Kolmipiikki
| Kolmipiikki | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Suomessa: | |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Yläluokka: | Luukalat Osteichthyes |
| Luokka: | Viuhkaeväiset Actinopterygii |
| Alaluokka: | Neopterygii |
| Lahko: | Piikkikalat Gasterosteiformes |
| Alalahko: | Gasterosteoidei |
| Heimo: | Piikkikalat Gasterosteidae |
| Suku: | Gasterosteus |
| Laji: | aculeatus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Gasterosteus aculeatus |
|
| Katso myös | |
Kolmipiikki, jota usein kutsutaan kansanomaisilla nimillä rapatuikki ja rautakala, (Gasterosteus aculeatus) on 4–7 cm pitkä kalalaji, jolla on selässään nimensä mukaisesti kolme piikkiruotoa. Sen vartalo on hopean värinen. Kolmipiikki on pohjoisen pallonpuoliskon kala, jota esiintyy monenlaisissa suolapitoisuuksissa. Kolmipiikki elää kolmivuotiaaksi.
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kolmipiikki elää lauhkean vyöhykkeen vesissä pohjoisella pallonpuoliskolla. Atlantin ja Tyynenmeren rannikkovesien ohella sitä tavataan muun muassa Juutinraumassa ja Itämeressä sekä järvissä ja lammissa. Suomessa kolmipiikkejä esiintyy kaikkialla merenrannikolla ja lisäksi pohjoisen Lapin suurissa järvissä. Aikoinaan kolmipiikillä oli kaupallista arvoakin: siitä saatavasta öljystä valmistettiin vernissaa ja puristusjätettä käytettiin kanojen ravinnoksi. Kolmipiikillä on, piikkisyydestään huolimatta, suuri merkitys ahvenen ravinnossa.
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kutuaikana kolmipiikkikoiras rakentaa pesän. Se kaapii pohjalle kuopan kantamalla paikalta pois hiekkaa suussaan. Painauman kala täyttää levärihmoilla, jotka se punoo yhteen munuaisistaan erittyvällä lankamaisella liimalla. Sitten se poraa tunnelin kiemurtelemalla kummun läpi. Kumppanin houkuttelemiseksi koiraan kurkku punastuu ja silmät muuttuvat sinisiksi. Kilpakosijat koiras häätää tiehensä mutta piirittää naarasta poukkoillen (ns. zig zag -tanssi, jota käytetään usein esimerkkinä kosintamenoista eläinten käyttäytymistä tutkivassa tieteessä, etologiassa) ja johdattaa sen pesäänsä. Koiras tökkii naaraan pyrstön tyveä saadakseen sen laskemaan mätimunansa. Munat hedelmöitettyään koiras karkottaa naaraan ja odottaa uutta kumppania. Saman koiraan pesään saattaa käydä munimassa liki kymmenenkin naarasta. Jos pesän aukaisee, eri naaraiden munimat mädit voi erottaa toisistaan jopa paljain silmin.
Kolmipiikin mätimunat hautuvat 2–3 viikkoa. Koko ajan koiras vartioi niitä tiiviisti. Se myös huolehtii munista leyhyttelemällä rintaevillään vettä pesätunnelin läpi. Se tuo hapekasta vettä munien ulottuville ja poistaa hengityksessä syntyvää hiilidioksidia. Vajavaisesti kehittyvät munat koiras poistaa pesästä.
Pienet läpikuultavat poikaset ovat ensimmäisen elinviikkonsa ajan koiraan huolenpidon kohteena. Koiras karkottaa viholliset ja ohjaa pesästä kauas harhautuneet jälkeläiset takaisin turvaan. Tarvittaessa se imaisee karkulaisen varovasti suuhunsa ja siirtää muiden joukkoon. Aluksi poikanen elää ruskuaispussinsa ravinnon turvin. Kun ruskuaispussi on kulunut loppuun, koiras häätää poikaset luotaan ja ne joutuvat selviytymään omin päin.
Morfologia ja sen tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kolmipiikit ovat varsin suosittuja evoluutiobiologian tutkimuskohteita niiden mielenkiintoisen morfologian vuoksi. Kaloilla on vaihteleva määrä suojarakenteita kuten luukilpiä tai piikkejä ja joiltain populaatioilta suojarakenteet saattavat puuttua kokonaan. Suomestakin löytyvät kolmipiikin kolme erilaista morfologista muotoa: Leiurus, semiarmatus ja trachurus. Niiden erottaminen toisistaan ei onnistu paljain silmin. Uudenaikaisilla molekyylibiologisilla menetelmillä pystytään tunnistamaan geenejä, jotka säätelevät suojarakenteiden syntyä ja voidaan tutkia minkälaisissa olosuhteissa suojarakenteita syntyy ja milloin ei.
Kuolleet kolmipiikit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Usein heinäkuun lopulla ja elokuussa matalilta merenrannoilta löytyy runsaasti kuolleita kolmipiikkejä. Kuolleet ovat vanhoja koiraita, jotka kuolevat rasittavan poikasten hoidon päätyttyä. Hyvin yleinen kuolinsyy on myös kolmipiikkimato eli lokkilapamato (Schistocephalus solidus). Heisimatoihin kuuluva loinen on suurimmillaan yli viisisenttinen leveä, valkea ja jaokkeinen mato. Mato käyttää kolmipiikkiä väli-isäntänään. Kalan vatsaontelossa elävä mato kasvaa niin, että kalan vatsa pullistuu voimakkaasti ja sen uiminen on vaikeaa. Infektoitunut kala on veden pinnalla räpiköidessään helppo saalis tiiroille, jotka ovatkin madon pääteisäntiä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ NatureServe: Gasterosteus aculeatus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2013. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 26.12.2013. (englanniksi)
- ↑ Risto Väinölä: Kolmipiikki – Gasterosteus aculeatus Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- LuontoPortti: Kolmipiikki (Gasterosteus aculeatus)
- Luonnontieteellinen keskusmuseo: Gasterosteus aculeatus
- Gasterosteus aculeatus (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). (englanniksi)
- ITIS: Gasterosteus aculeatus (englanniksi)