George Lazenby
George Robert Lazenby (s. 5. syyskuuta 1939 Queanbeyan, Australia) on australialainen malli ja näyttelijä, joka esitti James Bondia elokuvassa Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa (On Her Majesty's Secret Service, 1969). Hän on esiintynyt myös useissa Emmanuellen jatko-osissa vuonna 1993 sekä Batman of the Future -televisiosarjassa vuonna 1999.
George Lazenbya pidettiin hyvin vaativana ja hankalana Bond-näyttelijänä. Miehellä ei ollut lainkaan hiihtokykyjä ja hän piti itseään suuressa arvossa. Bond-tuottajat ja ohjaaja olivat päättäneet jo varsin varhoin, ettei Lazenbya aiota käyttää enää Bondina toistamiseen, vaikka näyttelijällä omien sanojensa mukaan oli sopimus tehdä kaksi James Bond -elokuvaa. Ensimmäisen kerran George Lazenbyn vetäytymisestä Bond-roolista kertoi näyttelijän tiedottaja, minkä vuoksi asia sai valtavat mittasuhteet jo ennen kuin Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa oli saatu edes kuvattua. Alun perin George Lazenby sai Bond-roolin, koska Sean Connery oli vakaasti päättänyt luopua roolista, Roger Moore ei ollut saatavilla ja Timothy Daltonkin piti itseään liian nuorena rooliin. Lazenbyn Bondiksi valitsemiseen kuului kuitenkin myös omalaatuinen tarina: George Lazenby osti Sean Connerylle tehdyn puvun, jota tämä oli käyttänyt Bond-elokuvissaan, kävi parturissa hankkimassa samankaltaisen kampauksen kuin Connerylla ja osti Rolex-kellon. Sitten hän meni samaan aikaan parturiin, jossa tiesi myös Bond-tuottaja Broccolin käyvän ja näin he kohtasivat ensimmäisen kerran[1]. Hän myös valehteli näytelleensä aiemmin Hong Kongissa, Venäjällä ja Euroopassa, koska arveli tämän olevan mahdotonta tarkistaa todeksi.
George Lazenby sai osakseen myös kehuja erityisesti uskottavien taistelukohtaustensa ansiosta. Omien sanojensa mukaan hän halusi olla kuin Sean Connery, kuitenkin vain ulkoisesti. Outona pidetään sitä, että Lazenby sai roolin, vaikka hänellä ei ollut juuri lainkaan näyttelijänkokemusta. Kun elokuva viimein saatiin kuvattua ja valkokankaalle, kävi ilmi, ettei menestys ollut odotusten mukainen; elokuva tuotti noin 82 miljoonaa dollaria, kun esimerkiksi Sean Conneryn edellinen Bond-elokuva tuotti lähes 112 miljoonaa dollaria. Se oli lopullinen isku George Lazenbylle, joka oli ajatellut palaavansa rooliin 1970-luvulla. Kun Sean Connery sitten lopulta suostui palaamaan Bondiksi vielä kerran, katseet kääntyivät jo seuraavaan Bondiin ja George Lazenbyn yhden elokuvan mittainen "Bond-vierailu" unohtui nopeasti.
Lazenby on toistaiseksi nuorin näyttelijä, joka on esittänyt James Bondia. Elokuvan ensi-illan aikaan hän oli 30-vuotias, kun Sean Connery oli 32-vuotias, Roger Moore 46, Timothy Dalton 41, Pierce Brosnan 42 ja Daniel Craig 38-vuotias.
Sisällysluettelo |
Filmografia [muokkaa]
Elokuvat [muokkaa]
| Ilmestymisvuosi | Suomenkielinen nimi | Alkuperäinen nimi | Rooli |
| 1969 | Hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa | On Her Majesty's Secret Service | James Bond |
| 1971 | Ammattisotilas | Universal Soldier | |
| 1974 | Kiveä kovempi Stoner | Tie jin gang da po zi yang guan | Joshua Stoner |
| 1975 | Mies Hongkongista | The Man from Hong Kong | |
| 1976 | Jääpommi | Freeze Bomb | |
| 1976 | Kuningattaren lunnaat | E tan qun hing ying hui | |
| 1977 | Hei, me nauretaan! | The Kentucky Fried Movie | Arkkitehti |
| 1977 | Kuoleman asiamies | Death Dimension | |
| 1984 | Tappomestari II | The Ninja Master II | |
| 1987 | - | Hell Hunters | |
| 1992 | Murhaava katse | Eyes of the Beholder | |
| 1993 | Emmanuellen salaisuus | Emmanuelle's Secret | |
| 1993 | Emmanuellen kosto | Emmanuelle's Revenge | |
| 1993 | Emmanuellen rakkaus | Emmanuelle's Love | |
| 1993 | Emmanuelle Venetsiassa | Emmanuelle In Venice | |
| 1993 | Emmanuelle ikuisesti | Emmanuelle Forever |
Lähteet [muokkaa]
- www.imdb.com
- James Bond - Special Edition collection extras
- "THE WORLD IS NEVER ENOUGH" -Bond-sivusto
Viitteet [muokkaa]
- ↑ James Bond - Special Edition extras - George Lazenbyn haastattelu
Sivulta puuttuu