Geoffrey Kipsang Kamworor

Wikipedia
Ohjattu sivulta Geoffrey Kipsang
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Maa: Kenia
Miesten yleisurheilu
Puolimaratonin MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Kööpenhamina 2014 henkilökohtainen
kilpailu
Hopeaa Hopeaa Kööpenhamina 2014 joukkuekilpailu

Geoffrey Kipsang Kamworor (s. 28. marraskuuta 1992) on kenialainen kestävyysjuoksija.[1]

Kesällä 2010 Kipsang kilpaili Suomessa edustaen Turun Urheiluliittoa.[2] Hän kilpaili muun muassa Eliittikisasarjassa voittaen 3 000 metrin kilpailun Lappeenrannassa ja sijoittuen Kuortaneella 3 000 metrin kilpailussa toiseksi ja Lapinlahdella 5 000 metrin kilpailussa toiseksi.[3] Maastojuoksun MM-kilpailuissa 2011 Kipsang voitti nuorten sarjassa kultaa sekä henkilökohtaisessa kilpailussa että joukkuekilpailussa Kenian joukkueessa.[4] Kaksi viikkoa maastojuoksun MM-kisojen jälkeen hän voitti Berliinissä puolimaratonkilpailun ajalla 1.00.38.[5]

Vuoden 2012 Rotterdamin maratonilla Kipsang toimi jäniksenä.[6] Saman vuoden Berliinin maratonilla hän juoksi ensimmäisen maratoninsa maaliin asti ja sijoittui kilpailussa kolmanneksi ajalla 2.06.12.[7] Helmikuussa 2013 Kipsang voitti puolimaratonin Ra’s al-Khaimassa ajalla 58.54 ja jäi vain kaksi sekuntia Patrick Makaun reittiennätyksestä.[8] Saman vuoden Rotterdamin maratonilla hän sijoittui neljänneksi ajalla 2.09.12.[9]

Vuonna 2014 Kipsang voitti puolimaratonin maailmanmestaruuden ja joukkuekilpailussa hopeaa.[10]

Henkilökohtaiset ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde: IAAF[1]
  • 3 000 metriä: 7.54,15 (2010)
  • 5 000 metriä: 13.12,23 (2011)
  • 10 000 metriä: 27.06,35 (2011)
  • 10 km tiejuoksu: 27.44 (2014)[3]
  • 15 km tiejuoksu: 42.06 (2012)
  • 20 km tiejuoksu: 56.02 (2013)
  • Puolimaraton: 58.54 (2013)
  • 25 km tiejuoksu: 1.13.17 (2011)
  • 30 km tiejuoksu: 1.28.11 (2012)
  • Maraton: 2.06.12 (2012)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Geoffrey Kipsang Kamworor IAAF:n tietokannassa (englanniksi)
  2. Häggblom työnsi kauden kärkituloksen 6.6.2010. Viitattu 29.9.2013.
  3. a b Geoffrey Kipsang Tilastopaja.org. Viitattu 28.9.2014. (englanniksi)
  4. Minshull, Phil: Kipsang upsets the odds - Men's Junior Race Report - Punta Umbria 2011 20.3.2011. IAAF. Viitattu 29.9.2013. (englanniksi)
  5. Wenig, Jörg: Teenagers triumph at Berlin Half Marathon 3.4.2011. Viitattu 29.9.2013.
  6. van Hemert, Wim: Feleke hopes cooperation will help take down Kibet’s Rotterdam course record 12.4.2013. IAAF. Viitattu 29.9.2013. (englanniksi)
  7. Butcher, Pat: Close victory for Mutai but more straightforward for Kebede in Berlin - REPORT 30.9.2012. IAAF. Viitattu 29.9.2013. (englanniksi)
  8. Williamson, Norrie: Kabuu and Kipsang triumph in high-quality races at Ras al-Khaimah Half 15.2.2013. IAAF. Viitattu 29.9.2013. (englanniksi)
  9. van Hemert, Wim: Regassa and Jelagat triumph in Rotterdam 14.4.2013. IAAF. Viitattu 29.9.2013. (englanniksi)
  10. Rowbottom, Mike: Kamworor surprises Tadese – IAAF/AL-Bank World Half Marathon Championships 29.3.2014. iaaf.org: IAAF. Viitattu 28.9.2014. (englanniksi)