Gheorghe Bibescu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Gherghe Bibescu
Gheorghe Bibescu.
Valakian hospodar
1843 - 1848
Edeltäjä Alexandru II Ghica
Seuraaja Valakian vallankumouksellinen väliaikaishallitus.
Tiedot
Syntynyt 1804
Craiova
Kuollut 1. kesäkuuta 1873 (69 vuotta)
Pariisi
Puoliso Maria Văcărescu
Uskonto Ortodoksinen kirkko

Gheorghe Bibescu (18041873) oli Valakian hospodar (prinssi) vuosien 1843 ja 1848 välillä. Hänen hallitsijakausi päättyi hullun vuoden innoittamaan Valakian vallankumoukseen.

Poliittisen uran alku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bibescu synty Craiovan kaupungissa, Bibescun pajari perheeseen. Opiskeltuaan Pariisissa lakia, hän palasi takaisin synnynseuduilleen ja valittiin Venäjän keisarikunnan muodostamaan tilapäishallitukseen, edustamaan Doljin piirikuntaa Pavel Kiseleffin hallinnossa. Hän kohosi jatkuvasti urallaan ja oli ehdolla hospodariksi edellisissäkin vaalaissa, mitkä voitti Alexandru II Ghica.[1]

Valakian hospodar[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valinta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valakian kansankokous vuonna 1837.

1. tammikuuta vuonna 1843 käytiin ensimmäiset vaalit Valakiassa Venäjän keisarikunnan luoman "perustuslain" pohjalta. Vaalit järjestettiin Ghican hallinnon väärinkäytösten vuoksi.[2] Vaaleissa oli useita ehdokkaita, joista Bibescu ja hänen vanhempi veljensä Barbu Ştirbei olivat Venäjän keisarikunnan suosikkeja. Bibescu valittiin hospodariksi ja häntä tukivat niin konservatistiset pajarit kuin nuoremmat liberatistitkin. Bibescu myönsikin armahduksen Ghica:n valtakautta vastustaneille Romanian liberaaleille.[1]


Trandafiloffin kauppa ja kansankokouksen hajottaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1844 Valakian kansankokous hyväksyi Venäjän keisarikunnan ehdotuksen yksityisomistuksissa olevien kaivosten kansallistamisesta. Jos kaivoksen omistaja ei suostuisi muutokseen, Venäläinen yhtiö pakkolunastaisi sen 12 vuodeksi ja maksaisi tuotosta 10% sen entiselle omistajalle ja 10% Valakialle.[3] Bibescu hyväksyi sopimuksen, mitä kutsuttiin Trandafiloffin kaupaksi, mutta kansankokous vastusti sitä. Edustajat näkivät sen Venäjän keisarikunnan puuttumisena Valakian sisäisiin asioihin. Myöhemmin sopimus peruttiin, mutta koska Bibescu oli jäänyt "kahden tulen väliin" hän hajotti kansankokouksen ruhtinas Nikolai I:sen luvalla 4. maaliskuuta vuonna 1844.[2] Uusien kansankokouksien vaalien alla hän vaiensi opposition hänelle myötämielisten lainsäädäntöelinten avustuksella.[4] Bibescun suosio väheni kansallismielisten parissa, sillä hänen mielestään Romanian kulttuuri ja kieli ei sopinut modernisaatioon, vaan hän perusti ranskan kielisen koulun valtakuntaan.[2]

Vallankumouksen aattona 1848[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Islazin julistus.

Kiseleff kehotti Bibescua järjestämään joulukuussa 1846 uudet kansankokouksen vaalit. Vaalit voitti hospodarille myötämieliset pajarit. Tällä valtuutuksella Bibescu ajoi läpi useita lakialoitteita. Yksi lakialoitteesta koski Ortodoksisen kirkon papistoa, missä kirkon budjetti piti hyväksyttää hospodarilla. Toinen merkittävä lakialoite oli kirkolle ja valtiolle kuuluvien romani orjien vapauttaminen.

Gheorghe Bibescun myötä suhteet Moldavian hallitsijan hospodar Mihail Sturdzan välillä paranivat. Vuodesta 1847 lähtien näiden kahden valtion välillä oli tulliliitto.[2] Tulliliiton myötä hän yritti vähentää ulkopuolisten kauppiaiden ja kiltojen vaikutusvaltaa Valakiassa.[2]

Maria Văcărescu-Bibescu.

Kesällä vuonna 1848 vallankumous puhkesi. Valakian radikaalit ainekset olivat turhaan yrittäneet saada Bibescua puolelleen. 9. kesäkuuta he jättivät Islazin julistuksen. 11. kesäkuuta Bibescu hyväksyi julistuksen ja luopui vallasta. Valtaa ryhtyi käyttämään väliaikainen hallitus, mikä kaatui syyskuussa Osmanien vallatessa Valakian. Vuonna 1859 Bibescu oli jälleen konservatistienehdokkaana kruunuun.

Siviilielämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gheorghe Bibescu oli naimisissä Zoe Brâncoveanun kanssa, minkä myötä hänellä oli oikeus vaimonsa suvun titteleihin ja omaisuuteen. Bibescu joutui kirkon kanssa ongelmiin, sillä vaimonsa mielenterveysongelmien vuoksi haettu ero aiheutti skandaalin. Hän sai lopulta eron vuonna 1845 ja samana vuonna meni naimisiin Maria Văcărescun kanssa Focşanissa. Brâncoveanun suku jatkui kuitenkin hänen pojassaan Grégoire Bibesco-Bassarabassa. (Joka oli kuuluisan kirjailijan Anna de Noaillesin isä.[5])

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hitchins, Keith: Românii, 1774-1866. Oxford University Press, 1998. (englanniksi)
  • Nicolae, Isar: Sub semnul romantismului de la domnitorul Gheorghe Bibescu la scriitorul Simeon Marcovici. University of Bucharest, 2003. ISBN 973-575-818-0. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.10.2012). (romaniaksi)
  • Jelavich, Charles ja Barbara: The establishment of the Balkan national states, 1804-1920. University of Washington Press, 1998. ISBN 0-295-95444-2. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Nicolae, Isar
  2. a b c d e Hitchins, p.212
  3. Jelavich, Charles ja Barbara
  4. Hitchins, s.213
  5. [1] Juutalaisten naisten encyclopedia. (viitattu 9.10.2012) (englanniksi)
Valakian vaakuna Edeltäjä:
Alexandru II Ghica
Valakian hospodar
18431848
Seuraaja:
Väliaikainen hallitus
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja vieraskielisen Wikipedian artikkelista.