Gibraltarin kasvitieteellinen puutarha

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gibraltarin kasvitieteellinen puutarha

Gibraltarin kasvitieteellinen puutarha eli Alamedan puisto on noin kuuden hehtaarin laajuinen kasvitieteellinen puutarha Gibraltarin eteläosassa. Se perustettiin 1800-luvun alussa asukkaiden virkistäytymistä varten. Paikaksi valittiin Alamedaksi kutsuttu alue, josta oli kaivettu hiekkaa kaupungin rakentamiseen. Osa alueesta oli ollut kasvimaana jossa oli kasvatettu sotaväelle vihanneksia piiritysten aikana, osaa oli käytetty hautausmaana. Se ympäröi Grand Paraden harjoitusaluetta, jossa sotilaat suorittivat viikoittain vahdinvaihdon yli sadan vuoden ajan. Alameda tulee espanjankielen sanasta alamo, joka tarkoittaa hopeapoppelia. Näitä kasvoi aikoinaan Grand Paraden varrella.[1] Puisto pääsi melko huonoon kuntoon 1970-luvulla, mutta 1991 aloitettiin sen kunnostamisprojekti, jonka yhteydessä puistosta tehtiin kasvitieteellinen puutarha. Sen tavoitteisiin kuuluu esitellä Gibraltarin alueen omien lajien lisäksi erilaisia mehikasveja ja kasveja välimerenilmastosta eri puolilta maailmaa, jakaa tietoa ja edistää kasvien ja niiden elinympäristön suojelua.[2]

Monet puutarhan lajeista on tuotu entisistä Brittiläisen imperiumin maista kuten Australiasta ja Etelä-Afrikasta, joihin Gibraltarilla on ollut aikoinaan tiiviit meriyhteydet. Lajien määrä on kasvanut suuresti vuoden 1991 jälkeen.[1]

Puiston perustamisesta määrännyt kuvernööri George Don tilasi sinne myös kaksi muistomerkkiä. Ensimmäinen pystytettiin vuonna 1815 kuvernööri George Augustus Eliottin kunniaksi. Alkuperäisen puusta kaiverretun patsaan tilalle vaihdettiin vuonna 1858 pronssinen rintakuva, joka sijoitettiin marmoripylvään päähän. Patsaan ympärille on aseteltu neljä haupitsia 1700-luvulta.[3]

Wellingtonin herttuan rintakuva paljastettiin vuonna 1819.[1] Puistossa on myös ulkoilmateatteri, matkamuistomyymälä ja entinen puutarhurin asuintalo, 1600-luvun kivirakennus, jossa on nykyisin Gibraltarin luonnosta kertova näyttely.[1]

Puiston kaakkoisosassa on pieni eläintarha. Se sai alkunsa Gibraltarin tullin takavarikoimista uhanalaisista eläimistä, joita oli yritetty salakuljettaa lemmikeiksi.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Gibraltar Botanical Gardens "The Alameda" Government of Gibraltar.. Arkistoitu 14.11.2012. Viitattu 13.9.2012.
  2. Welcome to the Gibraltar Botanic Gardens Gibraltar Botanic Gardens. Arkistoitu 31.5.2012. Viitattu 13.9.2012.
  3. a b Alameda Strolling Guides. Viitattu 13.9.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]