Garage rock

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Garagerock)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Garage rock (”autotallirock”, viittaa yhtyeiden tyypillisiin harjoittelutiloihin) on yksi rockmusiikin tyylilajeista. Garage rockin käsite keksittiin 1970-luvun alussa kuvaamaan Yhdysvalloissa 1960-luvun puolivälissä ja jälkipuoliskolla esiintynyttä yksinkertaista ja raakasointista ”ruohonjuuritason” rockmusiikkia. Garage rockin esikuvia olivat 1950-luvun rock and roll sekä The Rolling Stonesin ja The Yardbirdsin kaltainen brittiläinen rhythm and blues. Alkuperäistä 1960-luvun garage rockia leimasivat pikemminkin innostus ja energisyys kuin virtuoosimainen soittotaito. Tästä syystä sitä on usein pidetty 1970-luvulla syntyneen punkrockin esimuotona. Monien garage rock -yhtyeiden musiikissa oli myös vaikutteita 1960-luvun psykedeelisestä rockista. Psykedeelisen rockin kokeellisimmat ja sisäänpäin kääntyneimmät edustajat on kuitenkin usein nähty vastakohtana garage rockin intensiivisyydelle, suoraviivaisuudelle ja rajuudelle.

1960-luvulla rockin soittaminen oli high school -ikäisten amerikkalaispoikien keskuudessa tavattoman suosittu harrastus, joten garage rock -yhtyeitä oli tuhansia. Useimmat niistä jäivät parhaimmillaankin vain paikallisiksi kuuluisuuksiksi. Garage rock -ilmiö kuitenkin synnytti muutaman Yhdysvaltain laajuista huomiota herättäneen hittikappaleen. Sellaisia olivat muun muassa ? & the Mysteriansin ”96 Tears”, Count FivenPsychotic Reaction”, The Seedsin ”Pushin’ Too Hard” ja Music Machinen ”Talk Talk”.

Muita tunnettuja 1960-luvun garage rock -yhtyeitä olivat muun muassa The Wailers, The Sonics, The Standells, Shadows of the Knight, The Chocolate Watchband, The Amboy Dukes, The Electric Prunes ja 13th Floor Elevators. Garage rock -aallon loppuvaiheessa syntyivät kuuluisat detroitilaiset yhtyeet MC5, Alice Cooper ja The Stooges.

Useimmat näistä yhtyeistä lopettivat toimintansa 1960-luvun lopulla. Lenny Kayen vuonna 1972 kokoama Nuggets-kokoelmalevy nosti ne uudelleen esille. Vasta tämän jälkeen ilmiöstä alettiin puhua ”garage rockina”.

1980-luvulla sellaiset yhtyeet kuin The Droogs, The Fuzztones, Chesterfield Kings, The Fleshtones, The Nomads, Miracle Workers ja Smack tekivät 1960-luvun garage rockin innoittamaa musiikkia. Toinen garage rockin paluu koettiin 2000-luvun alkuvuosina The Strokesin, The White Stripesin, The Hivesin ja The Vinesin myötä.

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.