustasta. Hänen isänsä, Bondone, oli maatyöläinen ja oppimaton mies. Giottoa pidetään merkittävimpänä gotiikan maalaustaiteen edustajana. Hän oli taiteen uudistaja, joka nosti piirustustaidon jälleen arvoonsa.[1]Hänen ympärilleen muodostui jo varhain ihailevien oppilaiden laaja piiri.[2]

Uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Giotton kerrotaan jo kymmenvuotiaana osoittaneen poikkeuksellista lahjakkuutta niin älyllisesti, taiteellisesti ja muutoinkin. Giotton toimiessa kymmenvuotiaana lammaspaimenena hänen kerrotaan toteuttaneen taiteellisia taipumuksiaan piirtelemällä kiviin, kallioihin ja maahan. Tästä alkoi myös Giotton ura taiteilijana. Vasari kertoo teoksessaan Taiteilijaelämäkertoja, kuinka Cimabuen ollessa matkalla Firenzestä Vespignanoon hoitamaan asioitaan kohtasi Giotton paimentamassa lampaita. Cimabue seurasi kun Giotto piirteli terävällä kivellä kalliolle lampaitaan. Vaikka Giottolla ei ollutkaan taiteellista koulutusta, piirrokset tekivät vaikutuksen Cimabueen, joka kysyi tahtoisiko Giotto tulla hänen oppilaakseen. Isä Bondonen annettua luvan nuori Giotto muutti Cimabuen luokse Firenzeen. Cimabuen opetuksen ja luonnollisen lahjakkuutensa avulla Giotto kehittyi nopeasti ja saavutti lopulta tason, joka ohitti kokonaan Cimabuen omien oppien taustalla olleen karkeapiirtoisemman kreikkalaisvaikutteisen tyylin.[1][3]

Maalaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Giotton ensimmäisiä julkisia töitä olivat Badian kirkon alttaritaulut Firenzessä. Näistä varhaisista töistä ilmeni Giotton kyky kuvata tunteita ja tunnetiloja. Alttaritaulua on pidetty erityisen kiitettävänä Neitsyt Marian ilmeen osalta, joka kuvastaa tämän pelkoa arkkienkeli Gabrielin tervehtiessä Mariaa.

Maalauksissa ilmenevä henkilöiden luonnollisuus, ilmeiden, asentojen ja toimien aitous olikin ominaista Giotton maalauksille. Esimerkkejä tästä löytyy lukuisista Giotton maalauksista, kuten Pyhän Fransiskuksen kuolemaa esittävässä maalauksessa, jossa tunteiden katsotaan ilmenevän erityisen hyvin fransiskaani-veljien surevista ilmeistä. Vastaavasti Johannes Kastajaa esittävässä teoksessa Herodesta palvelemaan kiirehtivien palvelijoiden olemusta on pidetty kiitettävänä. Olemusten ja ilmeiden osalta Vasari luonnehtikin Giotton kuvausta itämaan tietäjistä katsomassa Neitsyt Mariaa kohti Kristus-lapsen kurkottaessa tietäjiin sanoilla: "ettei se voisi olla koskettavampi tai kauniimpi."

Ilmeiden ja olemusten lisäksi Giotton taiteessa merkittävänä yksityiskohtana on pidetty sitä tarkkuutta, jolla hän on kuvannut menneiden aikojen asuja. Lisäksi Giotton maalausten katsotaan myös osoittavan kykyä varsin vaihteleviin sommitelmiin. Giotton maalauksissa on myös aiempaa enemmän realismia. Esimerkkinä tästä pidetään muun muassa merimiehiä kuvaavaa teosta, jossa muille merimiehille puhuva mies sylkee nostaen samalla käden kasvoilleen.

Vuonna 1305 Giotto sai valmiiksi 37 raamatun aiheisiin liittyvää seinämaalausta Scrovegnin kappelissa, Padovassa. Maalausten ilmeikkyys ja todentuntuisuus laskostuvine vaatteineen ja kolmiulotteisuuksineen herättivät tuolloin suurta huomiota.[3]

Veistokset ja arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisiä kuvanveistotaiteen töitä Giotton uralla oli Arezzon herran ja piispan Guido Tarlati da Pietramalan hautamuistomerkki, jonka edesmenneen veli tilasi Giottolta. Haudan olikin tarkoitus kuvastaa edesmenneen suuruutta niin maallisena kuin henkisenäkin herrana. Da Pietramala kun oli ollut myös Toscanan Ghibelliini-puolueen johtaja. Vaikka Giotto suunnittelikin hautamuistomerkin, itse kuvanveistosta huolehti ulkopuolinen taiteilija.

Sittemmin Giotto siirtyi arkkitehtuurin pariin ja loi suunnitelmat Campanile Santa Maria del Fioren toteuttamiseksi. Kyseinen työ oli Firenzen tuomiokirkon kellotorni, josta nykyisin käytetään usein nimitystä "Giotton kellotorni".

Giotto suunnitteli kellotorniin sen koristelun paitsi piirtämällä, myös toteuttamalla osan reliefeistä marmorisina luonnoksina. Alun perin kellotornin piti päättyä korkeaan pyramidiin, mutta sitä ei toteutettu.

Kun työt kellotornin rakentamiseksi alkoivat, Firenzen kaupunki sitoutui maksamaan Giottolle sadan floriinin vuosittaisen avustuksen, jota tuohon aikaa pidettiin valtaisana summana. Tätä vastaan Giotto valvoi kellotornin valmistumista.

Giotto menehtyi ennen tornin valmistumisesta ja Taddeo Gaddi valvoi rakennustöiden viimeistelyä.

Giotto henkilönä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkomuodoltaan ilmeisen rujo[3] Giotto oli henkilönä varsin pidetty ja hyvän seuramiehen maineessa. Hänen luonnettaan on pidetty ulospäinsuuntautuneena ja humoristisena. Hänen luonnettaan kuvaavia tarinoita on useita, mutta hänen työskennellessään Napolin kuninkaan palveluksessa, kuninkaan kerrotaan viihdyttäneen itseään viettämällä päiviä seuraten Giotton maalaamista ja laskemalla leikkiä taiteilijan kanssa.

Giotton kerrotaan myös harrastaneen kepposia. Opiskellessaan Cimabuen luona Giotto muun muassa maalasi Cimabuen maalaaman hahmon päälle kärpäsen, jota Cimabue piti niin luonnollisen näköisenä, että yritti pariin otteeseen hätistää sitä pois.

Giotto tunsi Danten, josta maalasi myös muotokuvan.

Teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Giotto di Bondone.

Lähteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • André Held ja D. W. Bloemena (toim.): Länsimainen maalaustaide - Gotiikka, WSOY 1964
  • Giorgio Vasari:Taiteilijaelämäkertoja Giottosta Michelangeloon, 2. painos, s. 55–72 sekä s. 386–388, Kustannusosakeyhtiö Taide 1997, ISBN 951-608-006-5
  • Virtual Uffici

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Vasari, s. 56
  2. André Held ja D. W. Bloemena, s. 19
  3. a b c Tieteen kuvalehti Historia 3/2014, s.76