Gilbertus Porretanus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Gilbertus Porretanus

Gilbertus Porretanus (lat. Gilbertus Pictaviensis, ransk. Gilbert de la Porrée, 10704. syyskuuta 1154) oli ranskalainen skolastinen loogikko ja teologi.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gilbertus oli kotoisin Poitiersistä. Hänen opettajinaan toimivat Bernardus Chartreslainen ja Anselm Laonlainen. Hän itse toimi opettajana Chartresissa noin 20 vuotta, ja luennoi sen jälkeen dialektiikasta ja teologiasta Pariisissa vuodesta 1137. Vuonna 1141 hän palasi Poitiersiin, ja seuraavana vuonna hänet valittiin kaupungin piispaksi.

Hänen opetuksena pyhästä kolminaisuudesta oli heterodoksinen ja sai siksi kirkon tuomion. Reimsin synodi hankki paavin hyväksynnän neljälle Gilbertin teesejä vastaan esitetylle vastaväitteelle, ja hänen teoksensa määrättiin tuomituiksi kunnes ne korjataan vastaamaan kirkon oppia. Gilbertus vaikuttaa nöyrtyneen tuomioon hiljaisesti. Hän teki määrätyt korjaukset, ja pysyi hyvissä väleissä vastustajiensa kanssa kuolemaansa saakka.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gilbertus on lähes ainoa 1100-luvun loogikko, jota myöhemmät suuremmat skolastikot ovat lainanneet. Hänen logiikan alan pääteoksensa, tutkielma De sex principiis ("Kuusi prinsiippiä"), sai lähes yhtä paljon kunnioitusta kuin Aristoteleen logiikan alan teokset. Teosta kommentoitiin laajalti, muun muassa Albert Suuren toimesta. Teoksen maine sai Danten mainitsemaan Gilbertuksen kunnianimellä Magister sex principiorum. Tutkielma käsittelee Aristoteleen teoksessa Kategoriat määrittelemiä kategorioita, erityisesti kuutta alempiarvoisempaa kategoriaa. Gilbertus erotti Aristoteleen kymmenen kategoriaa kahteen luokkaan, joista ensimmäinen on välttämättömien kategorioiden luokka, ja toinen niistä johdettujen kategorioiden luokka. Välttämättömiin (formae inhaerentes) kuuluivat tiukassa merkityksessä ainoastaan substanssi, kvantitetti, kvaliteetti ja suhteessa oleva. Jäljelle jääneet kuusi, eli paikka, aika, asento, omistaminen, tekeminen ja tekemisen kohteena oleminen olivat suhteellisia ja alempiarvoisia (formae assistentes). Ehdotus on mielenkiintoinen, mutta sillä ei ole ollut paljonkaan merkitystä logiikan tai tietoteorian kannalta. Skolastiikan historian kannalta Gilbertuksen realismin aikaansaamat teologiset seuraamukset ovat olleet mielenkiintoisempia.

Tutkielmassaan De Trinitate ("Kolminaisuudesta"), joka on joskus virheellisesti laitettu Boëthiuksen nimiin, hän käsittelee metafysiikkaa. Hän toteaa, että puhdas tai abstrakti olemus on luonnossa ensisijainen suhteessa kaikkeen muuhun. Tämä puhdas olemus on Jumala, joka tulee erottaa tuntemastamme kolmiyhteisestä Jumalasta. Jumala on käsittämätön, eikä kategorioita voida soveltaa hänen olemassaolonsa tai olemuksensa määrittelemiseen. Jumalassa ei ole eroja eikä erotuksia, kun taas kaikessa substansissa tai kappaleissa on materian aikaansaama dualiteetti. Puhtaan olemuksen ja substanssien välissä ovat ideat tai muodot, jotka ovat olemassa, vaikka ne eivät olekaan substansseja. Materialisoituneena näitä muotoja kutsutaan nimellä formae substantiales tai formae nativae — ne ovat kappaleiden olennaisin osa, eikä niillä itsellään ole suhdetta kappaleiden aksidensseihin eli niiden satunnaisiin ominaisuuksiin. Kappaleet ovat väliaikaisia, ideat lakkaamattomia ja Jumala ikuinen. Olemassaolon puhtain muoto, jossa Jumala on Jumala, on eri asia kuin ne kolme peroonaa, jotka muodostavat Jumalan substansissa . Muoto eli olennaisin osa on yksi, persoonat eli substanssit kolme. Tämä erotus toisaalta käsitteiden Deitas tai Divinitas ja toisaalta käsitteen Deus välillä sai aikaan Gilbertuksen opin tuomitsemisen.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]