Gao Zhisheng

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Gao Zhishengin vaimo Geng He Gaoa esittävän julisteen edessä lehdistökonferenssissa 2011

Gao Zhisheng on asianajaja Kiinassa. Gaota pidetään yhtenä johtavana ihmisoikeusasianajajista Kiinassa. Hän on puolustanut kotoaan häädettyjä Falun Gong -jäseniä, kristittyjä ja demokratia-aktivisteja.

Vuonna 2007 Gao tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankilaan ”yllytyksestä hallituksen kumoamiseksi”. Rangaistus muutettiin viiden vuoden ehdolliseksi.

Gao syyttää eurooppalaisia siitä, että ne viettävät kuherruskuukautta kommunistipuolueen kanssa kesäolympialaisissa 2008. Gaon mukaan he tavoittelevat vain omaa hyötyään ja tekevät omaisuuksia käyttäen hyödyksi tavallisten kiinalaisten kärsimyksiä, Gao sanoi Observer-lehdelle.[1]

Viranomaiset hakivat Gaon kotoa helmikuussa 2009, minkä jälkeen hän on ollut kadoksissa. Sitä ennen hän oli sanonut, että hänen henkensä on vaarassa ja että häntä oli pidätyksen aikana kidutettu. Hänen kohtalostaan ovat vaatineet selvitystä YK, Yhdysvallat ja Euroopan unioni. Viranomaisilta on tullut Gaon kohtalosta erilaisia selityksiä, mutta omaiset, veli ja Yhdysvaltoihin vuoden 2009 alussa paennut vaimo eivät ole olleet hänen yhteydessä.[2]

Reuters tavoitti asianajajan matkapuhelimella maaliskuussa 2010, jolloin hän kertoi haluavansa vain viettää aikaa perheensä kanssa mediahuomion tavoittamattomissa. Hän kertoi vapauneensa puoli vuotta aiemmin. Reutersin mukaan vaikutti siltä, että joku valvoi hänen puheluaan.[3]

Joulukuun 2011 tietojen mukaan hän on ollut 5 vuoden ehdonalaisvankeudessa mutta hänet siirrettiin vankilaan kolmen vuoden vankeusrangaistusta suorittamaan perusteena että hän on rikkonut ehdonalaissääntöjä. Koeaika olisi päättynyt viikon kuluttua.

Hän on nostanut esiin useita puoluetta häiritseviä aiheita.[4]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kolme vuotta vankilassa, Aikamoista tennistä, Helsingin Sanomat 10.8.2008 C5
  2. Petteri Tuohinen, Ihmisoikeusaktivistin katoaminen herättää hämmennystä Kiinassa, Helsingin Sanomat, 17.3.2010 s. B3
  3. Vuosi sitten Kiinassa kadonnut lakimies sanoo olevansa vapaa Helsingin Sanomat, 28.3.2010
  4. http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/12/kiina_passitti_ihmisoikeusasianajajan_vankilaan_3109660.html