Giorgos Alkaios

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Giorgos Alkaios
Γιώργος Αλκαίος
Giorgos Alkaios Crop.jpg
Alkaios Eurovision laulukilpailussa Oslossa vuonna 2010
Syntynyt 24. joulukuuta 1971 (ikä 42)
Kotipaikka Ateena, Kreikka
Aktiivisena 1989-
Tyylilajit Pop
Ammatit Laulaja
Levy-yhtiöt BMG Greece
Sony Music Greece
Alpha Records
Virus Music
Friends Music Factory

Giorgos Alkaios (s. 24. joulukuuta 1971 Ateena, Kreikka), syntymänimeltään Giorgos Vasiliou, on kreikkalainen popmuusikko. Hänen uransa alkoi, kun hän esiintyi kreikkalaisessa tosi-tv-ohjelmassa. Alkaiosin ensimmäinen single "Ti Ti" nosti hänet tunnetuksi kotimaassaan. Hänen omaleimainen musiikkityylinsä yhdistelee kreikkalaisia ja itämaalaisia elementtejä yhdessä modernin pop-musiikin kanssa. Tähän mennessä hänellä on viisi platinaa ja yhdeksän kultaa myynyttä albumia. Alkaios myös edusti Kreikkaa Eurovision laulukilpailussa vuonna 2010 laulullaan "OPA". Kappaleella Alkaios oli kahdeksas.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkaios syntyi Ateenassa kreikkalais-portugalilaisille vanhemmilleen. Heti hänen syntymänsä jälkeen perhe muutti Bostoniin, Yhdysvaltoihin, missä he asuivat kolme vuotta. Hieman vanhempiensa eron jälkeen, Alkaioksen ollessa kolmevuotias, hän muutti isänsä kanssa takaisin Kreikkaan. Etupäässä isoäitinsä kasvattamana Alkaios asui Halandrissa ja vietti kesät Salaminassa ystäviensä ja sukulaistensa kanssa. Ensimmäisen työnsä hän sai 12-vuotiaana. Nuoresta iästä alkaen, Alkaios näytti rakkautensa musiikkiin ja urheiluun. Kuusitoistavuotiaana hän keskeytti lukion tullakseen sähköasentajaksi.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 1989 Alkaios esiintyi 17-vuotiaana kreikkalaisessa tosi-tv-ohjelmassa "Ela Sto Fos" (Tule valoon), jossa esiintyi 1500 uutta näyttelijää, laulajaa ja tanssijaa. Samana vuonna, kesällä, hän osallistui Minoa Vouonakin näytelmän "Sofoklis 'Antigone" koe-esiintymiseen, ja hänet valittiin näytelmään. Samalla hänestä tuli nuorin historiallisessa näytelmässä näytellyt näyttelijä ja nuorin historiallisessa teatterissa esiintynyt näyttelijä. Samana kesänä Alkaios päätti keskittyä teatterin sijasta musiikkiin. Kesällä 1991 Alkaios kiersi Kreikkaa yhdessä Christos Dantisin kanssa ja saman vuoden syyskuussa hän osallistui Thessaloniki-laulukilpailuun kappaleella "Den Me Theleis Tolmiro", ja alkoi virallisesti käyttää nimeä Alkaios syntymänimensä sijasta. Voitettuaan kilpailun Alkaios solmi levytyssopimuksen BMG Greece -levy-yhtiön kanssa. Ennen esikoisalbuminsa julkaisua Alkaios alkoi kirjoittaa lauluja muille artisteille, kuten Alexialle ja Notis Sfakianakisille.

Esikoisalbumi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1992 Alkaios julkaisi esikoisalbuminsa Me Ligo... Trak. Ensimmäiseltä albumilta julkaistusta singlestä "Ti Ti" tuli menestys Kreikassa ja se oli yksi ensimmäisestä kreikkalaisista kappaleista, mitkä yhdistelivät itämaista musiikkia yhdessä länsimaisen pop-musiikin kanssa. Seuraavien yhdeksän vuoden ajan Alkaios teki yhteistyötä Gavrilis Panztisin kanssa ja monet sinä aikana julkaistuista albumeista myivät kultaa tai platinaa, kuten Anei Logou, Entos Eaftou ja En Psihro. Noina vuosina hänen tavaramerkikseen tuli musta, oikeaan käteen sidottu huivi.

Myöhempi menestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1998 Alkaios solmi levytyssopimuksen Sony Music Greece -levy-yhtiön kanssa. Pian sen jälkeen hän julkaisi uuden albumin, Ixoi Siopis, joka oli täysin erilainen kuin aiemmat Alkaiosin levyt. Sitä myytiin kultaa alle vuorokaudessa ja myöhemmin platinaa. Seuraavana vuonna Alkaiosilta ilmestyi uusi albumi, Sirmatoplegma, joka menestyi yhtä hyvin. Turkkilainen jalkapallojoukkue Galatasaray valitsi albumin samannimisen singlen hymnikseen. Vuonna 2000 Alkaios julkaisi albumin nimeltä Pro Ton Pilon ja seuraavana vuonna Oxigono, jotka myivät molemmat kultaa.

Vuonna 2003 Alkaios solmi levytyssopimuksen Alpha Recordsin kanssa, ja hieman sen jälkeen hänen yhdestoista studioalbuminsa, Kommatia Psihis, julkaistiin. Kaksi vuotta myöhemmin Alkaios julkaisi livealbumin Live Tour, joka sisälsi kolme cd:tä. Vuonna 2006 Alkaios solmi levytyssopimuksen Virus Music -nimisen levy-yhtiö kanssa.

Marraskuussa 2008 hän perusti oman levy-yhtiön, Friends Music Factoryn, ystävänsä Dionysis Schinasin kanssa. Vuonna 2010 Alkaios valittiin edustamaan Kreikkaa Eurovision laulukilpailuun kappaleella "OPA".

Friends Music Factory[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Friends Music Factory on Alkaiosin ja hänen ystävänsä, muusikko Dionysis Schinasin marraskuussa 2008 perustama itsenäinen levy-yhtiö. Muut artistit ja levy-yhtiön työntekijät auttoivat vuoden 2010 Eurovision laulukilpailun edustuskappaleen "OPA" kirjoittamisessa.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Me Ligo Trak (1992)
  • Koita Me (1993)
  • Den Peirazei (1994)
  • Anei Logou (1995)
  • Entos Eaftou (1996)
  • En Psihro (1997)
  • Ihi Siopis (1998)
  • Sirmatoplegma (1999)
  • Pro Ton Pilon (2000)
  • Oxygono (2001)
  • Kommatia Psihis (2003)
  • Aithousa Anamonis: Special Edition (2004)
  • Nihtes Apo Fos (2006)
  • Eleftheros (2007)
  • To Diko Mas Paramithi (2008)

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ta Dika Mou Tragoudia (1998)
  • Ta Tragoudia Mou (2002)

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Live Tour (2005)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.