Georgi Babakin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Georgi Nikolajevitš Babakin (ven. Гео́ргий Никола́евич Баба́кин; 13. marraskuuta 19143. elokuuta 1971) oli neuvostoliittolainen insinööri, joko oli Lavotškinin suunnittelutoimiston pääsuunnittelija vuodesta 1965 kuolemaansa asti.

Babakin aloitti radiotekniikasta toimien vuodesta 1930 alkaen Moskovan puhelinyhtiön palveluksessa. Vuodet 1943–1949 Babakin kehitti tutkaohjasta ilmatorjuntatykeille toimien Automaatioinstituutissa (VSNITO), jossa nousi pääinsinööriksi.

Babakin liittyi Neuvostoliiton avaruusohjelmaan – tuolloin vielä ohjusohjelma – vuonna 1949 toimien Boris Tšertokin divisioonassa NII-88-instituutissa, joka kehitti ilmatorjuntaohjuksia ja niiden maalinohjausta. Vuonna 1952 hän toimi ryhmässä, joka siirrettiin Lavotškinin toimistoon (OBK-301) kehittämään mannertenvälistä risteilyohjusta ja V-300-ilmatorjuntaohjusta.

Vuonna 1960 Semjon Lavotškin kuoli ilmailunäyttelyssä Babakinin viereen. Toimiston johtoon tuli Vladimir Tšelomei. Siitä tuli itsenäinen yksikkö jälleen vuonna 1965, jolloin Babakin nousi sen johtoon. Sergei Koroljov luovutti Babakinille miehittämättömien kuu- ja planeettaluotainten kehittämisen, koska tarvitsi omat resurssinsa N-1-kuurakettiin.

Babakinin uusi "NPO Lavotškin" kehitti muun muassa Venera-luotaimet. Babakin kuoli juuri ennen Mars 2- ja Mars 3 -avaruusalusten valmistumista. Suunnittelutoimisto jatkoi menestyksellä: Lunohod-kuuajokit, laskeutuja Venukseen, kuukivien hakua robottialuksella. NPO Lavotškinin tutkimuskeskus on Babakinin avaruuskeskus.

Yksi Kuun ja Marsin kraatteri on nimetty Babakinin mukaansa.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]